Talvimekko, 2015

Siinä missä normaalien ihmisten keskiaikagarderobi alkaa yleensä t-mallin tunikasta, minä halusin aikanaan kiivetä takamus edellä puuhun, kuten on rahvaanomaisesti tapana sanoa. Sainkin aikaan ihan kivan 1400-luvun doubletin ja vähemmän toimivat pitkät hoset, mutta pian ilmeni että ne olivat enimmäkseet liian kuumat käytössä kesällä tai sisätiloissa mihin aikaan vuodesta tahansa. Toisin kuin minä, Jarno ei ole vilukissa, päinvastoin. Kunnianhimoinen suunnitelmani oli alunperin tehdä doubletin päälle vielä komea laskostettu päällysmekko turkisreunuksin, mutta se vaihtui edellämainitusta syystä ohuehkoksi tabardiksi.

Tätä asua seurasi useampi kevyempi ja käytännöllisempi vaateparsi, mutta haaveilin toki edelleen vielä turkisreunustetusta mekosta (kangaskin oli tullut jo aikanaan ostettua) ja selailin silloin tällöin haaveellisesti Thursfieldin “The medieval tailor's assistant”-kirjaa. Jossain vaiheessa Jarno myös alkoi soitella tapahtumien turnajaisissa, mikä saattaa olla talvisissa tapahtumissa kylmää hommaa, eikä viittakaan ole kovin käytännöllinen ison rummun kanssa. Totesin, että lämpimälle villamekolle saattaisi sittenkin olla käyttöä, kenties vain kerran pari
vuodessa mutta kuitenkin.

Noin 1400-luvun puoleenväliin ajoittuvan mekon malli on lähes suoraan Thursfieldin kirjasta. Lisäksi katselin kuvalähteitä, joita tuolta kaudelta löytyy jo ihan hyvin, ja tämän mallisesta vaatteesta paljon. Alun perin olin ajatellut tehdä komeat auki viilletyt hihat kirjan malliin, koska ne näyttäisivät kivasti doubletin halkiohihat ja niistä pursuavan pellavapaidan, mutta sitten tajusin että avonaisista hihoista tuulisi ikävästi sisään. Tämänhän oli nyt tarkoitus ollakin lämmin ulkovaate. Lisäksi kuvalähteissä näkyi umpinaisia hihoja jopa enemmän kuin aukinaisia, joten sekään ei ollut mikään ongelma.

Ostamani kangas oli erinomainen ulkovaatteeseen, tiivistä villaa. Reunuksiin minulla oli myös jo ostettuna vanha minkkitakki (Couture Mayah käyttää sekä budjetti- että eettisistä syistä vain kierrätysturkiksia), joka korosti kauniisti villan ruosteenpunaista väriä.

Kaavan tein Thursfieldin viitoittamalla tiellä ottamalla doubletin miehustan kaavan vyötärölle asti, väljentämällä sitä vähän ja avartamalla kädentietä kainalossa. Hihan puolestaan tein doubletin puhvihihasta leventämällä kaavaa ja korottamalla pyöriötä reilusti. Tein hihasta ja lyhyestä miehustasta sovitusversion, totesin ettei hiha vieläkään riittänyt kunnolla doubletin olkapääpuhvin yli, ja korotin ja levensin pyöriötä vielä vähän lisää. Hihan toiseen korjattuun sovitusversioon merkitsin kohdistusmerkit ja laskosten paikat.




Edelleen Thursfieldin mallin mukaan piirsin miehustaan neljä vinoa viistotuslinjaa olalta vyötärölle. Thursfield neuvoo lisäämään joka väliin 6-10cm, minä lisäsin 6cm siitä yksinkertaisesta syystä että kankaan leveys riitti juuri ja juuri siihen niin että etu- ja takakappaleen sai vielä leikattua rinnakkain (onneksi kangas sopi leikattavaksi molempiin suuntiin). Helman leveydeksi tuli näin noin 340cm. Helman pituuden ratkaisi samoin se kuinka paljon kankaasta jäi hihan jälkeen jäljelle. Yleensä minulla on tapana ostaa kankaita liikaa, mutta nyt en ilmeisesti ollut tajunnut kuinka iso kappale hihasta oikeasti tulisi. Lopulta kangas kuitenkin onneksi riitti juuri sopivasti.

Leikattuani kappaleet harsin merkkilangat viistotuslinjojen kohdalle laskostusta varten sekä vyötärön kohdan.

Mekon kasaus seurasi enimmäkseen Thursfieldin ohjeita. Vaate ei sinänsä ole monimutkainen, mutta painava kangas ja turkisreunukset vaativat vähän tukirakenteita. Olin alkuun ajatellut ettei paksuhko kangas tarvitsisi vuoritusta ollenkaan, mutta miettiessäni mitä kaikkia tukinauhoja nurjalle puolelle tulisi totesin että vuori olisi kuitenkin kauhean näppärä niiden peittämiseen. Ja olisihan se kiva jos vaate näyttäisi kauniilta sisäpuoleltakin, etenkin kun siinä oli ne sivuhalkiotkin.

Sopiva vuori olisi kenties ollut reunusten turkista jäljittelevä pörröinen villa, mutta silloin mekosta tulisi jo ihan liian kuuma ja painava. Minulla oli kaapissa paljon ohutta mustaa pellavaa, joten päätin käyttää sitä. Musta pellava ei tietenkään ole kovin period, mutta se näyttää siistiltä eikä tee mekosta liian paksua. Paksu vuori tietenkin tekisi laskoksista muhkeammat kuten maalauksissa, mutta voi olla jo tukala päällä ja veisi kaapissakin tolkuttomasti tilaa. Päädyin siis pellavaan. Hihat, joiden sisäpuoli ei juuri näkyisi jätin ilman vuoria.

Aloitin harsimalla puuvillaiset kanttinauhat takakappaleisiin vinoon leikatun keskitakasauman tueksi. Etureunoihin ompelin koneella leveämmän nauhan, jonka toisen reunan kiinnitin käsin villaan. Pääntielle harsin turkisreunusta leveämmän tukikankaan jämäkästä pellavasta, joka oli takakappaleen v-pääntiellä leikattu suoraan vinon kangasreunan vahvistukseksi. Jätin v-pääntien keskellä tukikankaat vähän matkaa irti, ja suljettuani keskitakasauman harsin ne kulkemaan sauman yli.

Jotta jo valmiiksi vanha turkis ei joutuisi rasitukselle ja pahimmassa tapauksessa repeäisi, vahvistin pääntietä vielä ompelemalla kankaan reunaan tukinauhan sekä olan yli ja keskitakasauman yläreunan yli leveämmät nauhat. Ne saattoi tikata kiinni ronskisti kolmen piston siksakilla koska vuori peittäisi armollisesti moiset patentit. Olkasauma sai myös oman ommeljuovaan tikatun tukinauhansa, samoin kädentie olalla. Ennen muiden saumojen ompelua olisi kuitenkin kätevä reunustaa pääntie.

Seuraavaksi aloin askarrella turkiskaitaleita suikaleiksi puretusta takista. Kaavoitin kaitaleet ommeltavaksi mekon päälle puolen sentin saumanvaralla ja kääntymään kankaan reunan yli nurjalle n. 1-1,5cm. Pääntien kaitaleen kaavoitin 4cm leveäksi, hihansuun 5cm. Yritin tihrustaa hyvällä resoluutiolla netistä löytämistäni kuvalähteistä mihin suuntaan karvan pitäisi kulkea, ja muutamasta olin näkevinäni että pääntiellä se lähtisi keskeltä edestä sivuja kohti. Tämä tuntui loogiselta, koska näin karvat kohtaisivat nätisti takana v-pääntien keskellä. Hihoissa leikkasin karvan kiertämään hihansuuta.

Muotoilin turkissuikaleita kaavan muotoon kuten olin jo hihattomassa surcotessani kokeillut, ompelemalla liitossaumoja ja muotolaskoksia löysällä siksakilla jonka sitten vedin auki niin että reunat asettuivat vierekkäin. Minkin kiiltävässä pinnassa nämä kotitekoiset saumat hieman näkyvät, mutta koska en ole turkisompelija ne eivät kohtuuttomasti häiritse silmääni. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin kenties voinut olla paikoin vähemmän tarkka karvan suunnasta ja sillä vähentää saumoja.

Ompelin kaitaleet ensin turkiksen nurjalta puolelta kankaalle, ja käänsin sitten toisen reunan saumanvaran kääntymään kankaan reunan yli. Kiinnitin tämän reunan nurjalle käsin. Saumanvara ei ole kaikissa kohdin aivan tasainen, joten edelleen vuoritus tuntui kivalta idealta.

Etureunassa ompelin tukinauhan loppupään käsin turkiksen reunan päälle.

 


Kun pääntie oli valmis suljin sivusaumat ja vahvistin sivuhalkion yläreunan nauhalla, edelleen ettei sauma ja etenkään turkis repeäisi jos halkio joskus joutuisi rasitukselle vaikkapa helman jäädessä hankalasti istuessa.




Sitten oli aika kiinnittää hihat. Sovituksen perusteellisten laskostusmerkintöjen ansiosta se kävi epätavallisen näppärästi ja kivuttomasti. Poikkeuksellisesti silitin saumanvarat miehustan eikä hihan puolelle. Näin kädentien sauma asettuu olalla suoraan doubletin puhvin juureen ilman että paksut saumanvarat jäävät kinnaamaan, ja kädentie myös laajenee aavistuksen, isonkin hihat kiskominen doubletin topatun puhvin yli osoittautui nimittäin jo sovituksessa hieman haastelliseksi. Lisäksi vielä näin miehustan vuori peittää nämäkin saumanvarat. Ompelin saumanvarat olalla kiinni tukinauhaan (joka puolestaan oli kiinnitetty kankaaseen) ja kainalossa miehustan kankaaseen.




Thursfield neuvoo tekemään ensin mekon valmiiksi ja vasta viimeiseksi laskostamaan vyötärön. Näin tässä potentiaalisen ongelman, laskostus kun kuitenkin vaikuttaisi siihen miten helma asettuisi joten helma olisi järkevämpi tasata vasta kun laskostus on ainakin sovitettu. Valmista turkisreunustettua helmaa olisi todella työlästä ruveta muokkaamaan jälkikäteen. Toisaalta helma olisi huomattavasti helpompi reunustaa ennenkuin laskokset olisi ommeltu kiinni. Päädyin kokeilemaan kiinnittää ensin vuorin miehustan yläosaan niin että laskostusta voisi ainakin kokeilla, ja katsoa samalla miten helma käyttäytyisi.

Ompelin ensimmäiseksi vuorin olka- , taka - ja sivusaumat, ja aloin sitten asetella ja harsia sitä paikoilleen aloittaen etureunoista ja olalta. Ompelin sen käsin pääntien reunaan turkiksen reunan päälle ja kädenteille saumaan. Jo kiinnittäessäni vuoria etureunoihin tukinauhojen päälle huomasin kuitenkin että vaikka olin yrittänyt leikata vuorin huolellisesti toinen etukappale veti silti jotenkin vinoon. Onneksi etureunoissa oli reilu saumanvara ja sain aseteltua vuorin uudelleen paremmin.

Seuraavaksi aloin harsia vuoria kiinni vyötärölinjan ylä- ja alapuolelta laskostuksen kokeilua varten. Etukappaleilla se asettui kivasti, mutta takakappaleella vuori kiristi sitkeästi vaikka yritin asetella sitä miten. Lopulta minun oli pakko luovuttaa ja tunnustaa jälleen kerran että isojen vinoon leikattujen kappaleiden vuorittaminen siististi ei ole helppo läpihuutojuttu. Vuori oli ollut leikatessa jotenkin eri suuntaan kenossa kuin päällinen ja oli lopulta liian kapea.

Ratkoin vuorin keskitakasauman auki, silitin saumanvarojen taitteet pois ja aloin asetella sitä uudelleen. Ompelin ensin toisen puolen käsin päällyskankaan saumanvaraan ja sitten toisen taittumaan sen päälle, jättäen tietysti alareunasta pätkän irti reunustusta varten. Saumanvarat riittivät juuri ja juuri. Tässä ei lopulta ollut suuri homma, ja oikeastaan jälkeenpäin ajatellen on vain hyvä että vinot saumat pysyvät kiinni toisissaan.

Seuraavaksi tulemme toiseen kohtaan jossa erosin Thursfieldin metodeista. Hän neuvoo kiinnittämään laskokset mekon vyötärölle ommeltuun leveään nauhaan, mikä on toki oikein paikallaan, mutta neuvoo leikkaamaan nauhan 10-15cm vyötärönympärystä pidemmäksi. Järkeilin, että tässä on kenties jätetty sivuille jäävä väljyys mukaan (vaikka se kuulostaa silti paljolta), mutta jos nauhasta tekee todella tukevan, ylimääräinen rypistyy todennäköisesti hyvin möykkyisesti vyön alle. Kuvien mukaan näitä mekkoja käytettiin hyvinkin tiukasti, jopa tiimalasimaisesti vyötettyinä. Lisäksi järkeilin että jos vyötärönauhan haluaa oikeasti tukevan laskoksia, sen on oltava melko tiukka. Päätin siis uhkarohkeasti tehdä vyötärönauhan vain pari senttiä doubletin päältä mitattua vyötärönympärystä pidemmäksi, voisihan sen vaihtaa myöhemmin pidempään jos se olisi täysi katastrofi.
 
Ompelin 5cm leveän vyötärönauhan tukevasta kolminkertaiseksi ommellusta pellavasta, ja ompelin sen päihin hakaset. Sitten puin sen Jarnon päälle ja merkitsin sivusaumojen paikat. Neulasin vyötärönauhan etureunoista, sivusamojen kohdalta ja keskitakasaumasta mekkoon ja aloin sommittelemaan laskoksia.

 

Huomasin heti kättelyssä että harsimistani viistotuslinjojen paikoista ei ollut paljonkaan apua, vaan laskokset piti sommitella päällä silmämääräisesti. Neulasin se toiselta puolelta edestä ja takaa jättäen sivuille vähän ylimääräistä väljyyttä. Sitten harsin merkkilangat, selkeyden vuoksi käyttäen eriväristä lankaa laskosten harjoille ja pohjille. Harsittuani merkkilangat ja jäljennettyäni ne toiselle puolelle kokeilin neulata laskostuksen uudelleen kiinni ja sovitin mekkoa paremmin.

Helmaa täytyi odotetusti vähän tasailla, mutta ei kovin suuria määriä. Kankaan mukaan määräytynyt pituus näytti myös oikein hyvältä. Olisi oikeastaan tässä vaiheessa kannattanut antaa mekon roikkua henkarissa vähän kauemminkin, mutta valitettavasti olin sääennustuksen perusteella vakuuttunut että mekko olisi saatava Jarnon päälle parin päivän päästä olevaan Hämeen linnan loppiaistapahtumaan. Nykyisin vältän yleensä tekemästä mitään kiireessä, mutta nyt arvioin aikataulun olevan tiukka mutta kuitenkin realistinen. Piirsin siis nopeasti nykyisestä helmasta mallin reunuksen muotoa varten ja aloin taas pilkkoa turkista.




Olin alunperin ajatellut tehdä helman reunuksesta leveämmän, mutta huomattuani kuinka muhkeat paperilla kapeista pääntien ja hihojen reunuksista tuli valmiina päätin että hihansuun 5cm leveys sopisi ihan hyvin helmaankin. Helmassa päädyin leikkaamaan karvan suunnan kulkemaan keskeltä reunoille päin ja halkioissa ylhäältä alas, jolloin karva kohtasi nätisti kulmissa. Keskitakasaumaan tämä tiesi ikävää liitosaumaa jossa nahka hyvin helposti paistaa karvojen kasvaessa eri suuntiin, mutta onneksi se katoaa melko hyvin laskoksiin. Sivuhalkioiden kaitaleet leikkasin takin helmasta niin että taitteelle taipunut helmakäänne jota normaalisti välttelin osui sopivasti halkion yläreunaan, kohtaan jota muuten olisi hankala saada kääntymään siististi.




Ompelin turkiskaitaleita helmaan vähän kiireessä, mikä valitettavasti paikoin myös näkyy lopputuloksessa. Vaikka kangas on tukeva, jokin tukikangas ei silti olisi ollut pahitteeksi, turkis nimittäin pyrki hyvin helposti syöttymään ja tämän vuoksi kangas kiristää paikoin melko pahan näköisesti. Puursin reunustuksen kuitenkin itsepäisesti loppuun, varmana siitä että jos tämä kauan odottanut mekko ei valmistuisi nyt se olisi vaarassa jäädä roikkumaan keskeneräiseksi pidemmäksikin aikaa.

Saatuani reunuksen yläreunan kiinni saatoin hieman huokaista, sillä vaikka alareunan käsinompelussa menisi myös tovi se ei ollut lainkaan niin ärsyttävää kun syöttyvän turkiksen ompeleminen koneella ja ison ja painavan mekon pyörittely yleensä. Saatuani alareunan kiinni asettelin vielä vuorin paikalleen ja kiinnitin sen käsin turkiksen reunaan. Vuori tosiaan siisti reunat kivasti, ja ne näyttävätkin melkein kauniimmilta nurjalta kuin oikealta puolelta.




Jäljellä oli enää vyötärönauhan kiinnitys. Aikataulun vuoksi lipesin ompelemaan laskokset siihen koneella, koska tikki ei kuitenkaan näkyisi laskosten alta oikealla ja nurjallakin se hukkuisi varsin hyvin mustaan vyötärönauhaan – ja sitäpaitsi, se on kuitenkin kaikesta vuoritushifistelystä huolimatta nurja puoli. Lisäksi laskosten ompeleminen tukevasti käsin olisi ollut oikeasti raskasta.

Neulasin siis laskoksia merkkilankojen mukaan yhden kerrallaan symmetrisesti molemmin puolin ja vääntelin mekkoa koneen alle. Thursfieldin kuvassa laskoksista on kiinnitetty vain pohjat, mikä varmasti paksussa mekossa ajaakin asian, mutta minun kevyesti vuoritetussa mallissani päätin ommella laskokset myös valmiiksi kääntymään keskietua tahi keskitakaa kohti. Jarnolla ei ole palvelijaa pukemassa, ei aina edes minua, ja itse hän tuskin viitsii asetella laskoksia vyön alle oikeaan suuntaan joka kertaa pukeutuessaan – eipä se takana oikein itse onnistukaan.




Heitin vielä etureunoihin pari hakasta, ja mekko oli onnellisesti valmis juuri sopivasti loppiaista edeltävänä iltana. Kuten sanottu, olen oppinut välttämään tiukkoja aikatauluja, mutta olihan se toki palkitsevaa auttaa seuraavana aamuna Jarnon päälle uunituore vaate joka oli omiaan parinkymmenen asteen pakkaseen. Olen myös ilmeisesti onnistunut oppimaan jotakin turkiksen kanssa työskentelystä, koska tällä kertaa se ei tuntunut enää ollenkaan niin mahdottomalta, ja onnistuin myös leikkaamaan sitä ilman koko asunnon valtavaa karvakatastrofia.




Olen ennenkaikkea iloinen että tämä pitkään suunniteltu projekti johon oli jo hankittu hyvät materiaalit pääsi viimein vaatteeksi asti. Siitä tuli myös, helman pieniä kauneusvirheitä lukuunottamatta, oikein hyvän näköinen. Helmasta ei tullut myöskään niin runsasta kuin joidenkin kuvalähteiden lähes kellomaisesti syvinä laskoksina levenevät ylhäisten herrojen helmat, mutta toisaalta leveämpi helma olisi lisännyt huomattavasti kangasmenekkiä eikä olisi oikeasti kovin kätevä käyttää eikä etenkään varastoida. Turkisreunus kuitenkin ryhdistää kapeampaakin helmaa. Myös laskokset näyttävät luonnollisesti ohuemmilta kuin aikalaiskuvissa, koska vuori on ohut.

Huomasin myös käytössä, että liikkeessä vyötärö nousee helposti vyön yli laskostetuksen linjaa ylemmäs, mutta koska laskostuksen kiinnitysompeleet eivät näy päälle tämä ei merkittävästi haittaa. Hihoihin puolestaan olen erittäin tyytyväinen, niistä tuli juuri niin muhkeat kuin oli tarkoituskin. Alun perin hienoksi suunniteltu vaate osoittautui lopulta myös kylmällä säällä (jota joskus harvoin sattuu) oikein käytännölliseksi, komeudesta liikaa tinkimättä.