
Pistokkaat, 2012
Kun tekee tai ostaa jotain uutta, keksii yleensä pian jotain
muutakin mikä sopisi kivasti kyseisen vaatekappaleen kanssa, ja
sehän on saatava myös. Kauan kaivattu uusi
kureliivini kaikessa pastellisessa hempeydessään johti
ajatukseni jotenkin mm. Boucherin maalauksissa näkyviin
suloisiin pikku pistokkaisiin, jotka olisivat paronittaren
budoaarissa oikein paikallaan. Toisin sanoen niillä ei siis
olisi mitään oikeaa käyttöä, mutta pitihän ne nyt edes
kuvaukseen saada. Kenkien tuunaaminen on myös hauskaa hommaa
ompelun vastapainoksi, ja harjoittelu ei tekisi pahaa
mahdollisia tulevia jalkineprojekteja ajatellen.

Details of La toilette (Boucher)
(1742) and The Declaration of Love (Jean François de Troy)
(1731). Wikimedia Commons
Sopiva pohja kengille löytyi vihdoin huuto.netistä: Avokkaat,
joissa oli kapea kärki ja kivasti kaarrettu korko. Arvelin jo
ostaessani että ne saattaisivat olla vähän pienet, mutta
edullisen hinnan ja harvinaisen hyvän mallisen koron vuoksi
päätin ottaa riskin. Olin ollut ihan oikeassa, en saanut kenkiä
edes jalkaan. Toisaalta niistä oli tarkoitus tullakin
pistokkaat, jotka voivat olla vähän pienetkin jos niitä ei
varsinaisesti käytä kävelyyn.

Ensimmäiseksi otin keittiösakset käteen ja veistelin kengän
kannan pois. Leikkasin myös kengän etureunaan pienen halkion
niin että jalka mahtuisi vähän syvemmälle. Reunoja saksin
pariinkin kertaan kunnes kenkä alkoi olla suunnilleen haluamani
mallinen.
Kengät oli koottu samaan tapaan kuin ensimmäisen
kenkäprojektini avokkaat, eli pohja ja koron sisäreuna
olivat samaa kappaletta joka irtosi höyryllä ja
ruuvimeisselillä. Tällä kertaa sain sen irti kokonaan, mikä
helpotti jatkokäsittelyä. Korkolappua en uskaltanut tälläkään
kertaa ruveta repimään kokonaan irti, mutta sain nostettua sitä
niin että väliin jäi parin millin rako.

Yksi kenkien tärkeimmistä ulkonäöllisistä elementeistä on korko.
1700-luvulle tyypillistä pompadour-korkoa ei kovin usein
nykykengistä löydy ainakaan tarpeeksi korkeana. Takaa ja
sivuilta kaarrettuja korkoja löytyy jonkinverran, mutta koron
alakaarre on yleensö pehmeästi pitkälle jalkaterän alle
kaartuvaa 1700-luvun mallia huomattavasti kulmikkaampi. Olin jo
aiemmin pohdiskellut voisiko valmista korkoa muotoilla, ja
päätin tehdä näistä kengistä pioneeriprojektin.

Ideanani oli siis täyttää koron sisäkaarretta enemmän
pompadour-malliseksi. Käytin tähän milliput-epoksimassaa, joka
olikin oikein miellyttävä tuttavuus. Muovailuvahamainen massa
oli helppoa käsitellä ja toi nostalgisesti mieleen lapsuuden -
olipa muovailuvahan vaivaaminenkin hyvä taito opetella aikanaan.
Lisäsin massaa vähän kerrassaan suoraan korkoon ja pohjaan
sormin painellen ja muotoilin kaarteen silmämääräisesti. Korot
eivät ole täysin symmetriset molemmissa kengissä, mutta en
suhtautunutkaan tähän projektiin kovin perfektionistisesti vaan
ennemminkin rennon kokeilevasti.

Korkojen kuivuttua yön yli siirryin kärjen kimppuun. Leikkasin
jäljelle jääneen kärkiosan alkuperäisestä reunasta vielä noin
sentin kaistaleen pois saadakseni alkuperäisen napakan ommellun
reunan pois kiristämästä päällystyksen alla. Nyt jalka alkoi
upota kenkään jo ihan kivasti. Muotoilin sovituskankaan ja
ilmastointiteipin avulla puuttuvan keskiosan mallin ja leikkasin
sen sitten ohuesta nahasta kaksin kappalein, toisen kerroksen
kengän reunan sisä- ja toisen ulkopuolelle liimattavaksi.

Venytin nousevaa keskiosaa varovasti höyryttäen muotoutumaan
paremmin jalan malliin, ja liiman levityksen jälkeen sitä sai
aavistuksen kosteana venytettyä vielä lisääkin. Lopputulos
naamioi kengän alkuperäisen reunan mainiosti, ensimmäisessä
kenkäkokeilussani se kun paistoi hieman läpi. Kengänraakile
alkoi myös näyttää jo oikean malliselta.
Koska kengät tulivat korsetin asusteeksi päällysmateriaaliksi
valikoitui luonnollisesti korsetista ylijäänyt vaaleansiniseksi
värjätty coutil. Ryhtyessäni työstämään sitä huomasin että se
oli todella hyvä materiaali myös kenkiin, tukeva mutta hyvin
muokkautuva.

Muotoilin kankaalla kärkiosan lopullisen kaavan ja leikkasin sen
reilulla saumanvaralla. Viimeksi olin vain lätkäissyt palaset
paikoilleen, nyt päätin yrittää hieman esimuotoilla niitä koska
päällystettävässä kärkiosassakin oli enemmän muotoa.

Leikkasin kärkiosan täysvinona ja ompelin pari milliä pohjan
reunasta poimutuslangan. Venytin heti ensimmäisenä nousevaa
keskiosaa höyryllä, sitten puin päällisen kengän päälle,
kiristin poimulankoja ja höyryttelin ja muotoilin kangasta
sormin asettumaan paremmin. Coutil muotoutui todella nätisti
jopa kärjestä, vaikka alapuolelle jäikin tietysti melkoinen
saumanvarakimppu. Koska kankaan kudottu kuvio oli melko
huomaamaton en viitsinyt ruveta kohdistelemaan sitä
symmetriseksi, mikä myös osaltaan yksinkertaisti työskentelyä.
Liimaukseen käytin jo viimeksi hyväksihavaittua
tixo-kontaktiliimaa. Saksin kärjestä vähän pahimpia
saumanvaralaskoksia pois, mutta en uskaltanut ohentaa niitä
kovin perusteellisesti peläten ettei pohja peittäisikään
leikattuja reunoja kunnolla.

Tällä kertaa jätin koron päällystyksen vasta kärjen jälkeen
ajatellen että nahan raakareunan olisi parempi peittää kankaan
leikattu reuna kuin toisinpäin. Olin ajatellut koron väriksi
ensin pastellisen vaaleaa ja sitten paheellisen punaista, mutta
kun löytämäni punainen mokkapala osoittautui leikatessa aivan
liian pieneksi muuttuneeseen koron malliin päädyin kellariin
tonkimaan löytyisikö sieltä yhtään mitään sopivaa. Lomalla kun
ei jaksaisi millään kesken hyvän askartelumanian lähteä
metsästämään matskuja.
Parhaiten sopiva kotoa löytyvä vaihtoehto oli tummanruskea, joka
ei lopulta ollut ollenkaan huono. Museopistokkaista löytyy
itseasiassa paljonkin tummaa korkoa yhdistettynä vaaleaan
kangaskärkeen. Se myös rauhoittaa vähän pastellista
kokonaisuutta ja antaa kontrastia.

Tummanruskea nahka oli vähän paksumpaa, mutta leikkasin
korkokappaleet venyvimmistä löytämistäni kohdista. Höyryttelin
ja venyttelin niitä ja liiman levityksen jälkeen venyttelin
vielä vähän lisää. Yläreunan kääsin kannan yli ja alareunan
tungin ruuvimeisselin avustuksella korkolapun alle sohien siinä
sivussa tietenkin pari haavaa käteeni. Liimauksen ajaksi olin
suojannut valmiit kangaskärjet muovipusseilla.
Reunustukseen käytin samaa roosanväristä viskoosinauhaa kuin
korsetissa, vastaavaa olin muuten käyttänyt edellisissäkin
kengissä. Kuten myös silloin, joustamaton nauha ei nytkään
asettunut nätisti. Kärkiosa vaati tietenkin renustuksen, mutta
jälkeenpäin ajatellen kannan reunustus oli täysin turha koska
nahka kääntyi kuitenkin kannan yli. Liimaaminen on mukavan
nopeaa mutta pelottavan lopullista, joten epätasainen ja
irvistelevä nauha on ja pysyy kannassa.

Sitten olikin aika liimata pohja takaisin. Sovittelin sitä ensin
teipin avustuksella ja merkitsin kuulakärkikynällä muuttuneen
koron vaatiman kavennuksen ja lyhennyksen. Ne olisi saanut
tietysti siistimmin pois kunnon veitsellä mutta malttamattomana
nyrhin ne saksilla jotka sattuivat olemaan valmiiksi käden
ulottuvilla. Sitten vain reippaasti liimaa ja pohja takaisin
vähän kerrallaan. Koron sisäreunassa pohja tulee vähän yli ja
koron alareunassa jää vähän vajaaksi, kärjessä puolestaan paksut
saumanvarat irvistelevät, mutta kenties näistäkin
kauneusvirheistä opitaan seuraavaa projektia varten.

Ryppyinen reunustus häiritsi edelleen silmääni siinä määrin että
päätin naamioida sen rypytetyllä nauhalla. Googlaamalla ja
kirjoja selailemalla löysinkin muutaman nauharöyhelöllä
koristellun kenkäparin oikeuttamaan tämän teon. Lisäksi röyhelön
ompelu reunan läpi kiinnittäisi myös reunustunauhan pelkkää
liimaa tukevammin. Ensimmäinen versio poimutetulla nauhalla
näytti todella äklöltä, toinen yritys laskostetulla nauhalla oli
vähän parempi.
Persikkaan vivahtavan vaaleanpunainen laskostus oli kuitenkin
niin silmiinpistävä että kärki vaati tasapainotukseksi muutakin
koristelua, ja yksinkertainen eleganssi sai jäädä. Kirjailu
olisi tietenkin ollut paras vaihtoehto, mutta se olisi pitänyt
tehdä etukäteen ja olin jo alunperin päättänyt etten pystyisi
uhraamaan niin paljon aikaa tälle projektille.

Korsetista oli jäänyt pätkä punosta jolla olin koristellut
saumat, joten aloin sommitella sitä kengän kärkeen. Harkitsin
kauan sen käyttämistä, koska kengät alkoivat tässä vaiheessa
kääntyä tyylikkäästä rokokooeleganssista pahati burleskin
puolelle, mutta kun ne eivät oikein näyttäneet tasapainoisilta
ilmankaan päätin antaa mennä. Tämähän oli edelleen niinsanotusti
luovempi projekti.

Sommittelin punoksesta jokseenkin viktoriaanisen kiemurakuvion
neulaillen sitä varovasti kengän päälle. Saatuani sen jotenkuten
tasaiseksi neulasin risteykset ja irrotin sen kengästä. Ompelin
risteykset kiinni ja askartelin kopion toiseen kenkään. Punoksen
päät huolittelin konetikillä ja liimalla. Asettelin kiemurat
paikoilleen ja merkitsin risteyskohdat kevyesti lyijykynällä
kankaaseen.

Koristelun liimaamiseen käytin Tixon Kotiliimaa, koska toisin
kuin kontaktiliima se kuivui värittömäksi ja liiman molemmille
pinnoille levittäminen olisi tässä kohtaa ollut lähes mahdotonta
tehdä siististi. Levitin liiman vain punokseen sekä pienet tipat
kenkään risteysten kohdalle. Punoksen päät piilotin
reunalaskostuksen alle ja ompelin reunan läpi kiinni, ja
kiinnittelin vielä laskoksia parilla pistolla niiden peitoksi.

Kenkien visuaalinen lopputulos ei ehkä ole aivan sitä mitä
suunnittelin. En ole ihan varma onko se söpö vai ihan hirveä.
Tanssimestarimme luonnehti kenkiä varsin osuvasti
"karkkipornoksi". Koska tulen tuskin kuitenkaan käyttämään niitä
vakavammin otettavassa historianelävöityskäytössä ne saavat
kenties ollakin humoristisen pseudorokokooäklöt. Jokatapauksessa
niiden askartelu oli hauskaa, ja ennenkaikkea sain paljon lisää
kokemusta kenkien tuunaamisesta.
