Tanssiaispuku, 2017-2018
1870-luku elegantteine
röyhelölaahuksineen on ollut yksi lempikausistani aina, tai
ainakin siitä asti kun herkässä iässä näin Martin Scorsesen "The
Age of Innocence"-elokuvan. Kun aikanaan aloitin historiallisten
vaatteiden tekemisen päädyin toiseen ikisuosikkiini,
1700-lukuun, ja kaverien kautta löysin melko pian myös
myöhäiskeskiajan, ja näiden parissa vierähtikin useampi vuosi.
Molemmista löytyisi vielä paljon tehtävää, mutta jossain kohtaa
levoton mieleni alkoi haikailla viktoriaanisen estetiikan perään
ja Pinterest-kansioni alkoivat täyttyä toinen toistaan
ihanammista 1870-luvun muotipiirroksista. Suunnittelin
epämääräisesti aloittavani jossain kohtaa jollakin
yksinkertaisella päiväpuvulla, mutta asia siirtyi ja siirtyi
kiireellisempien tieltä.
Lopullisen tönäisyn
reunan yli tarjosi Pior Attiren Victorian Ball. Useampikin
kaveri oli lähdössä ja Bath sinänsä on matkakohde johon
anglofiilin 1700-lukuharrastajan on ainakin kerran elämässä
päästävä. Ostimme Jarnon kanssa liput, ja sitten olikin
taiottava jostain tanssiaispuku alusvaatteineen ja asusteineen.
Valmiina minulla oli ilmoittautumisvaiheessa hansikkaat. Hyvästi
helppo päiväpuku ja hyppy suoraan syvään veteen elegantin
iltapuvun muodossa!
Kun
aikoinaan aloitin 1700-luvun, en tiennyt siitä paljonkaan ja
lähdin liikkeelle optimistisella ajatuksella tehdä jotain
nättiä mikä näyttää päällepäin oikealta. Nyt uutta kautta
aloittaessani tiesin tuskallisen hyvin kuinka vähän lopulta
tiedän, ja toisaalta taas kuinka paljon näin paljon
uudemmasta kaudesta on olemassa tietoa ja säilyneitä
vaatteita. Sitäpaitsi viktoriaaniset vaatteet ovat
mielettömän huolellisesti tehtyjä. Tämä yhtälö toi melkoisen
aloituskynnyksen. Lopulta onnistuin järkeilemään itselleni
että jostain on lopulta vaan aloitettava, tekiessä oppii
monta asiaa ja törmää kuitenkin uusiin kysymyksiin joita ei
osannut ennakoida, ja toisaalta harrastamisessa uudet
haasteet sinänsä ovat kiinnostavia vaikka lopputulos ei heti
olisikaan täydellinen.
Olin jo kauemmin keräillyt kuva-arkistoa, ja suosikkityylini oli
vaivihkaisesti siirtynyt 1870-luvun alkupuolen muhkeista
turnyyreistä loppupuolen eleganttiin Natural Form-linjaan. Tätä
valintaa aloituspisteeksi puolsi myös se, että pääsisin
laistamaan turnyyrin askartelusta. Halusin puvusta myös näin
alkuun suhteellisen yksinkertaisen, koska vasta opettelin kauden
kaavoitusta ja muotokieltä enkä halunnut askarrella
kolmeakymmentä metriä silkkiorgandaröyhelöä vain todetakseni
että lopullinen puku istuu huonosti tai on muuten ihan pielessä.
Materiaali
Samasta syystä päädyin
myös materiaaleissa säästöbudjettiin. Kellarista löytyi joskus
1700-luvulle ostamani puuvilla-polyesterisekoitesatiini, jonka
hillitty liilansävy oli mielestäni varsin viktoriaaniseen
estetiikkaan sopiva, joskaan ei ehkä ykkösvalinta
tanssiaispuvun väriksi. (Kauden naistenlehdissä listataan
violetti väriksi, joka ei näytä kauniilta kaasuvalossa, eikä
lämmin hehkulamppukaan sitä pahemmin imartele). Toisaalta,
ajan käsityksen mukaan olisin keski-ikäinen rouva jonka ei
ehkä sopisikaan enää pukeutua debutanttien pastellihörsöihin.
Kangas
oli kolmessa eri palassa, joista pienimmän olin löytänyt
myöhemmin palakorista. Yhdessä palassa oli myös tahra, jota
en onnistunut saamaan pois. Arvelin kuitenkin, että se
saattaisi juuri ja juuri riittää.
Mallin
valinta
Materiaali vaikutti paljon puvun mallin
valintaan, paksuhko satiini ei taipuisi kevyisiin röyhelöpilviin
vaan vaatisi jotain yksinkertaista ja veistoksellista. Lisäksi
sitä ei ollut kovin paljon. Olisin tietysti voinut yhdistää
siihen jotain muuta materiaalia, ja harkitsinkin tätä pitkään,
mutta lopulta arvelin että yksinkertainen satiinipuku jota voisi
sitten piristää vaikka tekokukilla olisi turvallinen valinta.
Pitkän harkinnan jälkeen suosikkimalleikseni karsiutui muutama
eri muotipiirros.
Ensimmäisestä lilasta puvusta (Der Bazaar 1881) halusin
miehustan, kukkakoristelun ja värin, toisesta vihreästä puvusta
(Journal des Demoiselles 1878) helman takaosan upean
leikkauksen. Arvelin myös että helman vaakarypytys sopisi hyvin
paksuun, kiiltävään satiiniin.
Malleilla on jokunen vuosi väliä, mutta kolmannen piirroksen
valkoinen puku (Journal des Demoiselles 1878) yhdistää
elementtejä molemmista, joten päätin että tällainen kombinaatio
voisi tulla kyseeseen. Helmaan halusin valkoisen puvun tapaan
koristelaskostuksen.
Kaavoitus
Saatuani korsetin
valmiiksi aloin kaavoittaa pukua. Päätin ensin tehdä kaudelle
sopivan miehustan peruskaavan ja muokata sitten siitä eri
version tanssiaispuvun avonaisella miehustalla. Olin juuri
ostanut "Fashions of the Gilded Age"-kirjan (Frances Grimble),
ja innostuin siinä olleesta kauden kaavanpiirto-ohjeesta (The
Complete Guide to Ladies' Garment Cutting, Henrich Klemm 1883)
niin paljon että pitihän sitä kokeilla.
No, totesin aika pian että kokeilu oli noin kuriositeettina
kiva, mutta mittakaavalaskelmiin perustuva
kaavoitusjärjestelmä ei toiminut alkuunkaan minun pituisellani
ihmisellä. Myös etuleveydestä tuli omituisen leveä. Jätin
kaavan puolivälissä kesken todeten että olihan se sinänsä
kiinnostava kokeilu, ja palasin alkuperäiseen suunnitelmaani
muokata moderni peruskaavani korsetoiduille mitoilleni
ja period-kaavan malliseksi.
Tämä onnistuikin yllättävän hyvin, tosin
rintamuotolaskoksen hävittämisen kanssa sai toki vähän säätää.
Lopulta päädyin tekemään rinnan kohdalle vaakasuuntaisen
laskoksen, joka ilmeisesti pitäisi olla vain vuorissa, miutta
joka tässä tapauksessa jää bertha-kauluksen alle piiloon.
Avonaisen iltapukumiehustan olisi kuitenkin parempi istua
napakasti.
Kaavoitusmetodeja vertaillessa totesin myös että Klemmin
peruskaava päättyy vyötärölle, kun taas oma vuosien varrella
hioutunut moderni peruskaavani ulottuu lantiolle asti, mikä on
prinsessalinjaisessa Natural Form-puvussa olennaista.
Iltapukumiehustan olalta putoavan pääntien
kaavoitus vaatikin sitten enemmän säätämistä ja sovittelua.
Aloittelijalle olisi tietysti ollut helpompaa valita
kapeaolkaiminen malli, jotka alkavat lyödä läpi 1880-luvun
vaihteessa, mutta varhaisempi off-shoulder olkalinja oli juuri
se juttu, jonka pukuuni halusin. Se on minusta aina ollut
todella viehättävä, lisää tehokkaasti tiimalasivaikutelmaa ja
tasapainottaa kauniisti luonnostaan muodokasta lantiotani.
Niinpä se piti sitten vääntää vaikka väkisin.
Hihan kaavan piirsin suurinpiirtein FOTGA:n (Fashions of the
Gilded Age) iltapukuhihojen malliin pieneksi puhvihihaksi, jossa
laskostettua päällistä tukee kapeampi ja lyhyempi vuori. Tein
pari lakanaversiota kunnes se näytti suunnilleen oikealta.
Kokeilin myös laskoksetun bertha-kauluksen muotoilua nähdäkseni
kuinka paljon siihen pitäisi varata leikkuusuunnitelmassa
kangasta.
Puvun helman kaava syntyi työläästi
yrityksen ja erehdyksen kautta, ja monta kertaa tuli ikävä
1700-luvun suoria leveitä helmoja. Selasin maanisesti
kaavakirjoja (FOTGA, Arnold) polonaise- ja princess-malleista ja
tein lakanaversioita.
Vihreän esimerkkipukuni tulkitsin seuraavan FOTGA:n "Fan skirt"
(sivu 155) kaavan mallia kokopitkään pukuun sovellettuna: kapeat
etukappaleet ja leveä, suunnilleen polven korkeudelta rypytetty
keskitakakappale. Takakappaleen ylimääräinen leveys, joka on
hameessa laskostettu vyötärönauhaan aukeaisi
prinsessalinjaisessa puvussa selkäsaumojen laskosvaroista, ja
pysyisi puhvilla vaaka- ja pystysuuntaisten tukinauhojen
varassa. Kaavoitin puhviosan alareunaan pari vaakalaskosta
saadakseni puhviin pituusväljyyttä, ja sovittelin niiden kokoa,
määrää ja sijoitusta tarkemmin sovitusversiossa.
Lakanatestissä selvisi, että tässä mallissa
oli takana kangasta oikeastaan liikaakin, rypytyslinjasta
lähtevä laahuksen levennyspala oli oikeastaan ihan turha. Kuvan
vihreän puvun laahus näytti melko kapealta suhteessa
takapuhviin, joten päätin kokeilla suoraa, vain sivuista
viistotettua takakappaletta, ja kaventaa takakappaleita
muutenkin. Takapuhvi on kuvassa melko muhkea, mutta totesin että
vähän kevyempi puhvi voisi näyttää päällä sopusuhtaisemmalta,
etenkin kun kankaani on paksua. Kangasta oli muutenkin vähän
niukasti, joten mitä vähemmällä selviäisin sen parempi.
(Kaavoitusvaiheessa olin tosin vielä varautunut hätäratkaisuna
vaihtamaan kangasta jos se ei näyttäisi millään riittävän.)
Vihreässä puvussa on pitkä, suora, lähes kulmikkaasti laskeutuva
laahus. Halusin kuitenkin muiden esimerkkikuvieni tapaisen
viuhkamaisen laahuksen, joten kun olin suunnilleen tyytyväinen
takakappaleiden malliin muotoilin laahuksen reunan pyöreäksi.
Etukappaleesta muotoutui sovittelun
perusteella yllättävänkin suora ja kapea. Etupuoli on helppo,
mutta sivussa takakappaleiden puhvi ja rypytys vetivät
etukappaleen reunaa ikävästi vaikka löysäsin tukinauhoja.
Lopulta tajusin, että etukappaletta pitäisi jatkaa selvästi
pidemmälle taakse. Kokeilin lisätä takasivukappaleeseen sauman,
leventää etukappaleen siihen asti ja muuttaa entisen saumalinjan
pitkäksi muotolaskokseksi. Kuvassa lisäys näkyy erivärisenä
kankaana.
Tällä muutoksella monta asiaa naksahti kohdalleen: Puhvi asettui
selkeästi paremmin paikoilleen, lantion kohta keveni ja helman
rypytyslinja piti laahuksen selkeästi takana. Natural Form-
muodin idea, edestä kynämäisen kapea ja takaa runsas helma alkoi
hahmottua.
Kokeilin vielä lakanakankaalla ja nuppineuloilla helman
rypytyskoristelua. Hypoteesini muotikuvien perusteella oli, että
päällyskangas oli laskostettu tukivuoriin ja harsittu muutamasta
kohtaa kiinni. Kokeiltuani kaavoja kankaalle totesin, että
saisin etukappaleelle leikattua tasan 35cm ylimääräistä
pituutta, kokeilin siis rypytystä tällä määrällä. Se näytti
onneksi silmämääräisesti ihan sopivalta.
Etukappaleen helma vaatisi myös jotain koristelua. Kokeilin
muutamaa mallia, ja lopulta päätin varata siihen n. 2 kertaa
helman mittaisen parikymmentä senttiä leveän kaitaleen ja keksiä
siitä jotain kivaa.
Puvun
ompelu
Puvun leikkaaminen oli
melkoinen operaatio. Pyörittelin kaavoja moneen kertaan
saadakseni kankaan käytettyä mahdollisimman tehokkaasti, ja
saadakseni laahukseen vielä kapean reunakoristelun. Tietysti
sen voisi jättää pois, mutta toisaalta se olisi kaunis ja
antaisi laahukselle ryhtiä ja ilmettä.
Lopulta kavensin takakappaleita helmasta vielä vähän, tein
liitossauman takasivukappaleeseen rypytyksen kohdalle, ja
vielä keskitakakappaleeseen vyötärölle. Jälkimmäinen oli
tuskallinen päätös, eikä ihan paras mahdollinen. Nyöritys
naamioi saumaa vähän, mutta eihän sen pitäisi siinä olla.
Toisaalta sillä sai säästettyä aika paljon kangasta.
Myös laahuksen pää on eri koottu eri suuntaan leikatuista
paloista, mutta jää juuri sopivasti laskostuksen alle. Samoin
etukappaleella laskostuksen alla on tukivuorin peittona
melkein puvun sävyistä lakanakangasta.
Leikattuani puvun isommat kappaleet (Berthan ja
laskostuskaitaleet jätin vielä tuonnemmaksi laskettuani että
ne suunnilleen tulisivat lopusta kankaasta) harsin valtavan
määrän merkkilankoja.
Puvun rakenne ja kasaus on yhdistelmä mm.
FOTGA:sta opittuja period-tekniikoita sekä omia sovelluksia ja
pikaniksejä. 1870-luvun puvut oli jo suunniteltu sen mukaan että
saumat ommeltiin koneella, mutta käsin viimeistelyä oli silti
paljon. Tavallaan ompelukoneen käyttö kuitenkin tuo
ompelujärjestyksen lähemmäksi nykylogiikkaa verrattuna vaikka
robe a la francaiseen joka muotoiltiin päälle ja ommeltiin käsin
muotoon, monesti juuri päällipuolelta. 1870-luvun tapa tehdä
asioita tuntui lopulta hyvin loogiselta, ja huomasin että
1700-lukua aloitellessani olin yrittänyt sinnikkäästi tunkea
sinne 1800-luvun tekniikoita esimerkiksi miehustan
vuorituksessa.
Miehustan vuoriksi tuli puuvillatwillia.
FOTGA:n ohjeen mukaan jätin vyötärölle lähes sentin laskoksen
ylimääräistä pituusväljyyttä, jonka pitäisi kuulemma estää puvun
miehustan rypistyminen. Voimakkaasti kaarretussa vyötärölinjassa
aavistuksen pidempi vuori tietysti kuulostaa järkevältä.
Sensijaan ideani ommella tuo laskos kiinni että se pysyisi
tasaisesti paikallaan ja avata se muotolaskoksia harsiessani ei
ollut sittenkään hyvä, laskoshan jämähti terävänä paikoilleen ja
kuultaa valmiissa puvussa läpi. Lisäksi vähän pienempikin laskos
olisi ehkä riittänyt, ja miehustassa on joka tapauksessa
ryppyjä.
Miehustan vuori
ulottui lantiolle, niin että reuna naamioituu etukappaleella
rypytyksen alle ja takakappaleissa riittää tukemaan laskosten
päät. Etukappaleella yhdistin siihen helman tukivuorin, joka
on kaapista löytynyt pätkä lakanakangasta. Sitten harsin
satiinin miehustan vuoriin kiinni. Halusin olla mieluummin
huolellinen kuin hutiloida, joten harsin kiltisti ohjeen
mukaan reunat ja kappaleiden keskilinjat, muotolaskosten
keskilinjat, ja sitten vielä vaakasuuntaiset linjat rinnan ja
lantion kohdalle ja muotolaskosten reunatkin. Yritin samalla
syöttää ylimääräisen väljyyden vyötärölle noin 15cm matkalle,
mutta kuten edellä todettu, alkuperäisen laskoksen linja
tahtoi silti jäädä näkyviin.
Saatuani miehustan harsittua oli
helman vuoro. Olin harsinut satiiniin vaakasuuntaisia
merkkilankoja kohdistuslinjoiksi 10cm välein, ja pystysuuntaiset
merkkilangat kiinnityslinjoille. Kiinnityslinjoja tuli kolme,
keskietu, sivut sekä tietenkin vielä laskostus sivusaumoissa.
Tukivuoriin merkitsin lyijykynällä keskietulinjan ja yhtä monta
poikkilinjaa kuin satiinissa tasaisin välein.
Neulasin ensin
vaakalinjat merkkilankojen mukaan varoen ettei satiini
kiristäisi tukivuoria, ja sitten lisäsin neuloja aina
laskosten puoliväliin kunnes laskostus oli tarpeeksi tiheä.
Harsin laskokset kiinni nurjalta puolelta tehden aina pari
pientä pistoa laskoksen pohjaan. Varmuuden vuoksi päädyin
lisäämään vielä ylimääräiset kiinnityslinjat alkuperäisten
väleihin. Sivusaumoissa neulasin laskokset, käänsin ne
ylöspäin ja ompelin koneella kiinni. En halunnut silittää
laskoksia, vaan jätin ne muotoutumaan kiinnityslinjojen
välillä itsekseen.
Kuten olin toivonutkin, rypytys näytti paksussa satiinissa
upealta. En toki ole varma näyttäisikö se viktoriaaniseen
silmään juuri oikealta, mutta ainakin moderniin silmään se loi
kiinnostavan ja eloisan pinnan.
Kapeilla takakappaleilla oli muotolaskosten
puutteessa vähemmän harsimista. Saatuani vuorin kiinni suljin
keskitakasauman lyhyeksi jäävän pätkän laskosten ja
nyörityshalkion välillä. Kun kappaleet olivat vielä irrallaan
muista, askartelin nyörityshalkion kääntämällä reunan nurjalle
nauhalla ja ompelemalla kapean luukujan. Sitten askartelin
nyöritysreiät, joita oli paljon kätevämpi tehdä pelkkiin
takakappaleisiin kuin pyöritellä koko raskasta pukua.
Nyöritysreiät ovat 2cm välein ja niitä on yhteensä 40. Koska
nyöritysreiät jäisivät näkyviin, yritin saada niistä siistit ja
tasaiset, mikä oli paikoin haasteellista tiiviiseen satiiniin
tehtynä. Kuten arvata saattaa, ne myös vetävät lopulta kangasta
vähän kasaan. Jälkiviisaana olisi voinut todeta, että ne
olisivat voineet olla vähän pienemmätkin, ohut nyöri olisi kyllä
niistä mahtunut, mutta tein vanhasta tottumuksesta niin isot
kuin puikurillani saa.
Näiden alkutoimenpiteiden jälkeen pukua
pääsi oikeasti ompelemaan. Takakappaleilla ompelin pitkät saumat
helmassa ja yhdistin miehustan kappaleet. Sovitusta varten
kokosin laskosvarat paikalleen neuloilla. Etukappaleella ompelin
muotolaskokset.
Koska miehustan istuvuus paljastuisi
kunnolla vasta kun leveisiin saumanvaroihin olisi tehty
aukileikkaukset ja mielellään vielä lisätty saumoihin luut
päätin että koeversioiden perusteella saumojen perusmuodon
pitäisi tässä vaiheessa olla kunnossa, jos väljyyttä tarvisi
tarkistaa korjauksen voisi tehdä sivun pitkään muotolaskokseen
ja takasivusaumaan. Ohensin siis muotolaskosten saumanvarat ja
leikkasin kaareviin saumoihin reunoista pyöristetyt
aukileikkaukset. Huolittelin ne samantien käsin. Lopuksi suljin
etukappaleiden ja takasivukappaleiden sauman.
Sovituksessa puku
näyttikin varsin lupaavalta. Kuten olin uumoillutkin,
miehustassa oli ehkä vielä aavistus liikaa väljyyttä, mutta
päätin vielä lisätä luut muihin saumoihin paitsi sivun pitkään
muotolaskokseen jotta näkisin kuinka paljon ne täyttivät
miehustaa. Hieman yllättäen olin varannut taakse lantiolle
vähän liikaa väljyyttä, ja raskaammassa kankaassa sivusaumojen
alaosa pussitti. Viimeistellylle takasaumalle ei tietysti enää
voinut mitään, mutta otin reippaasti sisään takasivusaumoista
saadakseni vartalonmyötäisemmän linjan.
Miehustan tukiluuna käytin kapeaa metallispiraaliluuta. Se on
jotakuinkin aikakauden materiaali, tosin sitä käytettiin
alkuun lähinnä kevyemmissä ratsastus- ja urheilukorseteissa.
Se kuitenkin on on ohut ja kaartuu kauniisti kaarevissakin
saumoissa, joten päätin että se olisi paras vaihtoehto
pukuuni.
Ompelin kanttinauhasta luukujat ja pujotin
luut niihin. Sitten ompelin ne käsin saumanvaroihin pyrkien
pitämään sauman oikeassa muodossa jotta luu asettuisi kauniisti
myös puvun ollessa päällä. Luiden päissä jätin kiinnitysompeleen
vähän löyhäksi niin että ne eivät kiristäisi pukua.
Sovittaessa huomasin paitsi että pukua sai ottaa vielä pari
milliä sisään sivuista myös sen, että osa luista oli vähän liian
pitkiä ja niiden päät kuulsivat ikävästi oikealle puolelle.
Ratkoin siis irti vaivalla ommellut luut, lyhensin niitä pari
senttiä ja ompelin takaisin. Nyt ne jäävät paremmin
muotolaskosten saumanvarojen alle eivätkä kuulla niin pahasti
läpi.
Saatuani lopulta kaikki saumanvarat huoliteltua ja luut
paikoilleen ompelin vyötärölle tukinauhan. Kauden museopukujen
tapaan kiinnitin sen keskietusauman luukujaan ja takana
viimeisiin saumanvaroihin ennen nyörityshalkiota, näin se on
helppo laittaa kiinni ennen nyöritystä. Vyötärönauha yhdessä
luiden kanssa pitää miehustan todella napakasti paikoillaan,
mikä on todella tärkeää olattomassa puvussa jonka helma painaa
paljon.
Kun miehusta alkoi olla näin muodossaan
suljin vielä lopullisesti sovituksissa harsittuna olleet
olkasaumat. Sitten askartelin hihat.
Hihan päällyskerros on leikattu täysvinoon
ja keskeltä laskostettu, kainalosta hieman syötetty tiukempaan
vuorikappaleeseen. FOTGA:sta luin niksin kääntää laskokset hihan
ylä- ja alareunassa eri suuntiin, mistä tuleekin kiva efekti.
Hihan vuoriin käytiin puuvillabatistia. Se olisi itseasiassa
saanut olla jotain jämäkämpää, koska nyt hiha pyrkii painumaan
liikaa kasaan, mutta toisaalta ongelma saattaa olla myös
kaavoituksessa. Hihansuun viimeistelin nurjalle käännetyllä
vinonauhalla, samoin päällystin vinonauhalla pyöriön sauman.
Tässä vaiheessa olin suoraan sanottuna vähän stressaantunut enkä
jaksanut hirveästi testailla hihaa. Hiha sinänsä on ihan
kohtuullinen, mutta sovitellessa huomasin että se veti olkaa
aavistuksen alemmas niin että etenkin takana lapaluun kohdalle
tuli iso ja ruma ryppy. Keskitakasauman kiristävä nyöritys ei
tietenkään auttanut asiaa.
Kuten todettu, olin jo viimeistellyt
miehustaa melko pitkälle sisäpuolelta ja ajatus sen auki
repimisestä oli uuvuttava, etenkin kun epäilin että korjaus
muuttaisi kappaleiden muotoa niin paljon että saumanvarat eivät
riittäisi. Sitäpaitsi ohut ja ehjäkin neula pyrki jättämään
satiinin jälkiä, joten muokkaus voisi näkyä. Päätin siis tässä
kohtaa jättää selkäpuolen sellaiseksi kuin se oli, haaveillen
että ehkä bertha-kaulus peittäisi ongelmaa vähän. (Kuten kuvista
näkyy, näin ei lopulta käynyt.)
Saatuani hihat kiinni sovitin pääntien lopullisen muodon. Jo
mainitun kiristävän nyörityksen takia sitä täytyi takana nostaa
vähän ylemmäs (ja tehdä samalla vielä yhdet nyöritysreiät lisää)
ettei korsetti vaan näkyisi. Edessä kangasta sai syöttää
huomattavasti jotta se kaartuisi sisäänpäin. Ompelin pääntielle
vinonauhan ja kiinnitin toisen reunan käsin vuoriin.
En kokenut olevani vielä henkisesti valmis berthan muotoiluun,
joten siirryin helman kimppuun.
Etukappaleella olin jo lisännyt alareunaan
pätkän neutraalin väristä lakanakangasta, joka peittyisi
koristelaskostuksen alle. Käänsin helman sovituksessa tasattuun
mittaan kanttinauhalla saadakseni siitä ryhdikkään. Muotikuvissa
helman pituus muuten näyttää olevan edessäkin aika lailla
lattiaan asti, mutta koska se olisi tanssiessa oikeasti hankalaa
jätin helman edessä hieman irti lattiasta. Tällaista mittaa
muuten näkee valokuvissakin.
Olin päättänyt vuorittaa takakappaleiden
helman rypytyslinjaan asti puuvillabatistilla. Kevyt vuoritus
siistisi kauniisti laahuksen alapuolen ja kenties jopa suojaisi
laahusta hieman. Vuorin leikattuani muistin kaventaneeni
takakappaleita kaavan mitoista aavistuksen vielä leikatessa,
joten sain vähän säätää saadakseni vuorin sopivaksi. Ompelin sen
pussiin helmasta ja sivusaumoista jättäen yläreunan vielä irti.
Sivusaumojen yläosan viimeistelin vinonauhalla.
Takasivukappaleissa, joissa rypytyslinjassa on liitossauma
taitoin vuorin kääntymään saumanvaran yli ja kiinnitin sen
kevyesti käsin. Keskitakakappaleen osuudella vain harsin sen
kiinni, rypytyksen lenkit pitäisivät sen kyllä paikallaan.
Olin päätynyt teoretisoinnin ja kokeilun jälkeen toteuttamaan
takahelman rypytyksen sarjalla lenkkejä joiden läpi
pujotettaisiin kiinnitysnauha. Nauhakuja ei välttämättä olisi
kovin kaunis paksussa kankaassa, ja näin rypytyksen saisi
mahdollista pesua ja todennäköistä silitystä varten helposti
avattua, ja se olisi myös helpompi pakata.
Ideani kiinnitysnauhasta jalostui
tarkan pituiseksi kaitaleeksi, jossa olisi napinlävet. Helman
saumoihin ja keskitakalinjaan ommellut napit kiinnittyisivät
näihin, ja samoihin nappeihin voisi vielä napittaa sekä
pystysuuntaiset kiinnitysnauhat (joilla puhvi pysyisi pöyheänä)
että laahuksen tueksi tulevan irtovuorin.
Olin testaillut kaitaleen ja tukinauhojen pituuden sekä
kiinnityslenkkien määrän nauhapätkillä ja hakaneuloilla. Päädyin
lopulta toteuttamaan rypytyskaitaleen taitellusta kanttinauhasta
jonka kapeammat nauhastopparit jakoivat napitusnauhaksi.
Puvun pukemista ja
riisumista helpottaakseni tein kiinnityskaitaleen kahdeksi
erilliseksi pätkäksi jotka napitetaan keskeltä yhteen, niin
että rypytyksestä on tarvittaessa helppo aukaista vain osa
keskeltä lisäväljyydeksi.
Ompelin lankalenkit noin 5cm välein varmistaen että ne olivat
tarpeeksi leveitä että kiinnityskaitale kulkisi niiden läpi
helposti. Nappeihin ompelin todella pitkän kaulan että se
varmasti riittäisi kaikkien kangaskerrosten läpi. Kun
rypytysrakenne oli kasassa tarkistin vielä takalaskosten
laskosvaroihin ommeltujen tukinauhojen pituuden ja tein niihin
napinlävet.
Sivusaumoihin kiinnitettävät vaakasuuntaiset
tukinauhat, jotka pitäisivät helman etupuolen vartalonmyötäisenä
tein kauden suositusten mukaan kuminauhasta jotta ne antaisivat
hieman myöten istuessa. Edelleen pukemisen ja etenkin vessassa
käymisen helppoutta ajatellen tein nämäkin avattaviksi
napituspatentilla, joka tosin lyhensi kuminauhan osuutta ja
siten joustoa huomattavasti. Testasin vielä varmuuden vuoksi
niiden pituuden ennen lopullista kiinnitystä. Loppujen lopuksi
niitä ei oikeastaan tarvitse avata, mutta onhan tämä
lisäominaisuus tietenkin teoriassa hyvä olla olemassa.
Kauden naistenlehdissä muuten kauhistellaan näin hankalaa ja
vartalonmukaista muotia, mikä on ymmärrettävää koska naiset
olivat tähän mennessä tottuneet väljiin hameisiin. Moderniin
kynähameeseen tottuneena kapea helma ei ole mahdoton, ja lopulta
valssaaminenkin sujui siinä yllättävän hyvin, mutta laahuksen
massiivisuus ja paino tuovat toisaalta oman haasteensa.
Selattuani noin
miljoona muotikuvaa ja museopuvun kuvaa päädyin lopulta
tekemään etukappaleen helman alareunaan leveähköt
kaksinkertaiset vastalaskokset. Leikkasin laskoskaitaleen
useammasta palasta ja laskin tarkasti saumojen paikat niin
että ne jäisivät piiloon laskosvaroihin.
Kankaani oli niin paksu että arvelin että kaksitaitteiset
päärmeet tekisivät siitä liian jäykän, ja sisäpaitsi sitä oli
niukasti, joten päädyin vuorittamaan laskoskaitaleen härskisti
modernilla ohuella vuorikankaalla.
Vuorin reuna jää yläreunassa
kiinnitysompeleen alle ja alareunassa noin 1,5cm reunasta, joten
vuorikangas ei näy oikeastaan ollenkaan. En taaskaan tiedä
käytettiinkö tällaista niksiä kaudella, mutta paksussa kankaassa
se toimi hyvin.
Neulasin ja silitin laskokset, harsin ne kiinni ja ompelin
helmaan käsin 3cm yläreunasta. Omaan silmääni laskokset
näyttävät hyviltä ja niiden geometrisuus luo kivan kontrastin
rypytyksen vapaammalle lainekuviolle.
Lopulta kokosin kaikki loput
kankaanrippeet ja yhdistelin ne noin kaksi kertaa laahuksen
reunan mittaiseksi kaitaleeksi. Vuoritin myös tämän ohuella
vuorikankaalla. Alareunassa vuori tulee melkein reunaan asti,
yläreunassa kiinnityslinjaan. Onnistuin kuin onnistuinkin näin
saamaan laahukseen 10cm leveän laskoskoristelun.
Neulasin kaitaleen noin 1cm leveille
vastalaskoksille. Kauden suosikki, tiheät veitsilaskokset
(Kilting) olisi ollut ihana, mutta olisi vaatinut reunaan
suhteessa kolminkertaisen pituuden, ja toisaalta saattaisi myös
toimia paremmin ohuemmassa kankaassa. Laskostuksestani tulikin
lopulta ehkä vähän jäykkä, mutta olen kuitenkin tosi iloinen
että sain kankaan riittämään siihen koska mielestäni se antaa
laahukselle todella paljon ilmettä ja tasapainottaa etuhelman
rypytystä. Saatuani laskostuksen kiinni ompelin vielä
sivusaumoissa etukappaleen laskostuksen päät taittumaan sen
päälle.
Sitten olikin pakko käydä kauan välttelemäni
berthan kimppuun. Vuoritin ohuella modernilla vuorikankaalla
(tähän pukuun oli hyvä hukata epämääräisen mittaisia jämäpaloja
kaapista) leikkaamani täysvinot palaset. Violetin
esimerkkipukuni malliin olin myös leikannut olille, eteen ja
taakse pienemmät täysvinot palat, jotka huolittelin arkisemmin
saumurilla ja ompelin laskoksille.
Olin laistanut aiemmin
berthan kappaleiden tarkemmasta muotoilusta järkeillen että se
olisi parempi tehdä lopullisella materiaalilla. Nyt olikin
edessä melkoinen homma neulailua, harsimista ja purkamista.
Puvun miehusta ei tietenkään enää tässä vaiheessa mennyt nuken
päälle ja puku päällä sovittaminen onnistui jotenkuten vain
etupuolella. Lopulta sain jotenkin runnottua berthan palaset
kiinni miehustaan ja kiinnityskaitaleet päälle. Kiinnittelin
laskoksia sekä koneella että käsin kunnes ne pysyivät
jotenkuten kohdallaan. Ompelin vielä käsin berthan yläreunaan
sisäpuolelle etupistolla ompeleen, joka veti yläreunaa
aavistuksen kasaan niin että se asettui paremmin seuraamaan
miehustan linjaa.
Samassa
yhteydessä piti vielä askarrella kiinnityssysteemi taakse.
Sen, samoin kuin nyörityksen solmun sai tietysti näppärästi
piilotettua laskostettuun kiinnityskaitaleeseen, mutta kesti
hetken sovittaa ja ommella kaikki hakaset juuri oikeisiin
kohtiin. Lopulta luovutin ja lisäsin sekaan pari nepparia,
joita ei oikeasti vielä tässä kohtaa käytetty naisten
vaatteissa. Ne helpottaisivat Jarnon ja muiden pukemisessa
avustavien elämää huomattavasti.
Kuten jo mainittu, olin alunperin halunnut
pukuun Der Bazaarin violetin puvun mukaisen berthan, mutta
sovitellessani berthaa paikalleen aloin miettiä haluaisinko
sittenkään pitsiä kiertämään myös berthan alareunaa ja
kiinnityskaitaleita. Sovittaessa se näytti vähän hörsöiseltä,
eikä tuntunut istuvan puvun veistokselliseen linjaan, jossa
huomion kiinnitti kiiltävän satiinin elävyys eri tavoin
laskostettuna. Vaikka yleensä pidän pitsistä päätin lopulta
käyttää sitä vain minimaalisesti, eli kaudelle tyypillisessä kapeassa "tucker"-röyhelössä pääntiellä ja
hihansuissa.
Ompelin siis kevyesti rypytetyn pitsin berthan yläreunaan ja
hihansuihin. Pitsi on melko moderni, mutta sentään kirjailtua
tyllipitsiä joka tunnettiin jo kaudella halvempana konepitsinä.
Näin reunustuksena se näyttää viimeistellyltä ja ajanmukaiselta
mutta ei katkaise puvun linjaa, ja toistuu kivasti helman balayeuse-röyhelössä.
Puvun ollessa kasassa saatoin todellakin
huokaista helpotuksesta. Olin ladannut tähän pukun melkoisesti
paineita ja jännittänyt lopputulosta. Vielä oli kuitenkin
tehtävää ennen kuin pääsisin keinumaan valssin tahtiin.
Balayeuse
Laahuksellisen puvun helmaa suojaamaan
kuului alushameen lisäksi balayeuse
tai "dust ruffle", yksinkertaisimmillaan helmaan harsittu
röyhelö. Löysin kuvan vastaavan tyyppiseen pukuun napitettavasta
suojakerroksesta, joka vaikutti äärimmäisen kätevältä joten
päätin askarrella sellaisen, tosin hieman yksinkertaistun
version.
Olin joskus löytänyt kirpparilta Ikean puuvillaorgandiverhon,
joka sopi täydellisesti balayeusen
materiaaliksi. Siinä oli vieläpä päälle tikatut noin 20cm leveät
vaakasuuntaiset kaitaleet, jotka voisi ratkoa irti ja
sellaisenaan kierrättää reunan laskostukseen. No, olisi tietysti
ollut liian hyvää ollakseen totta että kyseiset kaitaleet olisi
leikattu suoraan langansuuntaan ja tasaisilla saumanvaroilla,
mutta aikansa vääntämällä niistä sai pitkän pätkän kapealla
pitsillä reunustettua silmämääräisesti tasaisille laskoksille
silitettyä laskostusta. Varmuuden vuoksi dippasin sen vielä
perunajauhotärkkiin saadakseni reunalle lisää ryhtiä.
Loppu verho riitti
juuri sopivasti puvun helman kaavalla ja vähän reilulla
saumanvaralla leikattuun laahusvuoriin. Tein sivureunoihin
päärmeet ja rypytin yläreunan leveään kaitaleeseen, johon tein
vielä napinlävet kiinnitysnappeja varten. Myös balayeuse on keskellä takana halkio niin että
se aukeaa tarvittaessa puvun mukana.
Saatuani
balayeusen yläreunan valmiiksi
neulasin sen paikoilleen ja tasasin helman. Viimeistelin
helman noin 3,5cm leveällä täysvinoon leikatulla
kaitaleella, jonka tikkasin kiinni useammalla ompeleella
niin ettei se alkaisi kiertää vaan antaisi reunalle vähän
ryhtiä. Lopuksi ompelin laskostetun kaitaleen reunan päälle
ja viimeistelin yläreunan kapealla vinokaitaleella.
Vinokaitaleen alle oli hyvä sujauttaa myös kiinnitysnauhojen
päät.
Laskostamaani kaitaletta riitti juuri ja juuri myös
etuhelmaan. Etupuolella laskostus on vain viimeistelty
yläreunasta vinokaitaleella, ja harsitaan käsin kiinni puvun
helmaan. Laahukseen ompelin kiinnitysnauhoja varten pienet
lankalenkit noin 15cm välein.
Balayeusen ompeleminen oli tosi
hauskaa ja rentouttavaa, koska sen kanssa ei lopulta
tarvinnut olla niin tarkka, sehän ei juurikaan käytössä
näkyisi. Siitä tuli kuitenkin yllättävänkin toimiva ja
olennainen osa pukua. Jäykkä, reunasta tärkätty kangas antaa
laahukselle ryhtiä, ja se pysyy huomattavasti paremmin auki
liikkuessa kunhan sen vaan ensin muistaa levittää. Koska
puuvillaorgandi on unelmankevyttä se ei kuitenkaan tuo
laahukseen lisää painoa, mikä on tanssiaispuvussa tärkeää.
Hentoisuudestaan
huomaamatta balayeuse myös
suojaa puvun helmaa yllättävän hyvin ainakin kuivalta lialta.
Tanssiaisissa siihen tarttui vähän pölyä, ulkokuvauksessa sekä
katupölyä että siitepölyä, mutta molemmat lähtivät hyvin
pesussa ja laahuksen valkoinen vuori säilyi tahrattomana.
Saatuani balayeusen valmiiksi
testailin vielä hieman tanssiaskelia, kokeilin sopivan paikan
laahuksen nostolenkille (se on muuten sivussa, ei keskellä
takana) ja ompelin sen piiloon reunan laskostuksen alle.
Puvun kukkakoristeet
Viimeinen puvun yksityiskohta olivat
tekokukat. Oikeat tai tekokukat olivat kauden tanssiaispukujen
hittiasuste, joten minäkin halusin melko yksinkertaisen puvun
koristeeksi helmaa pitkin kiemurtelevan kukkaköynnöksen.
Modernit kangaskukat näyttävät useimmiten liian muovisilta,
jostain Etsyn syövereistä voisi toki löytyä vintage-kukkia jotka
todennäköisesti maksaisivat hunajaa, joten päätin olla luova ja
tehdä ihan itse. Olin toki askarrellut yksinkertaisi kukkia
aiemminkin, ja lisäksi suunnitellut hiovani taitojani lisää ajan
kanssa, mutta tietysti lopulta tuli kiire ja oli pakko toteuttaa
kukkia melko ripeällä aikataululla.
Lähdin siis kokeilemaan mitä rautalangalla, kankaalla, liimalla
ja kaverilta lainatuilla kangasväreillä ja omilla tusseilla
saisi aikaan apunani erinäisiä pinterest-tutoriaaleja. Pois
karsiutuivat heti kaikki missä kankaan reunat poltettiin, koska
halusin käyttää luonnonmateriaaleja joita voisi sävyttää
elävämmän näköisiksi. Lisäksi olin saanut taas yhdeltä kaverilta
pussin vanhoja, saumoista kuluneita silkkipaitoja, joiden
arvelin olevan erinomaista materiaalia hentoihin kukkasiin.
Olin alkuun päättänyt tehdä lilanväriseen
pukuun luontevasti sopivia vaaleanliloja orvokkeja. Kehittelin
terälehtiin sapluunan ja opettelin kasaamaan niitä kukaksi,
kokeilin silkkiväreillä maalaamista joka ei onnistunutkaan noin
vain kauniina liukuvärinä, ja lopulta maalasin kankaan
tavallisella kangasvärillä vaikka jälki olikin vähän paksumpi,
ja piirtelin tussilla vähän viiksiä alalehtiin. Koska silkki oli
tiivistä, reunat eivät paljoa tehdessä rispanneet, mutta päätin
varmistaa keston suihkuttamalla niihin reilusti hiuslakkaa
(kaapista löytynyt vanha kankaankovetusmömmö oli liian jäykkää
tavaraa). Lakkaus myös toivottavasti estäisi kukkia rypistymästä
käytössä.
Kasasin ison määrän orvokkeja vain todetakseni että ne
näyttivätkin puvun kanssa ihan liian vaaleilta, ja päädyin
maalaamaan yksitellen pensselillä niihin tummemman violetit
reunukset. Tämän johdosta orvokit näyttävät paikoitellen lähinnä
laikukkailta, mutta toisaalta huomattavasti visuaalisesti
kiinnostavammilta kuin tasaisen vaaleina.
Jossain kohtaa totesin myös, että orvokit
olivat oikeastaan aika pieniä ja köynnöstä ryhdistäisi kovasti
lisätä sinne katseenvangitsijaksi pari ruusua. Kermanväriset
olisivat neutraaleja ja sopisivat puvun yleisilmeeseen, mutta
täytyi niihinkin toki maalailla hieman hennon persikan väristä
sävytystä terälehtien tyveen.
Löysin pinterestistä ruusujen
valmistusohjeen jossa neljä terälehteä yhdistyy aina pohjasta ja
reunat muotoillaan käpertämällä niitä sormien välissä kunnes ne
alkavat rullata ulospäin. Kokeilin myös hinkata terälehtien
pohjaa viinipullon varakorkin pään pyöreää metallitappia vasten
jolloin terälehdet asettuivat paremmin kuperaan muotoon, jonka
sitten fiksasin hiuslakalla. Kokeilemalla löysyi oikea
terälehtien koko ja malli, ja parin testiversion jälkeen
uskaltauduin askartelemaan oikeita ruusuja.
Aloitin kiertämällä suoraa, reunoista käperrettyä
silkkikaitaletta puuhelmen ympäri ja lisäämällä näin syntyneen
sisuksen ympärille muutaman setin terälehtiaihioita, joita
liimailin muutamasta kohtaa varovasti kiinni toisiinsa jotta
ruusut eivät leviäisi liikaa. Toisaalta halusinkin niistä
rappioromanttisen ylikukkineen näköisiä.
Niin, ja sitten oli vielä ne
lehdet, joita pitäisi olla vielä enemmän kuin kukkia. Ja kukkien
suojalehdet.
Lehtiin löysin jämätilkun puuvillasatiinia, joka sattui vielä
olemaan hyvin lähellä kukkateipin väriä. Kun onnistuin
piirtämään mieleiseni sabluunan lehtien leikkaus ja reunojen
viimeistely harkkosaksilla sujui melko nopeasti liukuhihnatyönä.
Tein sekä ruusuihin että orvokkeihin kahta eri kokoa lehtiä.
Jotta lehtimassasta ei tulisi liian monotonista piirsin lehtiin
suonet, ruusuihin pinkillä ja orvokkeihin tummanvihreällä.
Sitten ompelin lehdet hieman poimuttaen rautalankalenkkeihin,
suihkutin hiuslakalla ja viimeistelin värittämällä reunat
tussilla.
Lopuksi kiersin sekä kukkien että lehtien varsiin jonkin matkaa
kukkateippiä, ja lisäsin kukkiin verholehdet kiristämällä ne
poimulangalla paikoilleen.
Ensimmäisenä kasasin
puvun miehustaan tulevan kimpun yhdistelemällä kukkia ja
lehtiä yhteen ja kietomalla koko paketin kukkateippiin. Helman
köynnös olikin sitten isompi homma.
Kasasin kukat ja
lehdet lattialle ja aloin sommitella niitä puvun päälle. Olin
suunnitellut suurinpiirtein köynnöksen linjan, mutta tietysti
suunnitelma vähän eli tehdessä. Tein ensin pari isompaa
kukkaryhmää suurempien ruusujen ympärille sekä kevyemmät
päädyt. Lopuksi yhdistelin sekalaiset köynnöksen osat kahdeksi
isommaksi haaraksi, jotka yhdistin keskeltä vähän erilleen ja
koristelin liitoskohdan isolla nauharusetilla. Ajattelin, että
selkeä keskiornamentti jotenkin selkeyttäisi köynnöksen
ilmettä.
Lopuista kukista
sommittelin vielä muutaman eri kokoisen hiuskoristeen, jotka
täydentävät asua kivasti ja joilla on kiva peitellä
kotikutoisen kampauksen virheitä.
K
ukkaköynnökset olisi
tietysti voinut harsia pukuun, mutta ainakin helman köynnös
rypistyisi autossa istuessa (tanssiaisissa voi istua varovasti
tuolin reunalla) ja muutenkin köynnökset olisi kätevämpi
kuljettaa erikseen pakattuina. Ratkaisin ongelman kiinnittämällä
köynnökseen sarjan vihreällä kynsilakalla tuunattuja hakaneuloja
joille ompelin pukuun vastaaviin kohtiin lenkit. Köynnös on
kohtuullisen helppo viritellä valmiisiin lenkkeihin ja osuu aina
suunniteltuun kohtaan.
Kukkaprojekti oli viime
tippaan jäämisestään huolimatta todella antoisa, ja aion
ehdottomasti kokeilla lisää asustekukkien askartelua toistekin.
Kukat toivat pukuun kauniisti ilmettä olematta kuitenkaan liian
silmille hyppäävät. Itseasiassa orvokit naamioituvat lopulta
puvun väriin niin hyvin, ettei köynnös paljon erottuisi ilman
ruusuja. Helman köynnös olisi ehkä voinut olla vähän isompikin,
mutta eipähän ainakaan ole vulgäärin runsas.
Asun viimeistelyksi päällystin vielä kirpparikengät sävyyn
sopivalla hieman vaaleammalla satiinilla. Niistä voi lukea
lisää täältä.
Loppuarvio
Selän istuvuuden ongelmien lisäksi puvusta
paljastui lopulta toinenkin ikävä yllätys, jonka huomasin vasta
katsellessani kuvia ensimmäisistä tanssiaista. Yhdistelemästäni
kolmesta eri kankaanpätkästä kahdessa olikin aavistuksen verran
eri sävy. Eroa ei silmällä juuri huomaa paitsi hieman
hehkulampun valossa, mutta se on valokuvissa (etenkin
puhelinkameroiden kuvissa) paikoin todella silmiinpistävä.
Kankaan väri siis vaihtuu kappaleesta toiseen ja kesken paloista
kootun helmalaskostuksen. Tämä oli tosi harmillista, koska
vaikka olin huomannut aavistuksenomaisen sävyeron jo pukua
tehdessä minulle ei ollut tullut mieleen että kamera korostaisi
ongelmaa, ja nyt olen tuomittu näyttämään palapeliin
pukeutuneelta kaikkien tanssiaiskuvissa.
Asia ärsytti minua niin paljon, että tämän sivun kuvista, joista
osassa ero näkyi korjasin värejä hieman kuvankäsittelyvaiheessa,
koska lopputulos vastaa mielestäni paremmin silmillä nähtyä
todellisuutta. Tämä ärsyttää lähinnä koska puvusta tuli muuten
niin hyvä ettei minulla ole kiirettä tehdä uutta. No, kai
tämäkin klassinen virhe, jota etenkin kaikkia neulojia neuvotaan
välttämään pitää kokeilla kerran.
Yllä mainittuja
kauneusvirheitä lukuunottamatta iltapuvusta tuli kuitenkin
oikein kiva noin ensimmäiseksi uuden kauden tekeleeksi.
Ensimmäisellä käyttökerralla Bathin tanssiaisissa totesin
ilokseni, että vartalonmyötäisyydestään huolimatta siinä oli
mukava tanssia, vaikka lämmin tietysti tulikin. Pidän väristä
todella paljon, ja muutenkin viihdyin puvun erinomaisesti.
Koko asun estetiikka, naisellinen siluetti, elegantit pitkät
hansikkaat ja kampaus tuntuivat todella omalta, ja odotan
innolla pääseväni jatkamaan Natural Form-muodin kanssa
askartelua.