1700-luvun peruspäähine on pellavamyssy. Paitsi sovinnaisuussyistä se oli varmasti monille ei niin ylhäisille naisille käytännöllinen myös helppona ja siistinä tapana viimeistellä kotikutoisempikin kampaus - ja juuri samasta syystä, autenttisuuden ohella, se on kätevä myös historianelävöittäjälle jolla ei myöskään ole aina kampaajaa saatavilla. Monet vierastavat myssyjä alkuun mummomaisina ja liioitellun siveellisinä, ja ne tuntuivat minustakin ensin vähän tylsiltä. Vähitellen olen kuitenkin rohkaistunut käyttämään silloin tällöin yhä peittävämpiä ja hassumpia myssyjä!






Ensimmäinen myssyni. Tämän erittäin yksinkertaisen myssyn, tai oikeastaan pitsillä reunustetun pellavanpalasen ohje on La couturiere Parisienne-sivustolta. En halunnut myssystäni kovin peittävää, joten valitsin tämän mallin. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt päähineistä juuri mitään, ja tämä vaikutti kivalta ja helpolta.




Oli vaikeaa löytää mieleistäni pitsiä, viimein valitsin kiemuraisen mallisen kirjaillun tyllipitsin, jonka yhdistin kahdesta pituudesta tasareunaiseksi pitsiksi - tekniikan hyvä puoli on se, että sain askarreltua kaitaleisiin pyöristetyt päät. Pitsiin on ommeltu pieniä laskoksia jotta se kaartuisi reunan mukaan.

Myssyn ulkoreunaa on erittäin kevyesti vedetty kasaan, ja pitsin saumaan on askarreltu pinnilenkkejä.






Arkisempaan vaatekertaani ylellinen pitsimyssy ei oikein sopinut, joten piti sitten askarrella uusi päähinekin. Päätin tehdä kerrankin kunnon säädyllisen pään peittävän myssyn, jossa tosin on hieman kevytmielisesti kerrassaan kaksi röyhelöä.

Myssyn rakenteessa minua valistivat niin jo edellä mainitsemani  La couturiere Parisienne että tämä mainio myssy-tutorial blogissa Art, beauty and well-ordered chaos., vaikka sovelsinkin myös vähän oman pääni mukaan.

Materiaaliksi valitsin hyvin ohutta ja tiivistä pellavaa, jota olen käyttänyt myös alusvaatteisiin. Se toimikin myssyssä loistavasti, vaikka tiiviys tekikin ompelun työläämmäksi kuin löyhemmässä pellavassa.




Aloitin ompelemalla myssyn alareunaan nauhakujan ja päärmäämällä molemmat röyhelöt käsin. Sitten rypytin ja ompelin ne käsin kumpikin omaan n. 3cm leveään kaistaleeseen. Päällimmäisen kaistaleen toiseen reunaan poimutin myssyn takakappaleen, sitten poimutuksen alapuolen alempaan kaistaleeseen. Lopuksi ompelin vielä röyhelöreunat ja kaitaleiden päät yhteen.

Ompelin myssyn takaa kiertävän vaaleansinisen nauhan päät keskikaitaleen alapuolelle. Ne olisi tietysti voinut ommella jo kappaleiden väliin, mutta silloin nauhan vaihtaminen tarvittaessa vaikka eri väriseen olisi vaikeampaa.

Minun on irvailtu näyttävän tässä päähineessä suoraan kehdosta ryöstetyltä, ja kieltämättä tiettyjä vauvanmyssy-assosiaatioita on vaikea välttää, mutta pidän kiinni siitä että aikanaan tämä myssy olisi ollut oikein sievä.









Päättelin että edellisen myssyn tyyppinen perusrakenne vähän korkeammalla taustaosalla ja pidemmällä, kampauksen yli yltävällä keskikaitaleella tuottaisi suurinpiirein oikeanlaisen tuloksen - ainakin La couturiere Parisienne viittaa tähän. Tein sovitusversion eräältä elävöityskeikalta kotiuduttuani kun hiukset olivat valmiiksi tupeerattuina, ja se näytti toimivan ihan hyvin. Takaosan pohja on leveimmältä kohdaltaan 35cm leveä ja 35cm korkea, ja muoto vastaa suunnilleen kananmunaa josta on suipompi pää leikattu pois. Alareunan leveys on 27cm, ja keskikaitaleen valmis leveys on 3cm ja pituus 60cm.

Eräs innoittaja tähän projektiin oli myös se, että olin viimein saanut käsiini läpikuultavan ohutta ja hienoa pellavaa. Ei nyt sentään ihan period-ohutta, jota ei enää nykyisin ole olemassakaan, mutta varsin ohutta kuitenkin. Keveydestään huolimatta se oli myös mukavan rapsakan jäykkää.

Aloitin ompelemalla takaosan alareunaan nauhakujan ja poimuttamalla sen sitten keskikappaleen päällimmäiseen osaan. Ensimmäinen 4cm alareunoista on ommeltu suorana, loput poimutettu tasaisesti.




Sauraavaksi silitin reunustuspitsin kahdessa osassa laskoksille, harsin ne koneella kiinni ja asettelin ja neulasin molemmat puolet keskikappaleeseen. Kiinnitin ne käsin.

Dormeuselle tyypillinen koristelu näytti olevan puhveille koottu kaitale keskikappaleen päällä. Poimutin pussiin ommellun kaitaleen 6,5cm välein ja kiinnitin sen keskikappaleeseen noin 5cm välein. Jäykässä pellavassa tämä koristelu näytti oikein kivalta, ja oli lisäksi todella nopea toteuttaa, joten se oli oikein mielenkiintoinen ja kenties jatkossakin hyödynnettävä tuttavuus.




Jälkeenpäin ajatellen keskikappale olisi hyvin voinut olla kapeampi jolloin puhvinauha olisi peittänyt sen paremmin, mutta tekemällä oppii.




Ompelin vielä keskikappaleen alapuolen paikoilleen ja kiinnitin myssyn päälle pellavarusetin. Dormeuset saattoivat olla uskomattoman hörhelöisiä, mutta minä päätin tyytyä tähän koristelun määrään ainakin tällä erää kellon tikittäessä kohti kuvauspäivän puolelle vaihtumista.

Höpsön suloisessa myssyssä on ne dormeusen sievät elementit jotka siihen halusinkin: Kasvoja kauniisti kehystävä leveä pitsi ja hauska puhvinauha. Lisäksi se on aivan mainio kiireellä kyhätyn kampauksen naamiointiin.






Olin kauan haaveillut uudesta vähän pienemmästä myssystä, joka olisi oikeastaan vain kampauksen päällä koristeena. Alkaessani tehdä brunswick-asua Lady Mary Foxin muotokuvan perusteella kiinnostuin myös kuvan myssystä. Halusin saman tyyppisen, mutta kenties vähän vaatimattomamman version.

Kuvissa myssyt näyttäytyvät helposti ensin vain epämääräisinä pitsihökötyksinä, mutta Isis Wardroben artikkeli "18th century wired caps" avasi loistavasti niiden anatomiaa.

Vuosia jemmaamani pitsi oli kirjailtua tylliä, ja itsessään melko jäykkä, joten arvelin ettei se tarvitsisi tuekseen metallilankaa reunaan. Leikkaisin pikkuisen keskustan toisesta pitsistä ja laskostin pitsin sen reunaan. Etureunan nirkon tein laskostamalla pitsin, vaikka kenties samantyyppisen saisi aikaan vain tärkkäämällä. Toteutukseni on kenties vähän raskas, mutta ainakin pysyy muodossaan.




Pitsi kaipasi kuitenkin vähän ryhtiä, joten kokeilin tärkätä sitä perunajauhosta keitetyllä tärkkiliuoksella. Lopputulos oli juuri sopivan ryhdikäs.

Ompelin keskustan reunan päälle silkkinauhan jonka päät jäivät keskelle eteen rusetille. Tulkitsin Lady Maryn myssyn röyhelökuorrutuksen myssyn päälle neulatuiksi pitsikaitaleksi jotka monesti roikkuvat myssyn takana vapaina, ja ystäväni Riikka vahvisti teoriani.




Pitsiä ei ollut kovin paljon, mutta tein niin pitkät kaitaleet kuin sain ja neulasin ne parille lenkille. Huomasin, että neulat pysyivät paljon paremmin tärkätyssä pitsissä. Myssyn alapuolelle keskustan reunaan on ommeltu lankalenkkejä pinneille. Etunirkon reunan läpi olen pujottanut ohuen hengettömän pinnin.

Kuten helposti käy, sovittaessa myssy näytti vähän isolta, mutta kampauksen päällä se kutistuikin pienemmäksi. Siitä tuli kuitenkin kerrassaan soma ja oikein sopiva kampauksen kuorrutukseksi.






1780-luvun upeat valtavat päähineluomukset ovat ehdoton osa asua, ja korona-ajan ajankuluksi ompelemani taftipuku tarvitsi ehdottomasti sellaisen. “The American Duchess Guide to 18th Century Beauty" kirjan “Bonnet á la Jeannot”-myssy, klassinen kauden päähinemalli oli juuri oikea.




Kirja tarjosi valmiin kaavan, jota en katsonut aiheelliseksi testata mitenkään, kopion vain kaavan ja leikkasin palaset.

Jäykkään organdiin ei oikeastaan edes kannattanut ruveta silittämään päärmeitä, joten taittelin ne käsin ja painoin peukalon kynnellä litteiksi. Ompeluun käytin puuvillalankaa. Pitkien päärmeiden ompelussa pienillä pistoilla oli tietenkin hommaa, mutta tapani mukaan ompelin niitä vähän kerrassaan aina kun sattui olemaan sopivasti aikaa.




Kirjassa oli tarkat ja selkeät ohjeet myssyn ompeluun kuvien kera, ja olikin uskomattoman rentouttavaa kerrankin vain seurata valmista ohjetta ja keskittyä ompeluun yrittämättä itse tulkita mallikuvia ja tehdä sovitusversioita. Kirja oli muutenkin ehdottomasti hintansa arvoinen ostos, ja siinä oli montakin houkuttelevaa mallia tulevaisuutta varten.

 


Oli myös koukuttavaa ommella kerrankin 1700-luvun vaatetta oikeilla kauden tekniikoilla kokonaan käsin, ja ymmärtää kuinka näin hennon kaunis lopputulos syntyy vain niillä, ilman raskaita moderneja saumarakenteita. Tietenkin päärmeeni olisivat hyvin voineet olla vieläkin kapeampia, mutta tämäkin on jo ihan hyvä lopputulos.




Lisäsin myssyn etureunaan vielä pari lenkkiä pinnien pujottamista varten, jotta myssyn saa pysymään paremmin paikallaan. Ongelmaksi jäi silti se, että kuvauspäivänä oli tuulista, joten pitkät koristekaitaleet liehuivat sinne tänne ja heilahtivat välillä väärälle puolelle. Periaatteessa ulkona pitäisikin varmaan käyttää myssyn päällä hattua, sisätiloissa myssy pysyisi varmasti paremmin kuosissaan.




Päähineestä tuli juuri sellainen kuin piti, ja se sopi pukuun täydellisesti. Jatkossa se saa varmasti käyttöä muidenkin asujen kanssa.