Melko pian keskiaikaharrastuksen aloitettuani havaitsin että vaikka villa on ainakin paremmissa vaatteissa tavoiteltavin materiaali, käytännön elävöittämisessä pellava on vain niin kovin paljon käytännöllisempi. Ongelmana on tietysti se, että ilmeisesti ajan värjäystekniikat mahdollistivat pellavan värjäämisen vain melko tylsiin ja maanläheisiin väreihin. Koska en ole elävöittämisen suhteen kovin puristi päätin lopulta tehdä kompromisseja.





Tarvitsin vilpoisen ja helposti pestävän kesä-/leiri-/keittiömekon, ja koska olen niin turhamainen siitä tuli vieläpä sininen  - onneksi sentään ei kovin kirkas, ja kenties se vielä ahkeran käytön ja pesun myötä haalistuu uskottavamman väriseksi. (Thursfield tosin mainitsee sinisen pellavan myöhäiskeskiajalta.)

Halusin mallista hyvin yksinkertaisen mutta istuvan joten leikkasin mekon villakirtleni kaavalla lisäten yläosaan reippasti saumanvaroja siltä varalta ettei pellava joustaisi kuten villa. Villakirtlen kaarevaa etuhalkiota on myös vähän suoristettu.




Pellavassa sattui olemaan hyvin siistit ja tukevat hulpiot, joista sai kivasti vahvistus- ja huolittelunauhat nyörityshalkioon. Aloitin niistä ja näpersin nyöritysreiät etukappaleisiin ennen kiilojen ja muiden kappaleiden lisäämistä. Suurimman osan nyöritysreistä tein varsin anakronistisesti 1700-luvun sotilasleirillä jossa sattui olemaan hyvin aikaa istua ompeluksen ääressä.



 
Ajanmukainen ratkaisu arkiseen pellavamekkoon olisi varmaan ollut huolitella nyöritysreiät luonnonvärisella (pellava)langalla, mutta valitsin kuitenkin kankaan värisen polyesterilangan. Suurin syy tähän oli että tiesin perfektionistina hermostuvani jos reiät olisivat kovin epätasaisia mikä näkyisi vaaleassa langassa heti, kun taas kankaan värisellä langalla voisin pistellä niitä huolettomammin. Samalla logiikalla ratkaisin ompelulangan värin.

Nyöri on tuttuun tapaan oman kotisohvan ja nyörihaarukan tuotantoa kellarista löytyneestä langasta joka on mahdollisesti isoäitini jäämistöä.
 
Nyörityshalkion valmistuttua seurasivat kiilat ja olka- sekä sivusaumat, ja lopulta pääsin sovittamaan. Ilmeni että löyhäsidoksinen pellava jousti oikein hyvin ja sain ottaa yläosan saumoista reilusti sisään. No, parempi näin.




Olin alunperin ajatellut tehdä mekon äkkiä käyttövaatteeksi huolitellen vain näkyvät osat käsin ja saumat saumurilla, mutta tottakai perfektionismi sai vallan ja päädyin kuitenkin käsin huoliteltuihin katesaumoihin. Olin jo Jarnon ensimmäisessä pellavatunikassa huomannut että ne ovat lopulta melko nopeaa ja helppoa bussi/hengailuommeltavaa. Koska löyhäsidoksinen pellava on melko liestyvää ompelin kaikki saumat kahdella koneompeleella ja hihan pyöriön tikkasin vielä käsin.

Hihat jätin lyhyiksi niin että paidan hihat on tarvittaessa helppo rullata ylös. Lisäksi alta näkyvät paidan hihat tuovat perusmekkoon edes vähän ilmettä.

Jossain vaiheessa harkitsin lisätä mekkoon jotakin koristenauhaa pääntielle ja hihansuihin, mutta ajatus koristenauhasta arkisessa pellavamekossa tuntui sittenkin vähän ristiriitaiselta. Pelkistetty, hyvin ommeltu mekko näyttää lopulta (mahdollisesti liian ylellisestä väristään huolimatta) siltä kuin suunniteltuun käyttötarkoitukseen sopiikin.