L'Amusetten perinteisissä huhtikuun naamiaistanssiaisissa oli tänä vuonna teemana 1700-luvulla kovin muodikas Orientin Ihmeet. Tämä tietenkin edellytti jonkinlaista asupanostusta, tai oikeammin oli hyvä tekosyy.

Harkitsin ensin tehdä jonkinlaisen Robe Turquen, vaikkapa sellaisen että sitä voisi pitää Chemise a'la Reinen päällä, mutta toisaalta tyyli ei kuulu suosikkeihini joten sitä ei välttämättä tulisi käytettyä kovin monta kertaa toiste. Samoin visioin Jarnolle alkuun paidan, liivin ja polvihousujen päälle heitettyä Banyan-aamutakkia, mutta nälkä kasvoi syödessä ja maalauksia googlaillessa, ja totesin että Jarno näyttäisi todella vakuuttavalta kunnon sulttaanina. Samoin naisten turkkilaisasut kaudelta näyttivät aika makeilta. Näille vaatteille ei tosin ainakaan olisi hirveästi jatkokäyttöä, vaikka tietysti niitä voisi teoriassa pitää naamiaisasuna myöhemminkin (ellei sitten taas innostu tekemään jotain ihan uutta). Toisaalta tällä kertaa voisi antaa itselleen luvan tehdä karnevalistiset asut siitä mistä aita on matalin, pitkälti koneella ja olematta turhan tarkka materiaaleista.





Jarnon pukuun hain inspiraatiota etenkin Antoine de Favrayn muotokuvista joissa on eurooppalaisia varsin aidon näköisissä turkkilaisissa asuissa. Silmiinpistävimmät elementit asuissa olivat hulppea turkisreunusteinen kaapu sekä korkea fetsimäinen päähine jonka ympärille on kieputettu muhkea turbaanimainen kangas.





Upeaa kaapua ei voisi ihan sellaisenaan turkisvuoreineen toteuttaa, koska se olisi ihan liian kuuma käyttää, ja tietysti myös kallis. Turkisreunus olisi kuitenkin mahdollinen jos tyytyisin tekoturkikseen. Haksahdinkin kangaskaupassa mustaraidalliseen tekoturkikseen, joka oli suorastaan koomisen feikki ja toisaalta juuri siksi karnevalistisen makea. Se ei edes näytä miltään oikealta eläimeltä. (Paitsi ehkä suurelta määrältä identtisiä English Butterfly-kaneja)

Koska asusta ei muutenkaan tulisi "oikean" näköistä voisin samantien tehdä sitä vähän läpällä. Tekoturkis nielaisi suurimman osan asubudjetista, ja tietenkin aiheutti myös ommellessa eniten päänsärkyä.




Koska halusin tehdä asiat helposti, hyödynsin kaapuun suoraan valmista kaavaa. Siinä oli olalta muotoiltu raglanhiha, jonka kuvittelin tekevän leveän kauluksen kaavoittamisen helpoksi, mutta joka toisaalta myös teki hihaan aivan liian istutetun linjan - katsoessani tarkemmin kuvia totesin että kaapu olisi todennäköisesti näyttänyt aidommalta t-linjaisena.

Kellarin pohjalla oli metritolkulla joskus todella halvalla saatua ohutta polyesteritaftia, samaa josta (eri värissä) tein muun muassa ensimmäisen viittani. Päätin että tämä olisi hyvä projekti saada sitä vähän tuhottua, varmistettuani tietysti ensin että Jarno suostuisi pitämään näin hempeän väristä vaatetta.



 
Tafti oli niin ohutta, että se vaatisi vähän tukea näyttääkseen edes etäisesti samalta kuin paksu silkki turkisvuorilla. Päätin vuorittaa sen lakanakankaalla, etenkin kun palakorista löytämäni kauniisti turkikseen sointuva kermanvärinen satiini ei riittäisi koko kaapuun. Tähän tarkoitukseen uhrasin vanhan sovituskangaslaatikkoon päätyneen parisängyn lakanan, joka oli puhkikulunut keskeltä mutta reunoilta vielä ihan hyväkuntoinen. Tein reunapaloista vähän palapeliä, järkeillen että vuorisatiini osaltaan tukisi heikoimpia kohtia, ja jatkoin hihoissa ja selän yläosassa ehjemmällä mutta eri värisellä kirppiskankaalla. Lisäsin satiinin etukappaleiden vuoriin ja takakappaleelle niin ylös kuin sitä riitti. Tästä tuli myös melkoinen palapeli, mutta sehän on kerrassaan ajanmukaista. Lakanavuori antaa ohuelle kankaalle mukavasti ryhtiä ja painoa.




Tekoturkiksen kanssa työskentely oli, kuten kuvitella saattaa, projektin nihkein vaihe. Pitkissä etureunoissa ohut tafti tietysti syöttyi väistämättä vähän. Kaupassa hauskalta tuntunut idea raidallisesta turkiksesta laimeni vähän kun tajusin että kaulus pitäisi sitten tosiaan leikata säteittäin. Askartelin kaavat ja leikkasin parikymmentä palasta yksitellen. Kasasin kauluksen saumurilla, mutta se ei tietenkään vastannut kaavan mittoja vaikka yritin olla kuinka tarkka. Takana oli helppoa jättää yksi kaitale pois, olalla joutui säätämään vähän enemmän. Neulospohjainen tekoturkis myös veti vinoon. Lopulta sain kuitenkin kauluksen säädettyä riittävän oikean mallikseksi.





Ompelin kaavun koneella pussiin, tosin etureunojen sisäpuolelle kääntyvää turkista kiinnitin sisäpuolelta käsin jotta reuna jäisi ryhdikkääksi, samoin turkiskaulusta vuoriin parista kohtaa. Pääntielle lisäsin saumaan tukinauhan, jotta se ei heti venähtäisi muodottomaksi.

En viitsinyt tuhlata aikaa ja kangasta turkkilaistyylisen tunikan ompeluun, joten yksi Jarnon keskiaikatunikoista sai kelvata. Housut ovat puolestaan tavalliset pyjamahousut, jotka tein Jarnolle joululahjaksi tätä projektia ennakoiden.




Päähineen pohjakerroksen tein kaksinkertaisesta kovikehuovasta jossa on neljä luukujaa ja luina paksua nippusidettä. Lisäsin sen päälle kerroksen ikivanhasta petauspatjasta purettua vanulevyä ja tikkasin kiinni ylä - ja alareunasta. Sitten harsin päällimmäiseksi kerroksen samettia, johon oli harsittu merkkilinjat tikkauksille. Ompelin muutaman piston kiinnitystikkauksia luodakseni samantyyppisen sohva-efektin kuin Favrayn muotokuvien päähineissä, tosin vähän harvempaan. Päähineen kuvun tein erikseen vastaavasti. Lopuksi ompelin valmiit kappaleet yhteen, mikä oli koneella melkoista äherrystä, ja viimeistelin sauman sametista leikatulla vinokaitaleella. Lopputulos ei ole ihan hurjan siisti, käsin olisi saanut paljon parempaa jälkeä, mutta kun tämän projektin punainen lanka nyt oli tehdä asioita nopeasti ja helposti. Päähineen alareunan viimeistelin samoin vinokaitaleella, mutta se nyt oli paljon yläreunaa tuskattomampaa.




Lopuksi kiedoin huivin sisään tolkuttoman määrän vanua, neulailin huivia takaa vähän kiinni päähineeseen ja kieputin huivin päät edestä solmulle. Kiinnitin solmun vielä varmuuden vuoksi paikalleen hakaneulalla ja neulailin huivin päitä vähän. Hatusta tuli ihan valtavan kokoinen ja tolkuttoman painava, mutta pitäähän kunnon naamiaisasussa olla aina hassu hattu, mieluummin iso kuin pieni.

L'amusette nimesi päähineen "ylifetsiksi".




Naisten turkkilaisasuista, sekä aidoista että länsimaisista "inspired by"-asuista löytyi näppärästi koottuna paljon kuvamateriaalia ikisuosikistani Demodecouture-blogista. Asun toteuttamiseen olisi ollut montakin vaihtoehtoa perinteisistä turkkilaisista vaatteista tiettyjä niiden elementtejä hyödyntäviin länsimaisiin pukuihin. Päädyin Kadni Levnin maalauksissa esiintyvään asuun jossa on väljät, usein raidalliset housut, pitkä läpikuultava paita ja kaksi päälleikkäistä takkia joista päällimmäinen on pidempi, mutta lyhyillä hihoilla, jolloin alemman takin hihansuut jäävät näkyviin.

Eurooppalaisista naisista maalatuissa orientalistisissa muotokuvissa useimmilla on siveästi hame, samoin muutamissa löytämissäni kuvissa teatteripuvuista, mutta rohkeasti haaremihousuihinkin pukeutuneita löytyy.




Aloitin paidasta. Kadni Levnin kuvissa se on läpikuultavan ohut, joten päätin feikata käyttämällä todella epäajanmukaista materiaalia, varmasti polyesteristä kirppikseltä löytynyttä valoverhoa. Hentoisen paidan pääntie erottuu joissakin kuvissa avonaisena tai yhdellä napilla pääntieltä suljettuna etuhalkiona. Halusin eurooppalaisten muotokuvien tapaan paidan kangasta poven peitoksi, joten leikkasin leveän korkean pääntien ja rypytin sen kapeaan kauluskanttiin. Näin poimutus oikeasti jää eteen. Jätin kauluskantin vähän lyhyeksi niin että se jää kuitenkin edestä auki.


 

Kuten kuvasta näkyy, paita ei jätä paljoa mielikuvitukselle. Koska takki oli edestä melko avoin, laitoin paidan alle modernin valkoisen topin peittämään epäperiodit rintaliivit.

Ompelin valmiissa asussa näkyvät hihasaumat ja sivusaumat pussisaumoina, kädentien ja kainalokiilat taas viimeistelin härskisti työpaikan kanttauskoneella.
Väljät ylipitkät hihat ja helman päärmäsin pienellä siksakilla kultalangalla siinä toivossa että tämä näyttäisi jonkinlaiselta koristeompeleelta.




Housut syntyivät samoin kirppisverhosta, joka olivat ihanaa ohutta puuvillaa. Pyrin tässä asussa muutenkin käyttämään kierrätysmatskuja ja kellarin pohjalta löytyneitä juttuja, tosin muutamassa kohtaa lipesin tästä. Näin housujen eteen vähän enemmän vaivaa kuin niiden näkyvyys valmiissa kokonaisuudessa olisi oikeastaan vaatinut, koska halusin mahdollisesti käyttää niitä muutenkin kesähousuina. Levensin vielä vähän pyjamahousujen kaavaa ja yhdistin siihen leveän muotoillun vyötärökaitaleen, joka teki vyötärölle perushelppoon kuminauhakujaan verrattuna solakamman linjaan. Housuista tuli kerrassaan ihanat ja mukavat, tosin kangas on senverran läpikuultavaa että voi olla että ne jäävät kotikäyttöön. Verhoista riitti muuten vielä moderniin kesämekkoonkin.




Alimmainen takki oli alunperin Uffilta löytynyt aamutakki, joka sattui istumaan tosi hyvin ja jossa oli kiva kudottu kuvio. Oliivinvihreä oli minulle värinä vähän vieras, mutta menisi naamiaisasussa. Ensimmäiseksi ratkoin irti limenvihreän kiinalaishenkisen pääntiekaitaleen. Arvelin joutuvani lisäämään etureunoihin vähän kangasta sen tilalle, mutta avattuani vyötärön muotolaskokset edestä etureunat ylttivät juuri ja juuri kiinni vyötäröltä, mistä viistotin reunan helmaa kohti. Suljin myös pitkät sivuhalkiot. Tämä veti etureunat kaarevasti sivuun, koska takki oli lantiolta vähän pieni minulle, mutta toisaalta avautuvat etureunat näyttivät ihan hauskoilta.




Kadni Levnin kuvissa alemman takin hihansuut ovat todella leveät ja kiinnostavan malliset, mutta useimmissa muissa kuvissa näyttää siltä kuin kapeasta hihasta olisi vain avattu sauma kyynärpäähän asti. Avasin siis hihan sauman ja ratkoin samalla pois hihansuut tereet. Sovittaessa muotoilin etureunoja vähän niin että ne asettuivat nätisti rinnan kohdalta. Lyhensin vielä vähän helmaa ja sitten saumuroin kaikki reunat. Viimeistelin ne ylisöpöllä vaaleanpunaisella pampulanauhalla, joka sopi kivasti vihreään ja peitti näppärästi saumuritikin. Päällyspuolen konetikki taas maastoutui hyvin kankaan kirjavaan pintaan.

Pampulanauhan ideana oli myös, että se toimisi napituksena. Ompelin kiinni napitettavalle pätkälle toiseen reunaan valmiin lenkkinauhan. Sen lenkit olivat vähän isoja pampuloihin verrattuna (mutta kun se sattui kotona rasian pohjalla pyörimään), joten napitin aina pari pampulaa yhteen lenkkiin. Napitus ei ollut tietenkään kovin tukeva, mutta kun vahvistin yläreunan hakasella se toimi ihan kiitettävästi.




Takista tuli oikein söpö, ja naamiaisten lähestyessä harkitsin jo jättää päällimmäisen takin kokonaan pois. Tämän vuoksi jätin takin myös pidemmäksi kuin kuvissa, jotta se toimisi paremmin ainoana päällysvaatteena. Sovittaessani asua turbaanikankaan, joskus palakorista löytämäni vihreä-pinkkikuvioisen sifonkipalan kanssa, täsmäävät värit alkoivat näyttää jo liiankin täsmääviltä, kontrasti puuttui. Lisäksi aloin kadehtia Jarnon upeaa kaapua, joten päätin vielä äkkiä vetäistä kasaan päällimmäisen takin.

Turkisreunuksinen kaapu oli muotokuvien perusteella suosittu elementti myös naisten naamiaisasuissa, mutta en halunnut tapella sen kanssa enää yhtään ja toisaalta myös kevyempi asu voisi olla naisellinen Jarnon muhkean volyymin kontrastina. Päätin siis tehdä mahdollisimman yksinkertaisen vuorittamattoman takin.




Käytin pohjana 1300-luvun kirtlen kaavaani, koska siinä oli valmiiksi hyvä leikkaus ja hyvin istuva hiha, muutin vain pääntien mallia ja viistotin helmaa arviolta sopivasti. Kaavalla ei todennäköisesti ole yhtään mitään tekemistä aidon turkkilaisen 1700-luvun vaatteen kanssa, mutta se näyttää kivalta ja imartelevalta.

Ompelin takasauman ja sivusaumat pussisaumoina, olan ja hihan saumat taas huolittelin härskisti saumurilla. Muotoilin etureunan lopullisen muodon sovituksessa ja viimeistelin etureunat ja hihansuut koneella kiinni tikatulla koristenauhalla. Helma on shokeeraavasti päärmättu koneella.

Päällimmäisen takin kanssa alemman vihreän takin helma jää lähes kokonaan piiloon. Olisin voinut tietysti aikanaan lyhentää sitä vähän enemmän, lisätä lyhennetystä pätkästä sivuihin kiilat ja näin saada sen oikeamman malliseksi, mutta en viitsinyt enää tehdä asialle mitään.

Lila takki viimeisteli asun kauniisti ja sopii yhteen Jarnon vaatteiden kanssa. Näissä asuissa olemme muuten kerrankin harvinaisen samoissa väreissä, mikä on tietysti tosi söpöä. Niin, ja värit täsmäävät vielä yhteen Levnin maalaukseenkin.



 
Asu tarvitsi vielä vyön. En onnistunut löytämään mistään muotokuvissa yleistä pyöreää kaksoissolkea tai Kadni Levnin kuvista tuttua symmetristä pitkulaista solkea, ainakaan budjettiin sopivaan hintaan, mutta lopulta Uffin tasarahapäivillä tuli vastaan euron patellavyö jossa oli edes jonkinlainen kullansävyinen kaksoissolki. Tein tukevasta kankaasta vyöpohjan jonka päälle sain Jarnon erään toisen keskiaikatunikan reunuksista jääneen kangassoiron juuri ja juuri riittämään. Saman kankaan koristereuna päätyi Jarnon asun huivivyöhön.

Kuten ihmisillä on nykyisinkin tapana, naamiaispuvun kanssa käytetään useimmiten oman ajan trendien mukaista kampausta ja meikkiä. Niin myös 1700-luvulla. Tein siis muodikkaan korkean kampauksen jonka päälle virittelin etäisesti turbaanimaisen kangashässäkän. Orientalistisissa maalauksissa näkyy paljon helmiä, joten käytin niitä asusteina. Naamio on täysin moderni, mutta valitsin sen kokoelmastani koska se sopi asun väreihin.




Naamiaisasuista tuli oikein hauskat. Jarnon asu oli tietenkin vähän kuuma, mutta toisaalta normitanssiaisissa joutuu käyttämään peruukkia, joka on sekin kuuma. Minun asuni oli mahtavan lokoisa, ja myöntää täytyy että oli kerrankin mukava nauttia pöydän antimista ilman korsettia. Hääräsin vähän itsekin keittiössä, joten kevyet ja helposti pestävät vaatteet olivat kätevät.

Ennenkaikkea oli vaihteeksi todella hauskaa tehdä hassuja naamiaisvaatteita rennosti, äkkiä ja ei niin kovin siististi, kaapista ja kirpparilta yhdistellen ja miettimättä liikaa sitä mikä on historiallisesti oikeaoppista. Toiste voi sitten taas askarrella jotain kunnianhimoisempaa.


Suuret kiitokset kuvausrekvisiitasta Hannalle ja Petrille!


<<Takaisin projekteihin