...Ja viimein saavuin siihen, mistä minun olisi pitänyt aloittaa. Järkevään, käytännölliseen, vilpoiseen ja helposti pestävään pellavatunikaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Tämä tunika valmistui houppelanden tavoin Academia de la Danzaan. Materiaali on tilattu Tippet.fi-nettikaupasta. Voimakkaan ruosteenpunainen väri pellavassa on kai sekin autenttisuudeltaan vähän niin ja näin, mutta toisaalta värinä varsin ajanmukainen.

Kaava on Thursfieldin "The medieval tailor's assistantissa" esitelty (ja noin yleensäkin kaikkien elävöittäjien tuntema) neljän helmakiilan perustunika. Kädentietä ja hihan pyöriötä muotoilin aavistuksen t-hihaa ergonomisemmaksi.

Kaikki saumat on ommeltu koneella ja viimeistelty käsin katesaumoiksi. Käsinompelu sujui näppärästi talviloman autokilometreillä ja sen jälkeen bussimatkoilla, vaikka välillä ison vaatteen pyörittely pienessä tilassa alkoikin olla työlästä. Pellavan ompelu on kuitenkin niin mukavaa että työ kävi joutuisasti.




Myöhemmin innostuin vielä koristelemaan tunikan pääntien, kädentien ja helman kahdella rivillä kotiompelukoneeni harvoihin koristeompeleisiin lukeutuvaa kenno-ommelta. Vanhan koneen ommel ei enää ollut aivan tasaista, mutta helpon koristelun efekti on silti ihan kiva.

Tunikasta tuli kerrassaan mainio käyttövaate, etenkin kesällä ja soittokeikoilla joita Muskotilla alkoi olla enenevässä määrin, joten seuraavaan Tippetin tilaukseen kuului sama pellava vaaleanvihreänä.






Vihreä tunika on leikkaukseltaan aivan sama. Myös sen saumat ompelin matka/hengailukäsityönä, tapa joka on huomattavasti edesauttanut monien vaatteiden syntyä.




Olen perinteisesti vieroksunut kalliin oloista koristenauhaa arkisissa pellavavaatteissa, mutta jotenkin kuitenkin hairahdin ostamaan tähän sellaisen. Nauha oli kuitenkin puuvillaisen oloinen eikä siinä sentään ollut metallilankaa, joka olisi mennyt jo yliprameaksi. Esipesin nauhan ettei se kutistuisi enää pesussa (tosin se edelleen pyrkii niin tekemään ilman kunnollista venyttelyä). Ompelin sen osittain koneella, osittain käsin hihansuihin ja pääntielle. Pääntiellä tein saumat olille ja syötin nauhaa parhaani mukaan taipumaan väkisinkin hieman kaartuvaan pääntiehen. Käsin ommellessa tämä onnistuikin ihan kohtuullisesti.

Tunikoiden kanssa tein vielä lyhyet hoset, joista voi lukea lisää keskiajan asustesivulta.





Viimeisin versio perustunikasta on vähän pidempi, kun palakorista löytynyttä pellavaa nyt oli reilusti. Pidempi helma on toki myös arvokkaampi. Helman pituuden vuoksi lisäsin keskelle eteen ja taakse halkiot.

Ajatuksena oli tehdä leiriolosuhteisiin ja helteeseen sopiva vaate jossa kuitenkin kehtaisi mennä pitoihin. Arkisen värinen pellava kaipasi väriä, ja päätin tietoisesti sortua vanhaan helppoon temppuun lisätä reunukset näyttävämmästä kankaasta. Kangasta ostaessani en edes muistanut kirpparilta ostettua pöytäliinaa, joka onneksi pulpahti esiin kangasvarastoa tonkiessani. Väricombo oli kerrassaan mainio, niin hyvä että katsoin läpi sormien sitä että kangas julistaa äänekkäästi polyesterin harhaoppia.




Reunustuskankaan toinen huono puoli oli se, että kuviolangat tahtoivat helposti karkailla. Pesin liinan ennen leikkaamista, eikä se kärsinyt linkouksesta, mutta jo leikatessa huomasin lankojen tarttuvan ärhäkästi saksiin. Varotoimena saumoroin kaikki reunan, jätin reilut saumanvarat ja päällitikkasin kaikki reunat käsin, tosin harvahkosti. Silti käytössä langat ovat rispaantuneet jonkinverran. Kallishan kirppariliina ei ollut, ja reunukset vaihdettavissa, mikäli joskus viitsii.

Muutoin saumat on tuttuun tapaan ommeltu koneella ja viimeistelty katesaumoiksi käsin. Muotoilin helman kaitaletta saumoissa, mistä huolimatta se paikoin vetää koska vino pellavareuna on venähdellyt omia aikojaan.

Tunika ei ole sieltä historiallisesti tarkimmasta päästä, mutta ihan kiva käyttövaate ja rento tehdä.