Pikkujoulutoppi, 2008


Olin lujasti päättänyt rajoittaa vaatteiden ostoa, ja viettää pikkujoulukauden vanhoissa vaatteissa. Mutta näinhän siinä aina käy: kaikki vaatehuoneesta löytyvä on liian arkista, liian juhlavaa, tai vain saa näyttämään siltä kuin joulu olisi jo ohi ja runsaana notkuva joulupöytä tehnyt tehtävänsä vartalonkehitykselle. Johtuneeko sitten edellisestä joulusta...


Kaksi päivää ennen työpaikan pikkujouluja kuitenkin sain päähäni, että vaikka vaatteiden hankinnan rajoittaminen koskee myös kangaskauppaa, sen ei oikeastaan voi katsoa koskevan kellarin kanaverkkokoppia eikä ompeluhuoneen kaappien sekavia rasioita. Niistä löytyikin kaikkea kivaa, vaikkakin lopulta päätökseni olla ostamatta mitään lipesi noin 3€ olkapäiden pitsien ja olkainnauhojen kohdalla. 
pikkujoulutoppi
Edessä on valmis hakasnauha, jossa oli jopa pitsitkin valmiina, ostin sen joskus jostain koska arvelin sen sopivan johonkin tämäntyyppiseen projektiin. Kaapista löytyi myös kapeaa, tereeksi sopivaa pitsiä.


Suunnittelin topista aluksi jotenkin rokimpaa, mutta jotenkin kaikesta tekemästäni tulee aina lopulta söpöä ja romanttista.


Vaatehuoneesta löytyi topin kanssa vanha hyvä lempparihame ja saappaat, joten ainakaan tällä kertaa idea tehdä joku pieni uusi juttu ei karannut käsistä koko asun uusimiseen.






<< Takaisin projekteihin
pikkujoulutoppi2