Puudelimekko, 2014
Keväisen päivän kangaskauppahairahdus: Ihastuttava hennon vaaleanpunainen silkki jossa oli höpsö puudeliprintti. Pakka oli kutkuttavasti melkein tyhjä, joten pitihän se sopivasti mekon mittainen loppupätkä ostaa talteen. En nyt varsinaisesti tarvinnut uutta mekkoa, mutta ainahan sille toki käyttöä löytyisi.
Hempeän naisellinen materiaali hehkui vintage-glamouria, ja innoitti minut googlailemaan 40-luvun muotia. Kausi oli minulle ennestään melko vieras, vaikka olenkin toki ihastellut klassikkoleffojen kaunottaria. Oli hauskaa kokeilla jotain uutta vaikka sitten pintaraapaisuna.
40-luvun muotikuvien kaunottaret ovat varsin hoikkia, joten halusin mallin joka ei ainakaan korostaisi kurvikasta lantiotani millään ylimääräisellä poimutuksella. Eniten minua viehätti tämä Simplicityn malli. En lähtenyt metsästämään kaavaa, koska halusin äkkiä mekon kimppuun, vaan päätin että mekko toimisi samalla hyvänä kaavoitusharjoituksena jossa pääsisin vaihteeksi hyödyntämään koulussa opittuja moderneja niksejä. Lisäksi valmiskaavan yläosa vaatisi kuitenkin todennäköisesti pientä sovitussäätöä.
Halusin välttää turhia leikkaussaumoja jotta hauska printti pääsisi paremmin oikeuksiinsa. Mallimekossani ei näyttäisi takana olevan lainkaan vyötärömuotolaskoksia (epäilen edelleen vahvasti täysvinoa leikkausta), mutta minun notkoselkäni vaatisi ehdottomasti jotain muotoilua johonkin koska halusin kuitenkin mekosta vartaloa myötäilevän. Päätin huvikseni kokeilla toimisiko keskiaikavaatteista tuttu niksi voimakkaasti kaarretusta keskitakasaumasta modernimmassakin vaatteessa, tarvitsin kuitenkin joka tapauksessa jonkin pitkän sauman johon heittää vetoketju (tiukan hihallisen mekon pukeminen lyhyen pääntiehalkion varassa tietäisi vain meikkitahroja).
Viistotin helmaa sivusaumoista ja keskitakasaumasta sen verran kuin kankaan leveys antoi myöten. Kangas laskeutuisi päällä hyvin vartalonmyötäisesti mutta ainakin liikkeessä helma hulmuaisi vähän.
Tein kaavasta sovitusversion, ja kuten olin arvellutkin, yläosa vaati pientä säätöä. Neulailin kaavan summittaisia vekkejä vähän uusiksi ja kokeilin erilaisia vaihtoehtoja kunnes lopputulos alkoi näyttää hyvältä. (Kuten kuvasta näkyy, kaikesta sovittelusta huolimatta laskokset vetävät lopulta sittenkin hieman liikaa keskelle).
Seuraavaksi siirryin hihan kimppuun. Mietin hieman mallikuvani toista, kevyempää hihavaihtoehtoa mutta sitten päätin että puudelimekosta tulisi viimeisen päälle höpsö puhvihihoja myöten. Sitä paitsi ne leventäisivät olkalinjaa ja tasapainottaisivat näin kurvikasta lantiotani edes vähän.
Piirsin kaavani puhtaaksi tavallista huolellisemmin jotta vekit olisi helppo kohdistaa ja ommella. Sitten uskaltauduin saksimaan kankaan. Yritin optimoida saumat kuvioiden väliin, mutta muutamia julmasti paloiteltuja koiraressukoita oli mahdoton välttää.
Yhden haasteen muodosti ihanan ohuen kankaan läpikuultavuus. Olin heti kättelyssä päättänyt ompelun helpottamiseksi jättää vuorin pois ja ratkaista läpikuultavuusongelman ihonvärisellä alushameella. Ongelma numero kaksi oli se, että mustat puudelit paistoivat hennon roosan kankaan läpi saumanvaroista ja nurjalta puolelta. Kaarrokkeessa ratkaisin tämän ongelman leikkaamalla huolellisesti täsmäävän palan nurjalle puolelle niin että puudeli asettui täsmälleen samaan kohtaan. Hihansuu vaati myös tuekseen muotokaitaleen, koska muuten laskosten päät alkaisivat repeillä melko pian, mutta sitä olisi mahdoton leikata ilman päällyskankaan läpi kuultavia kuvion sekoittavia ylimääräisiä koiria. Päädyin leikkaamaan muotokaitaleen luonnonvalkoisesta vuorisatiinista (vaaleanpunaista tai ihonväristä ei sattunut kotona olemaan), jonka yläreunan kiinnitin käsin. Se muuttaa aavistuksen kankaan sävyä, mutta häiritsee lopulta vähemmän kuin varjopuudelit.
Viimeistelin käsin myös keskietusauman saumanvarat ja pääntiehalkion. Pääntien viimeistelin vinokaitaleella. Helmapäärmeen raaskin sentään ommella koneella, vaikka vähän pahaa tekikin kun mietin miten paljon siistimmän olisin saanut siitä käsin.
Viimeistelin mekon vielä pääntien rusetilla, jonka vaihdoin kuitenkin mustaksi tuodakseni hempeään kokonaisuuteen vähän ryhtiä ja liittääkseni sen paremmin mustiin asusteisiin joita kaappini ovat pullollaan.
Hauskana anekdoottina kerrottakoon vielä, että yksi lapsuuden aarteistani oli amerikanserkkujen vanha vaaleanpunainen sadeviitta jossa oli mustia yksisarvisia. Näin paljon makuni on siis kehittynyt kuluneen parinkymmen vuoden aikana.
<<Takaisin projekteihin
