Chemise á la Reine, 2011
Marie
Antoinetten kuuluisaksi tekemä, alunperin creolittarilta
lainattu kevyt musliinipuku sai aikoinaan varsin
kuvaavan pilkkanimen Chemise á la Reine. Keveydessään ja
yksinkertaisuudessaan se oli täyskäännös mahtipontiseen
ja jäykän korsetoituun hovimuotiin, ja onkin oikeastaan
empire-muodin edelläkävijä.
Rakastan
1700-luvussa oikeastaan juuri korsetoitua siroutta
ihastuttavilla koristeluilla kuorrutettuna, ja alkuun
reinet näyttivät minusta söpöitä mutta hieman tylsiltä.
Niissä on kuitenkin oma viehätyksensä, ja lopulta
päädyin tekemään omankin. Tähän projektilinjaukseen
vaikuttivat myös monet käytännön syyt: Halusin jotain
uutta toukokuun Vauxhall-tapahtumaan, mutta vaikka
kaapissa oli parikin houkuttelevaa kangasta minulla ei
ollut muiden projektien ohella aikaa mihinkään kovin
suuritöiseen. Toisaalta en myöskään halunnut pistää
hirveästi rahaa inspiraatiopukuun koska kaappiin oli
kertynyt jo mainittuja kankaita, ja reinessä on se hyvä
puoli että musliini on nykyään vielä edullisempaa kuin
silloin. Marie Antoinettea syytettiin muuten aikanaan
muunmuassa ranskalaisen silkkiteollisuuden
romahduttamisesta luomalla tällaisia ulkomaisia
tuontimateriaaleja suosivia trendejä.
Mallin valinta
Reinestä kehittyi monenlaisia versioita. Itse valitsin
juuri tuon Marie Antoinetten ikuistaman hempeän
paitamaisen puvun puhvihihoineen. Näitä näkyy sekä
pääntieröyhelöllä että ilman, valitsin röyhelön koska
arvelin että vyötäröltäkin väkisinkin pöyheä puku voisi
kaivata vähän volyymia hartioille ja rinnuksille kivan
siluetin aikaansaamiseksi. Sitäpaitsi poimutus on
monesti sotkuista hommaa, jonka jäljet päälle lopuksi
lisätty röyhelö peittäisi näppärästi.
Röyhelö oli usein myös pitsiä, mutta koska tarpeeksi
kevyen leveän pitsin löytäminen muutenkin hankalaa
päätin pysyä musliiniröyhelössä, joka sitäpaitsi sopi
hyvin visiooni nimenomaan reinen vallankumouksellista
yksinkertaisuutta ja keveyttä ilmentävästä
kokonaisuudesta.
Reineä käytettiin
sekä perinteisesti korsetin kanssa että rohkeasti
ilman korsettia, sekä ilmeisesti myös erilaisten
pehmeämpien tukiliivien kanssa. Itse päätin käyttää
siveästi korsettia, koska sillä saisi myös uuman
pysymään hoikkana. Onneksi korsettini sattui myös
olemaan valkoinen.
Materiaali
Musliini osoittautui vielä edullisemmaksi kuin olin
kuvitellutkaan löytäessäni Ikeasta sopivia
valmisverhoja. Aivan seitinohuita ne eivät toki
olleet, ja niissä oli myös kerrassaan 60% polyesteriä,
mutta olin valmis katsomaan tuoteselostetta läpi
sormieni kun hintalappu näytti puolestaan kahden
verhon paketin arvoksi 9.90€. Kaksi pakettia riittäisi
aivan mainiosti. Polyesteri saattaisi sitäpaitsi
lisätä kestoa, valkoista pukuahan saa olla
pyykkäämässä joka käytön jälkeen.
Nauhojen
ja huivivyön väriksi valikoitui melkein
itsestäänselvästi vaaleansininen, se oli aikanaan
suosittu ja muutenkin lempparini. Lisäksi aitoa
silkkinauhaa löytää todennäköisimmin vaaleanpunaisena
ja vaaleansinisenä koska tyypillinen asiakas
ilmeisesti yleisimmin ostaa nauhoja kastepukuun.
Nauhojen väriin riittävän hyvin täsmäävä vyösilkki
löytyi talviselta Tukholman shoppailukierrokselta, ja
haukkasikin leijonanosan tämänkertaisesta
pukubudjetista.
Kaavoitus
Kaavalähteenäni oli Norah
Waughin "The cut of women's clothes 1600-1930",
vaikka reineenhän ei sinänsä kummoisia kaavoja
tarvi. Malli kuitenkin vaikutti kivalta, etenkin
olan rakenne jossa mekkokappaleet sekä hihat on
poimutettu kapeaan olkakappaleeseen, eikä olkasauma
roiku paitamaisesti jossakin käsivarren puolella
kuten joissakin maalauksissa.
Kopioin Waughin hihan kaavan,
tosin sitä sai kyllä tämän vuosisadan
käsivarsille pidentää huomattavasti. En
myöskään myöhemmin hihaa kiinnittäessäni
suostunut uskomaan että kaavan hihan lähes
suora yläreuna toimisi, vaan kaarsin sitä
kainaloista huomattavasti reilummin.
Reinestä näkyy olleen sekä
todella anteliaita että kaulasta
umpinaisempia, pyöreämmän siluetin antavia
malleja. Itse päädyin johonkin
puoliväliin. Kopion olkakappaleiden mallin
korsetin olkaimista ja lyhensin niitä
sopivasti, ja mittasin päällä pääntien
etu- ja takareunojen valmiin pituuden.
Olin suunnitteluvaiheessa
testaillut puvun leveyttä
kietomalla kangasta sovitusnuken
päälle. Neljä verhonleveyttä
kuulosti aika runsaalta, ja on
enemmän kuin Waughin
mallipuvussa ja muutamassa
rekonstruktiossa, mutta näytti
nuken päällä toimivan.
Puvun ompelu
Olan ja pääntien rakenteiden
päättelemisessä auttoi huomattavasti Jenny La
Fleurin projektipäiväkirja
tarkkoinen kuvineen. Taas kerran täytyy kiitellä
ihmisiä, jotka viitsivät jakaa oppimansa. Vaikka
kantapään kautta oppiikin varmimmin niin valmiiden
koordinaattien saaminen säästää silti huomattavasti
aikaa ja hermoja!
Aloitin
tavanomaisesti irto-osista, ensin pääntieröyhelöstä jota
päärmäsin sopivaksi arvioimani pätkän ja sitten
hihoista. Päärmättyäni ensin hihansuun ompelin siitä 7cm
päähän ensimmäisen nauhakujan. Ylemmän nauhakujan kohdan
määritin sovittamalla. Jätin päärmeen ja nauhakujat
reunoista auki, ja viimeistelin ne ommeltuani hihan
sauman kiinni.
Waughin
malli aukeaa edestä koko matkalta. Minusta tuntui
kätevältä ajatukselta jättää eteen vain puketumishalkio,
etenkin kun lakanakankainen alushameeni ei ole kovin
juhlallista katseltavaa. En jaksanut enää näperrellä
käsinviimeistelyjä katesaumoja, joten vedin etu- ja
takasaumat pussisaumoilla - rypytyksen joukkoonhan ne
kuitenkin uppoaisivat.
Kirjan puvussa selkä on myös rypytetty
niskassa kiinteään nauhaan mutta etupuolen
pääntielle on ommeltu nauhakuja. Nauhakujat
haiskahtavat möykkyisiltä, joten päätin kasata
etupuolenkin kiinteään kaitaleeseen, etenkin kun
aioin vielä lisätä röyhelön. Lisäksi silittäessä
nähty vaiva korvautuisi pukeutuessa, jälkimmäisessä
kun vielä usein on vähän hoppu ja pukeutumistilan
taso mikä milloinkin sattuu.
Olkakappaleiden
sisäpuoli on ohutta mutta tiiviimpää batistia, ja
ompelin pääntien reunaan vielä tueksi kanttinauhan
jottei se venähtäsi röyhelöä kiinnittäessä. Sitten
ompelin poimulangat etu- ja takakappaleiden yläreunaan.
Vaikka kangas
ohutta olikin, noin 270cm reunan poimuttaminen 31cm
pitkäksi oli varsin mielenkiintoista. Tasaisen
poimutuksen varmistamiseksi olin harsinut jokusen
merkkilangan, mutta kangas pakkautui niin tiiviisti
ettei suuria heittoja olisi varmaan päässyt tulemaan
ilmankaan.
Ompelin takakappaleen ensin olkakappaleisiin ja
keskellä musliinikaitaleeseen, mutta kuten olisi
oikeastaan pitänyt arvata, kaitale tietysti venähti
siinä hötäkässä useamman sentin. En viitsinyt enää
ruveta ratkomaan, vaan runnoin poimutuksen
kaitaleineen päivineen oikean mittaiseen
kanttinauhaan. Ihme kyllä lopputulos oli lähes
esittelykelpoinen.
Vahingosta viisastuneena poimutin etukappaleiden
reunat ensin kanttinauhaan ja kiinnitin vasta sitten
reunan huolittelevan kaitaleen. Kuvassa näkyy nurja
puoli tukinauhoineen ennen saumanvarojen ohennusta ja
kaitaleen kiinnitystä.
En ollut viitsinyt ruveta laskemaan paljonko
olkakaitaleesta sivusaumaan jäisi kangasta, vaan olin
jättänyt reilusti varaa. Viimeisteltyäni pääntien
poimutuksensovitin pukua, josta tuntui leviävän
kangasta joka suuntaan. Neulasin sivusauman paikan ja
kädentien linjan. Jouduin leikkaamaan sivuilta vähän
pois, ja puvun ympärysmitaksi päätyi näin 540cm.
Ommeltuani sivusaumat kiinnitin
hihat. Kuten jo aiempana mainitsin, päädyin
muotoilemaan hihan kainalosta kaarevammaksi. Ompelin
ensin kainalon osuuden kiinni ja huolittelin sauman
kaitaleella, ja poimutin sitten hihan pyöriön
olkakappaleeseen.
Tässä vaiheessa kaikki saumanvarat olivat
olkakappaleen vuorin päällä. Tukitikkasin ne kiinni,
ja peitin kaiken saumanvarasotkun ah niin periodisti
ompelemalla olkakappaleen päällisen käsin. Toisaalta
turhaa vaivaa, koska röyhelöhän peittäisi sen
kuitenkin, mutta lopputulos oli silti ihanan
näköinen.
Oli taas aika sovittaa pukua. Tällä kertaa neulasin
vyötärön nauhakujan linjan. Waughin mallista
poiketen ajattelin ainakin aluksi tehdä vain yhden
nauhakujan vyötärölle. Waughin kaavassa se on
piirretty suoraksi, mutta päälle sovitettuna se
kaartui hieman etenkin edessä. Koska aikataulu
painoi jo päälle en viitsinyt ruveta ompelemaan yli
viiden metrin nauhakujaa käsin, vaan hurautin sen
koneella koska se jäisi kuitenkin huivin alle
piiloon.
Saatuani näin vyötärönkin kasaan puku
alkoi näyttää jo kangasvuoren sijaan paljon
sirolinjaisemmalta. Olin alunperin ajatellut
laittaa puvun alle bumroll-tyynyn, mutta
sovituksessa lopputulos näytti niin ylimuhkealta
että luovuin ajatuksesta. Pelkkä alushame ja
kankaan runsas poimutus luontaisten naisellisten
muotojeni yllä riittivät aivan mainiosti.
Pieni laahuksentynkä olisi ollut ihana, mutta
maltoin mieleni ja tasasin helman käytännöllisen
mittaiseksi koska en halunnut helman olevan heti
riekaleina. Loputtoman tuntuisen helmapäärmeen
ompelin tietysti käsin.
Lopuksi kiinnitin vielä pääntieröyhelön
paikalleen. Jostakin bongaamani "whipped
gathers"-periodmetodi oli todella näppärä ja toi
kauniin lopputuloksen.
Puvun loppusilauksen, silkkivyön huitaisin kasaan
perinteisesti viime tipassa ennen tapahtumaa.
Loppuarvio
Reine (jolle itse annoin lempinimen
"kastemekko 166-senttiselle") sai
ensiesiintymisensä Vauxhall-tapahtuman
tanssiaisissa. Toukokuisen illan tanssiaisiin
tämä kepeä puku sopikin mitä parhaiten. Se oli
käytössä hyvin mukava ja huoleton, ja myös
helppohuoltoinen, ja kuvittelisin käyttäväni
sitä jatkossakin kesäisissä sisä- ja etenkin
ulkotilaisuuksissa. Reine on myös erittäin
toimiva lainapukuna, koska se muotoutuu monen
kokoiselle.