Kun ostan elämänkerran, selaan aina ensimmäisenä kuvasivut. Kristina Ekero Eriksonin kirjoittaman Märta Helena Reenstiernan elämänkerran “Årstafruns dolda dagböcker” keskiaukeamalta silmiini osui heti kerrassaan ihastuttava plånbok, eli eräänlainen period-vastine lompakolle tai tärkeiden paperien säilytykseen. Tunnustan, että itse sinänsä kiinnostava kirja on edelleen kesken (ruotsini ei ole kovin vahva), mutta kaunis kirsikanpinkki hopealangalla kirjailtu ja metallipitsillä reunustettu lompakko painui mieleen.




Joulun lähestyessä päätin askarrella Jarnolle period-lahjan, koska 2000-luvulla hänellä (kuten useimmilla meistä) on jo kaikkea, ja keksin että rokokooasuisen herran sopisi hyvin kaivaa markkinoilla tahi baaritiskillä esiin period-korrekti lompakko. Se ei ehkä olisi kovin käytännöllinen, mutta turhempiakin lahjoja tapaa eksyä kuusen alle.




Googlailin malleja, mutta en löytänyt yhtään joka olisi iskenyt niinkuin Märta Helenalle kuulunut, tai sitten ne olivat aivan liian vaikeita ja suurtöisiä. Viimein päätin, että kannen kukka-aiheesta huolimatta esikuvani olisi tuskin liian feminiininen rokokooherralle jos vain vaihtaisin kirsikanpinkin johonkin neutraalimpaan sävyyn. Niin, ja olihan sisäkannessa sentään hieman maskuliinisemmin metsästysaiheinen kuva.

Tämäntyyppiset taitettavat lompakot olivat ilmeisesti vuosisadan loppupuolelta, kun taas Jarnon muut vaatteet ajoittuvat noin 50-luvulle, mutta en tunnetusti ole kovin tarkka tällaisesta.




Eurokankaan alesta löytyi melko sileää kalpeansinistä dupionsilkkiä, jonka päätin kirjailla kullanvärisellä metallilangalla. DMC:n kullanväriseen kirjontalankaan melko hyvin sointuva kultapitsi löytyi Merletosta.

Märta Helenan plånbok majailee Nordiska Museetissa, ja onnistuin Digitalt Museetin haun kautta löytämään isommat versiot kirjan kuvista. Ikävä kyllä kuvista ei käy ilmi millainen kirjan takakansi on, joten päätin tehdä siitä etukannen peilikuvan. (Päivitys 2025: Museon sivuille oli lisätty enemmän kuvia, ja takakansi todellakin oli etukannen täydellinen peilikuva!)




Päätin myös jättää pois sisäpuolen kansiläppien kukkakirjonnat, koska ilman kirjontoja  läppien sijoitusta ja kokoa pääsisi paremmin säätämään. Lisäksi halusin vielä muuttaa metsästyskuvan koiran suomenpystykorvaksi muistuttamaan vanhempieni edesmenneestä nelijalkaisesta perheenjäsenestä josta Jarno piti kovasti. Kosti-vainaa oli myös innokas lintujen (ja kaiken muunkin liikkuvan) räksyttäjä.




Nordiska Museetin sivuilla ei mainittu lompakon mittoja, mutta muiden lähteiden perusteella päätin suljetun lompakon kooksi 11cm x 17cm. Lompakon rakenne perustuu enimmäkseen omaan järkeilyyni ja tulkintaani esikuvalompakosta kuvien perusteella. Tein lompakon päällyskannen ja sisäpuolen kirjaillut taskut yhtenä pitkänä kappaleena. Lisäksi tein sisätaskukappaleen, joiden pää kääntyy läppäkantena sisäkannen päälle. Näin lompakkoon tulee yhteensä neljä taskua. Myös At the Sign of the Golden Scissors-blogissa esitellyssä samantyyppisessä pocket bookissa mainitaan olevan neljä taskua, tosin ei sitä miten ne on tehty. Tuin ohuen dupionsilkin silitettävällä tukikankaalla jotta se saisi vähän ryhtiä, ja päällyskannen ja vuorin väliin lisäsin vielä nahkakerroksen.




Aloitin sisätaskukappaleista, jotka vuoritin samalla silkillä jättäen taskukappaleen pohjan vielä reilun mittaiseksi. Leikkasin vuorin lyhemmäksi niin että läppä kääntyisi hyvin. Tikkasin läpän reunan käsin ja kiinnitin sitten pitsin. Mallilompakossa läppää reunustaa kapeampi pitsi, minä käytin samaa mutta käänsin sitä hieman reunan alapuolelle.

Saatuani sisätaskukappaleet valmiiksi asetin ne päällekkäin ja yritin mittailla kuinka paksu käännettyjen pitsikoristeltujen läppien paketista tulisi, eli toisin sanoen kuinka paljon lompakon selkämykseen olisi hyvä varata taitevaraa. Päädyin senttiin. Mittasin nahan haluamani leveyden ja taitevaran mukaan, ja mittasin vielä sen päältä kuinka pitkä silkkikaitaleesta kannattaisi leikata. Varasin myös vähän käännevaraa lompakon ulkoreunan taitokselle. Sitten merkitsin kappaleen kulmat ja taitekohdat kevyesti lyijykynällä reilun kokoiseen palaseen silkkiä.




Piirsin kirjonta-aiheet kuvaa mallina käyttäen paperille ja vahvistin tussilla, niin että kuviot oli helppo jäljentää ikkunaa vasten. Kuvioita jäljentäessäni onnistuin muuten saamaan sisäkannen toisen kuvan väärinpäin, mikä ei tietysti haittaa mitään jos ei vertaa alkuperäiseen. Kopioituani kuviot  kiinnitin tukikankaan ja saumuroin kappaleen reunat, koska näpertelisin sitä todennäköisesti jonkin aikaa, joten hanakasti purkautuvasta dupionista ei välttämättä olisi muuten paljonkaan jäjellä.




Aloitin kirjailemisen sisäkannen oksasta (siitä, joka on väärinpäin), ja etenin siitä päällyskannen kukkaköynnöksiin. Jätin tarkoituksella metsästyskuvan viimeiseksi, koska kukan tunnistaa kukaksi vaikkei se olisikaan täydellinen mutta koirasta saa helposti epämuodostuneemman yksilön, joten oli parempi hioa tekniikkaa ensin helpommilla aiheilla. Historiallisissa vaatteissa kirjontaa pääsisi harrastamaan paljonkin, mutta olen vältellyt sitä koska se on niin aikaavievää, joten minulla ei ole siitä lopulta paljonkaan kokemusta (lukuunottamatta kanavatöitä ja ristipistoja).




Pyrin käyttämään esikuvalompakossani käytettyjä kirjontapistoja: Varsipistoa kukkien varsiin, laakapistoa lehtiin ja terälehtiin ja solmupistoja kukkien keskustoihin. Päivänkakkaroiden keskustaa reunustavat pistot tulkitsin kuvan perusteella kiertopistoiksi, minulle uusi tuttavuus joka vaati vähän treenaamista.




Marjoiksi tulkitsemieni palleroiden täytepistoa en ainakaan kuvan perusteella tunnistanut, joten päätin vähän soveltaa ja korvata sen risteyksistä sidotulla diagonaali-lankaristikolla, josta tulikin aika kivan näköinen. Eräs vanhojen kukka-aiheiden mystinen puoli on muuten se, että samasta varresta näkyy puskevan ties minkä näköistä kukintoa...




Itse kirjonta oli yllättävänkin koukuttavaa, sen ääressä aika lensi kuin siivillä. Metallilanka pyrki tosin ärsyttävästi kiertymään ja rispaantumaan, mikä söi hieman kirjonnan nautintoa, mutta toisaalta sen kiilto antoi kirjonnalle kivaa kolmiulotteisuutta. Valmista, yksiväristä mallia oli mukavan helppo noudattaa mutta vaihteleva kuvio toi myös sopivasti haastetta.




Kuten helposti käy, tekniikka hioutui työn edetessä, ja jotkut kohdat onnistuivat muutenkin paremmin kuin toiset, joten esimerkiksi jokainen lehti on erilainen. Innostuin myös vähän hifistelemään, ja toteutin esimerkiksi pienet kukat yhdensuuntaisen harvahkon laakapiston sijaan tiheällä keskeltä ristikkäin menevällä pistolla.

Saatuani päällyskannen kuvat valmiiksi huomasin että ne näyttivät vähän tasapainottomilta yläosan ollessa liian raskas ilmavampaan alaosaan verrattuna. Olin ilmeisesti mallia piirtäessäni antanut kuvakulman perspektiivin vääristää mittasuhteita. Päädyin lisäämään alempaan varsikiemuraan yhden ylimääräisen täytelehden.




Sorsa ja koira innostivat kokeilemaan vielä yksityiskohtaisempaa tekniikkaa. Toteutin sorsan siivet eri mittaisilla häivepistoilla  jotta ne erottuisivat pystysuuntaisella laakapistolla toteutetusta päästä ja vartalosta. Myös koiran pää ja jalat on toteutettu yksisuuntaisella laakapistolla imitoiden lyhempää karvaa, kun taas ruumis on tehty häivepistoilla jotta se näyttäisi pörröiseltä. Yritin pohjustaa hartiaa ja lonkkaa pystysuuntaisella täyttöpistolla saadakseni kolmiulotteisemman vaikutelman, mutta lopputuloksessa se ei juuri erotu. Koiran hännästä puolestaan tuli vähän turhankin muhkea, mutta ainakin sen tunnistaa suomenpystykorvaksi.




Saatuani kirjonnat valmiiksi aloin kasata lompakkoa. Huolellisesta pingotuksestani huolimatta kirjonnat olivat kuitenkin kiristäneet kangasta vähän, joten nurjalle puolelle hahmottelemani reunalinjat eivät enää pitäneet paikkaansa. Sovitin kirjaillun päällisen uudelleen nahkatuen päälle, testasin että paketti taittuu siististi kiinni ja leikkasin päällyskankaan sitten sopivan kokoiseksi. Vuoritin kannen samalla silkillä (ilman tukikangasta), jonka jätin hieman lyhemmäksi niin ettei se kupruilisi sisäkaarteissa. Ompelin päät koneella pussiin, jolloin sain siistit sisäkansien yläreunat, ja pitkillä sivuilla ompelin vuorin kiinni käsin jättäen selkämyksen kohdalla vuorin vähän lyhemmäksi. Mokkanahkatuki tarrasi pehmeäpintaiseen tukikankaaseen niin hyvin että nahkakappale pysyi helposti paikallaan.




Seuraavaksi mittasin sisäkannen kappaleet oikean kokoisiksi ja suljin niiden pohjan, tässä kohtaa ihan konetikillä koska se jäisi piiloon. Jätin kansiläppien väliin selkämykseen reilun raon jotta lompakko sulkeutuisi varmasti siististi. Kiinnitin sisätaskuläpät reunoistaan ja pohjastaan käsin ensin päällyskanteen ja sitten toisella ompeleella päälle taitettuun sisäkanteen.




Annoin suljetun lompakon asettua muotoonsa yön yli lehtipinon alla, ja sitten aloitin ylivoimaisesti ärsyttävimmän vaiheen: Reunojen tukkitikkauksen käsin kaikkien kerrosten läpi. Siihen liittyi paljon verta, purkamista ja vääntyneitä neuloja, mutta kummasti harvakin tikkaus kumminkin jämäköitti reunoja. Lisäksi tikkauksen ei onneksi tarvinnut olla kovinkaan siisti ja tasainen (mitä se ei todellakaan ollut), koska se peittyisi kultapitsin alle.




 Pitsin ompelu oli puolestaan kerrassaan rentouttava lopetus lompakkoprojektille, joka valmistui juuri sopivasti pari päivää ennen joulua. Onnistuin myös pitämään sen yllätyksenä, vaikka kerran bänditreeneistä palatessaan Jarno olisi saattanut saada minut kiinni rysän päältä jos olisi avannut ulko-oven muutamaa sekuntia aiemmin, siitä kun on suora näköyhteys ompeluhuoneeseeni.




Lopputulos poikkeaa muutamassa kohtaa hieman mallista, mutta en aikonutkaan olla mallin noudattamisen suhteen perfektionisti vaan käyttää sitä ennemminkin apuna. Kolikoille lompakko ei tietenkään ole kovin käytännöllinen mutta setelit ja kortit siellä kenties pysyvät. Runsaasti kultakoristeltu lompakko on aika pramea, mutta sopinee kauteen, ja näyttää myös huomattavasti paremmalta kynttilän- kuin päivänvalossa. Sen askartelu oli oikein hauskaa, ja kenties innostun tulevaisuudessa johonkin muuhunkin kirjontaprojektiin.