snowwhite
Lumikki, 2009

Pienituloisen naamiaisfriikin unelma: Pukukilpailu rahapalkinnolla.

Stockmannin Hullujen Päivien perinteinen pukukilpailu elvytettiin henkiin muutaman vuoden tauon jälkeen, ja jostakin taantuman unohtamasta budjetin sopukasta oli kaivettu esiin jopa rahapalkinto kolmelle parhaalle. Olen aiemmin pukeutunut noidaksi (alemman kuvan asussa keltaisella t-paidalla, hattua hieman trimmaten) sekä keltamustaan polonaise-henkiseen hörsötekeleeseen. Säännöt sanelevat asun pääväreiksi mustan ja keltaisen, joten Disneyn Lumikki keltaisine helmoineen oli sopiva valinta. Idean kerran keksittyäni en tietenkään voinut myöskään vastustaa prinsessapuvun viehätystä, etenkin korkea satukirjaklassikko  -kaulus kiinnosti minua kovasti.

Puvun tekeminen oli todella hauskaa. Tiukka aikataulu ei olisi sallinut pitkää materiaalijahtia, joten onneksi Eurokankaasta löytyi varsin edullinen, täydellisen värinen satiini. Mukaan tarttui myös erittäin lycrainen stretch-sametti yläosaan - rasittava ommella mutta erittäin mukava päällä. Loput materiaalit löytyivät kellarista. Muokkasin asua hieman teemavärien mukaiseksi, alkuperäisen Lumikin yläosahan on tummansininen ja hihojen viilloksista pilkottaa punaista. Vaihdoin miehustan väriksi mustan, mutta hihat jätin tummansinisiksi keltaisin villoskoristeluin. Lopputulos on aika toimiva, sopii teemaväreihin mutta näyttää yhä selkeästi Lumikilta.
Kilpailun haaste oli oikeastaan puvun toimivuus, siinähän täytyi pystyä roudaamaan villakangastakkeja ja henkarilaatikoita ja viikkaamaan loputtomia vaateröykkiöitä neljä päivää. Disney antaa ymmärtää Lumikin hoitaneen tässä asussa seitsemän miehen taloutta, ja puku osoittautuikin yllättävän toimivaksi. Hame on leikattu puolikellona yhdellä saumalla ja tasattu käytännöllisen mittaiseksi noin 5cm lattiasta, vyötäröllä on mukava kuminauha. Pidin sen alla yhtä röyhelöhametta jotta helma saisi edes vähän volyymia. Miehustaa (johon vanhat hyvät kaavat eivät kuitenkaan taas kerrasta toimineet mm. materiaalin jouston vuoksi) hienosäätäessä tuntui välillä ettei hommassa ole mitään järkeä, kun kyseessä on kuitenkin äkkiä tehty naamiaispuku, mutta lopulta sen kaiken nysväämisen jälkeen lopputulos palkitsi. Vanha totuus on, että hyvin istuva vaate ei näytä hyvältä vain peilin edessä seistessä vaan pysyy menossa mukana, eikä yläosaa sitten tarvinnutkaan kesken töitten nykiä paikalleen, eikä pääntiestäkään vilahdellut viikatessa liikaa. Disneyn piirtäjä on muuten ollut huomaavainen kaikkia meitä puvustajia kohtaan piirtäessään puvun keskieteen keltaisen kaitaleen, jonka alle saa näppärästi vetoketjun, joten vaatteiden vaihtokin sujui ripeästi. Piirrosten tapaan reunat on huoliteltu keltaisella satiinilla, mikä oli paitsi perfektionistinen myös venyvän materiaalin kanssa näppärä ratkaisu. Lisäksi pääntien vapaalla kädellä leikattuaan muotokaitaleen määritteleminen on aina kohtuullisen haasteellista.
Hihan kaavaa varten vilkaisin Biedermeyerin ja Jugendin kaavoja, valitsemani kaava on melko yksinkertainen. Alareunasta kellotetumpi ja pyöriöltä kapeampi hiha olisi vastannut vielä paremmin alkuperäistä, mutta tässä kohtaa en malttanut käyttää aikaa kokeiluun, koska muiden silmissä mikä tahansa puhvihiha riittäisi. Lopputulos on alkuperäistä, laskeutuvampaa hihaan massiivisempi ja pöyheämpi, mutta toisaalta ainakin hassumpi, mikä sopi teemaan hyvin. Viilloskoristeet voivsivat myös olla pienemmät ja vielä enemmän keskelle päin viistotetut, mutta kuten sanottu, projektin luonteen johdosta skippasin sovitusversion ja aloin suoraan kasata oikeaa hihaa. Siinä on neljä kerrosta, sininen satiini (historiallisista projekteistani tuttu alelöytö) johon on leikattu viillokset reunoja hieman sytkällä sulattaen, keltainen satiini, ohut tylli ryhtiä antamassa sekä vuorikangas ettei tylli kutita. Onnistuin menestyksellisesti vastustamaan kiusausta rypyttää hihansuu siistiin kaitaleeseen ajatellessani edellän mainittua takkien roudaamista telineestä toiseen, ja tyydyin keltaiseen kuminauhakujaan, joka näyttää kohtuulliselta ja on erittäin käytännöllinen. Sadunomaisessa kuvassa olen työntänyt miehustan sisään piiloon myyjäkortin ja avainten lenkit.
Jäljellä oli projektin namipala, kaulus. Minulla ei ollut aikomustakaan laittaa pääntielle puolivillaista röyhelöä halpispukujen tapaan, vaan halusin ainakin kokeilla saada korkean kauluksen. Katsoin mallia vanhoista koulumonisteista ja sovittelin kaavapaperinpalsta nuken päälle. Koska materiaaleja oli reilusti, rupesin askartelemaan itse kaulusta. Ohuen, läpikuultavan satiinin väliin laitoin kerroksen tylliä, mutta oli aika ilmeistä ettei kaulus pysyisi pystyssä vain sen voimin. Olin aikoinaan hääpukuliikkeessä töissä ollessani jemmannut talteen  pukujen helmoista lyhennettyjä verkkomaisia muovisiimapunoksia, joita päätin kokeilla kaulukseen. Tikkasin n. 1cm levyisen, taipuisan punoksen kauluksen reunan kerrosten väliin, ja vielä kolme pätkää n. 2cm levyistä punosta pystyyn niskan puolelle. Kokeilin vielä hieman neulailla kaulusta pääntielle testaillen sopivaa kaarevuutta ja todeten että muutama kohta kaipasi syötöstä. Muotolaskokset olisivat antaneet kauniimman lopputuloksen, mutta päätin päästä helpolla ja pitää kappaleen yhtenäisenä. Viimeistelin kauluksen alareunan vinonauhalla ja tikkasin sen valmiiseen pääntiehen keltaisen reunustuskaitaleen vierestä. Kauluksen etureunat muuten kaartuvat kauniisti ulospäin lähes tahattomasta syystä, ompelukoneeni kun kiukuttelee usein ohuiden kankaiden kohdalla kiristäen tikkiä. Kaulus on paitsi oikean näköinen, myös pysyi pirteästi muodossaan kaikki neljä hullua päivää.
snowwhite3 bow
Asun viimeli punainen, rusetilla somistettu hiusnauha. Tässä kohtaa lipesin tietoisesti piirroslumikin toistamisesta sijoittamassa rusetin toiselle sivulle enkä keskelle päätä nykyesteettisistä syistä. Nauhan päihin on kiinnitetty hiuspinnit. Lumikin lyhyt kampaus ei minun hiuksillani oikein onnistu ilman liian kauaskantoisia ratkaisuja, joten päädyin ylösvedettyyn ponnariin, joka päästää kauluksen näkyviin ja on sopivan rock ettei kokonaisuudesta tullut aivan liian söpöä.

Rammstein Sonne-videon henkinen ahne Lumikki palkittiin vaivannäöstä toisella sijalla ja kahdellasadalla eurolla. Kerrankin taloudellisesti kannattava ompeluprojekti siis.

Sadunomaiset kuvat on otettu melkein takapihallamme muutaman ohi menneen ulkoilijan  ja yläkerran lasten suureksi hämmennykseksi. Innostuin leikkimään Gimpillä, mikä selittää Lumikin hohtavan valkoisen ja satumaisen tasaisen ihon, vaikken edes käsitellyt kuvia paljonkaan. En tosin ole enää pitkään aikaan uskonut naistenlehtien kansikuviin enkä meikkimainoksiin, mutta nyt vielä vähemmän. Lupaan kuitenkin tästä huolimatta dokumentoida vaatteeni sellaisina kuin ne ovat ryppyjä silottelematta.

<<Takaisin projekteihin