Hairahdukseni 1700-luvulta keskiaikaan ei käynyt aivan yllättäin. Pohjan tälle romantisoidun historiaharrastuksen hyvin romantisoidulle haaralle päätymiselle valoi neito-iässäni ahkerasti kuluttamani Kaari Utrio tuotanto. Syksyllä 2010 uskaltauduimme renessanssitanssikurssille kohentelemaan olematonta tanssitaitoamme, ja pari päivää myöhemmin löysimme itsemme paikallisen SCA:n osaston tutustumisillasta. Paluuta ei ollut. Aikamatka von Manheimin suvun uljaaseen menneisyyteen oli alkanut...

"Keskiaika" on muuten noin tuhat vuotta kestänyt ajanjakso. Pikaisella tutustumisella sen minua henkilökohtaisesti kiinnostavimmaksi puvustukselliseksi kaudeksi valikoitui kauden loppupuoli, 1300-1400 luku. Ja minne vaateinspiraatio näyttää, sinne von Manheimit matkaavat.

Visioni oli aloittaa oma keskiaikaharrastukseni tanssin ohella pellavapaidasta ja jostakin melko yksinkertaisesta perusmekosta.





Pöyhiessäni villakangaspöytää Eurokankaassa vastaani sattui sopivasti vaaleansininen (aina hyvä juttu) villaflanelli, sopivan ohut ja sopivan hintainen. Rullassa ei ollut materiaalitietoja, joten villan prosenttimäärää en tiedä, mutta melko villaiselta se ainakin tuntui. Kangas oli paikoin tahriintunut, etenkin hulpioista, mikä tietysti selitti alle kympin metrihinnan. Aikani jahkattuani päätin ottaa kankaan pesemisen riskin, ostin pakan lopun jossa oli jonkinverran enemmän kuin arvelin tarvitsevani, joten voisin leikata pahempia tahroja väistellen tai ainakin sijoittaa ne helmaan.

Suureksi ilokseni kangas paitsi kesti konepesun (mikä oli hyvä tietää jatkoakin varten, kun kerran pitkähelmaista vaaleaa pukua olin tekemässä), myös tahrat haalistuivat juuri sen verran etteivät ne näkyneet enää pahasti oikealle puolelle. Lisäksi pakan pää oli pahimmin likaantunut, joten melko puhdasta kangasta oli jäljellä paljon.

Malliksi valitsin yksinkertaisen, tiukasti istuvan kirtlen, eli aluspuvun. Villakankainen aluspuku saattaa kuulostaa kovin talviselta, mutta keskiajalla olikin myös sisätiloissa varsin kylmä, joten vaatekertoja oli paljon. Villakangaskirtle lienee kuitenkin historianelävöittämiskäytössä aivan asiallinen vaatekappale myös yksinään käytettäväksi, ja sen päälle voi myöhemmin askarrelta myös jonkin päällyspuvun. Jokatapauksessa yksinkertainen, istuva ja leveähelmainen puku tuntui ajatuksena viehättävältä.





Keskiaikaprojektieni pääasiallinen kirjalähde on Sarah Thursfieldin "The Medieval tailor's assistant", jonka tilasin kaverin kehujen perusteella. Se onkin selkeydessään ja informatiivisuudessaan ompelijan unelmateos. Sen ohella googlailin myöhäiskeskiajan istuvien pukujen kaavoituksesta. Kankaan muotoilu suoraan päälle ei oikein sopinut minulle, koska haluan mieluiten tehdä koko prosessin mahdollisimman pitkälle itse, joten päätin yrittää muokata omaa puvun peruskaavaani keskiajan malliin.

Kirtlen leikkaus poikkeaa nykyisestä merkittävästi siinä, että saumoja on vain sivuissa, keskiedessä ja takana, eikä muotolaskoksia ilmeisesti käytetty. Suoraan sanottuna minun oli näkemistäni reproduktiokuvista huolimatta vaikea uskoa että yläosasta saisi neljällä saumalla ilman muotolaskoksia kovin hyvin istuvaa, vaikka etusaumakin olisi muotoiltu. Skeptisyyteni osoittautui kuitenkin vain tietämättömyydeksi.

Aloitin peruskaavan muokkaamisen siirtämällä vyötärömuotolaskokset kokonaan sivu- etu- ja takasaumoihin. Rintamuotolaskos oli hankalampi pala. Hajotin sen aukeamaan pääntielle, kädentielle, keskietuun, vyötäröön, ja varmaan vähän sivusaumaankin. Vertasin syntyneen kaavan mallia netistä löytämistäni kaavoista ja Thursfieldin malliksi esittämästä personal pattern blockista. Niissä näkee aika hurjiakin sivusauman kaaria, mikä sovituksessa ei tuntunut toimivan ainakaan minulla, vaan jouduin oikeaisemaan paljon laskennallisesti siirretyn poiston aiheuttamista kurveista. Sen sijaan etusaumaan sai melko luontevasti ujutettua hyvinkin muotoa, ja kun miehusta vain oli tarpeeksi tiukka se istui yllättävänkin hyvin. Rintojen kohdalle jäi eniten vaakasuuntaista ryppyä, mutta kun nyt kerran valmis puku tulisi villakankaasta päätin fuskata vähän ja turvautua syötöslankoihin etureunassa. Minua muhkeammalla rintavarustuksella siunatuilla kanssasisarillani on tosin varmasti huomattavasti enemmän haasteita istuvan yläosan aikaansaamisessa.




Olen muuten sittemmin nähnyt 1400-luvun kirjonnan, jossa näyttäisi olevan kovasti modernia prinsessaleikkausta muistuttavat leikkaussaumat. Mikäli joku tietää aiheesta lisää, olen hyvin kiinnostunut. Neljän sauman leikkaus toimii minun kropallani ihan kiitettävästi, mutta aina on kiva oppia uutta.

Hihan kaavan piirsin puolestaan Thursfieldin ohjeiden perusteella. Keskiajan pyöriö ulottuu nykyistä ylemmäs ja tulee olkapään yli. Siksi ihmettelinkin hieman miksei Thursfield lisää hihaan lähes lainkaan syötöstä. Oli tämä historiallinen fakta tai ei, minä jätin omaan kaavaani enemmän olan syötöstä. Hiha asettuu myös kainalossa melko korkealle, ja lopputulos on yllättävänkin hyvin liikkuva tiukka hiha tiukassa vaatteessa. Pitkän, tiukan, rystysiin asti ulottuvan hihan muotoilua saikin säätää ja sovittaa hetken aikaa.

Thursfieldin kirjasta poiketen leikkasin myös kappaleet lantiolta alaspäin suorana ja tein helman viistotuksen ajanmukaisen taloudellisesti kiiloilla. Helman valmis leveys on vähän reilu 3m.





Aloitin kasaamisen kiilojen liittämisen jälkeen takasaumasta. Sen jälkeen huolittelin pääntien pellavauhalla. Ompelin vähän leveämmän pellavanauhan myös etureunoihin, höyryttäen ja syöttäen kangasta lyhempään nauhaan rinnan kohdalta niin että vaakarypyt hävisivät. Tässä kohtaa olisivat muuten rinnankorkeusviivaa merkkaavat merkkilangat olleet kullankalliit, sillä nauhan kiinnityksen kanssa sählätessäni ja saumanvaroja ohennellessani hävitin hakkimerkkini, ja lopputulos on se että pääntiellä reunat eivät aivan kohtaa. Kiinnitin nauhan toisen reunan käsin ja näpertelin nyöritysreiät.

Saatuani etunyörityksen toimintavalmiuteen surautin sivusaumat kiinni ja sovitin pukua nyöritettynä. Ilmeni, että sivuista saisi hyvin ottaa vielä pari senttiä sisään. Koska villa joustaa hieman, miehusta istui nyt nyöritettynä ja paidan kanssa jo uskomattoman hyvin. Myönnän avoimesti olleeni aivan liian skeptinen epäluulossani muotosaumattoman istuvuuden näennäistä paradoksia kohtaan.




Puvun ollessa nyt melko pitkälle kasassa siirryin hihoihin. Tuin napitushalkion pellavanauhalla (leveämällä napinläpien puolelta) ja vuoritin hihansuun pellavalla ranteeseen asti, mikäli hihansuita pitäisi kääntää ylös. Olin muuten askarrellut peukalon kohdalle kiilan saadakseni ranteen mahdollisimman istuvaksi, en tiedä onko moisesta mitään näyttöä mutta ainakin kiilojen tunkeminen sinne missä muotoilua tarvittiin näyttää olleen sinänsä perin aikalainen metodi. Pikkuisen kiilan tehosta tosin hupeni osansa saumanvaroihin, mutta tulipahan näperreltyä.

Tämän jälkeen hihat kulkivat laukussani aikansa kunnes molemmissa oli 13 näpinläpeä. Perfektionistina vielä tein muutaman uudestaan, jotta niistä tulisi tasakokoisempia. Söpöt pallonapit askartelin kankaanjämistä.

Sitten vain hihat kiinni ja helman tasaus. Jätin helman käytännöllisen mittaiseksi, hieman irti maasta. Kirtlen helma saakin ilmeisesti olla päällyspukua lyhempi, ja lisäksi tanssiminen on huomattavasti helpompaa vähän lyhemmällä helmalla.




Muutamia Vuoltsun pukutanssiharkkoja lukuunottamatta kirtle sai ensiesiintymisensä Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla 2011. Käyttökokemus oli äärettömän miellyttävä. Kirtle oli paitsi todella mukava päällä, myös vilpoinen auringonpaisteessa sekä kohtuullisen lämmin vielä illan viiletessäkin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli myös vaatimattoman kaunis, ja kaiken kaikkiaan oivallinen "peruskeskiaikapuku", joka tulee varmasti ahkeraan käyttöön tulevaisuudessakin.

Kuvan vyö on moderni, nahkainen pussukka ostettu keskiaikamarkkinoilta. Nyöri on haarukkanyöriä.