Herrasmiehen puku 1700-luvun puolivälistä, 2009

- Toisin sanoen hyppy tuntemattomaan.

Miesten kaavoitus on minulle enimmäkseen vierasta, 1700-luvun kaavoitus vielä vieraampaa. Se, miten puku istuu oikein ei nimittäin ole mikään universaali käsite, vaan trendijuttu. Museokaavoista saa suuntaviivoja siitä, miltä kappaleiden tulisi näyttää, mutta mittasuhteiden arviointia vaikeuttaa huomattavasti se, että ajan herrasmiehet olivat yleensä Jarnoa huomattavasti lyhempiä ja varreltaan hentoisempia. Ja sitten tietysti se, että minulla ei oikeastaan ollut kovin yksityiskohtaista käsitystä siitä miten tällainen puku oikeastaan kasataan. La Couturiere Parisienne-tutorial tarjosi taas kerran paljon apua, muutaman vinkin sain tutuilta, ja loput ratkaisin mutu-tuntumalla. Todennäköisesti menin monessa kohtaa aika pahasti metsään, mutta ainahan voi vedota siihen että on aloittelija. Projektin lopuksi olin itseasiassa hieman hämmentynyt että yleensä ikinä sain sen kasaan.

Puvun ajoitus väljästi vuosisadan puoleenväliin oli lähinnä esteettinen valinta, koska pidän tuon kauden tyylistä. Tässä vaiheessa puku oli jo niukentunut hieman 40-luvun leveistä helmoista ja massiivisista hihansuukäänteistä, mutta ei ollut vielä kaventunut vuosisadan loppupuolen sirompaan malliin. Oma makuni liikkuu enimmäkseen haitarilla 50-luvulta 80-luvulle, joten Jarnon puku sopii näihin jotenkuten – vanhanaikainenhan toki aina voi olla.

Materiaalivalinta oli helppo. Musta on aina musta ja monikäyttöinen, ja villakangas on sekä ajanmukainen että miellyttävä työstää. Tunnustan tosin, että valitsemassani kankaassa on mukana myös hieman nykyajan nailonia. Puvun koristeena on messinkinapit, jotka tuovat ilmettä muuten yksinkertaiseen pukuun. Myös liivi oli alunperin tarkoitus tehdä samasta materiaalista, mutta Jarno toivoikin värikkäämpää liiviä. Vaikka liivi kuuluukin kiinteästi asuun, se esitellään omalla sivullaan – lähinnä siksi, ettei tämä sivu venyisi aivan mahdottoman pitkäksi.

Kaavalähteinä minulla oli La Couturiere Parisiennennen puvun kaavat, Norah Waughin “The cut of Men's Clothes 1600-1900”, sekä Helsinkin Wanhan Waruswäen kaava 1700-luvun puolivälin sotilaspukuun. Myös Duran Textilesin uutiskirjeessä esitellyn miesten puvun reproduktion yksityiskohtaisista kuvista oli apua.


Aloittakaamme housuista, jotka tein ensimmäiseksi, ennen kuin minulla oli edes kaavoja liiviin tahi takkiin. Suuri projekti on parempi ottaa pienempinä palasina, ettei pääse aivan epätoivo yllättämään. Valitsin malliksi nykyisen tyyppisellä napitettavalla sepaluksella varustetun mallin, enkä myöhempää “luukkupöksyä”, koska se ilmeisesti sopii vuosisadan puolenvälin pukuun paremmin. Aivan aluksi keräsin yllämainitun lähdemateriaalin levälleen pöydälle ja aloin Jarnon mittojen pohjalta piirtää kaavoja.

Aikanaan koulussa opettajat tapasivat sanoa housujen kaavoitusta henkimaailman hommaksi, mikä ei liene kaukana totuudesta. 1700-luvun polvihousujen kaava sitäpaitsi poikkeaa huomattavasti nykyisestä. Reidestä ne ovat hyvinkin istuvat ja persuksista pussittavat, jotta istuminen onnistuisi helposti. Ideanahan on toki se, että pitkä takki ja liivi peittävät lantionseudun kuitenkin. Samasta syystä tosin housujen istuvuutta ei pääse juuri tutkimaan muotokuvista. Ja kuten jo sanottu, museokaavat olivat Jarnolle joka suhteessa auttamattoman pieniä. Omista aiemmista kaavoituskokemuksistani oli taas melkeinpä enemmän haittaa kuin hyötyä, koska ne ovat perinteisesti keskittyneet lähinnä siihen miten saada housuista lantion kohdalta tarpeeksi isot ja vyötäröstä pienet. Näin varttuneellakin iällä voi vielä oppia, mikä ero naisten ja miesten anatomialla tosiaan on.


Eräs suuri ongelma oli hahmottaa, kuinka korkea vyötärön oikeastaan kuuluisi olla, sitähän ei kuvalähteissä juuri näy. Vyötärö ilmeisesti nousi vuosisadan edetessä, ja tämän kauden housu oli ilmeisesti kaavojen perusteella melko matala, mutta hieman korkeampi vyötärö tuntui kuitenkin turvallisemmalta joten nostin sitä hieman ylemmäksi. Kaavoitus oli siis melkoista kokeilua, mutta muistaakseni kolmannet tai neljännet sovitushousut alkoivat jo näyttää kohtuullisilta. Onneksi olin hamstrannut kangaskaupan alen loppurysäyksessä edullista testimateriaalia.

Toisten lähteiden mukaan housut olivat usein vuorittamattomia, mutta olen nähnyt kuvia myös vuoritetuista, joten päätin vuorittaa Jarnon housut. Vuoritushan on hirveän näppärä tapa piilottaa mahdollisesti epätasaiset saumanvarat ja konetikki. Jo monessa projektissa hyväksi havaittu ohut, tiivis puuvillabatisti oli omiaan tähänkin. Alunperin tuntui hyvältä idealta värjätä se mustaksi, ja näin teinkin. Olen värjännyt lähinnä pastellisävyjä, jotka ovat yleensä onnistuneet kohtuullisesti, mutta mustan värin lopputulos olikin erittäin laikukas tummansininen. Se ei sinänsä olisi housun sisäpuolella haitannut, mutta onneksi tulin järkiini ja tajusin että tummasta, itse värjätystä vuorista saattaisi huonolla tuurilla vuotaa käytössä (kesähelteellä hiotessa) väriä käsinommeltuun pellavapaitaan. Arvelin ettei kannata ottaa riskiä, ja ostin kiltisti lisää batistia joka sai pysyä valkoisena.


Saatuani kaiken sen sähläämisen jälkeen kaavat itse ompelu olikin melko helppoa. Käytin tukikankaana vyötärökaitaleessa, taskun kulmissa, sepaluksen napituskaitaleessa ja lahkeensuiden napitushalkioissa pellavaa. Prässäsin jo ennen ompelua kappaleita hieman muotoon, venyttäen etukappaletta reiden mukaan kaartuvaksi ja vastaavasti kutistaen takakappaletta hieman pituussuunnassa reidestä.

Askartelin taskut uskollisesti La Couturiere Parisiennennen ohjeen mukaan, tosin itsepäisesti koneella, mikä villakankaaseen onnistuikin. Taskupussit tein värjäämästäni batistista, ettei valkoinen pääsisi vilkkumaan. Tunnustan myös askarrelleeni etureunaan napituskaitaleen kohdalle kaistaleen värjättyä batistia. Tiedän, olen neuroottinen. Neuroottisuuteni ulottui myös etuhalkion nappien päällystämiseen puvun kankaalla, vaikka muut napit ovat messinkiä. Etteivät vain vilku liikaa.

  

  
Vyötäröllä on takana nyöritetty halkio, joka antaa hieman säätövaraa painon muutosten varalta. Venytin nyöritysreiät sukkapuikolla ja huolittelin käsin, mikä teki niistä todella kestävät. Lahkeensuun oikeaoppinen kiinnitys on solki, mutta en viitsinyt ruveta metsästämään sopivaa korviketta vaan tyydyin napitukseen. Myös lahkeensuun kaitaleen rakenteeni on hieman virheellinen, koska tajusin miten sen pitäisi toimia vasta saatuani sen valmiiksi. No, menköön nyt.


Kaikki reunat on tikattu käsin, mikä tukee niitä kivasti. Suurin työ oli varmasti napinlävissä, joita oli yhteensä 20. Tein ne silkkisellä napinläpilangalla, joka oli todella mukava käsitellä, ei kiertyillyt eikä solmuuntunut juuri ollenkaan.

Valmiit housut istuvat varsin hyvin lahkeista, mutta heti ensimmäisellä käyttökerralla ilmeni akuutti ongelma. Housuillahan on tapana usein venähtää hieman vyötäröstä, ja tukikankaana käyttämäni pellava ei ollut tukevimmasta päästä. Lisäksi Jarno oli kevään aikana hieman laihtunut. Lopputulos oli se, että puolen tunnin käytön jälkeen housuja sai kiskoa jatkuvasti, etenkin kun malli on lantiolta väljempi ja pysyy päällä enemmänkin vyötärökaitaleen ansiosta. Tai on pysymättä. Jarno parka pärjäsi päivän jotenkuten, illalla siirsin vyötärön nappeja reippaasti mikä auttoi hieman. Myöhemmin olemme käyttäneet modernimpaa mutta erittäin toimivaa ratkaisua, henkseleitä, etenkin kun pyöräilyyn hurahtanut Jarno on laihtunut vielä lisää. No, ainakaan housut eivät ole vaarassa jäädä pieniksi.

Housut onnistuivat siis lopulta yllättävän kivuttomasti. Seuraavaksi oli vuorossa liivi, jonka huitaisin kasaan melko nopeasti – siitä voi lukea omalta sivultaan. Kun oli aika käydä käsiksi takkiin, alkoi jo hieman hirvittää. Siitä jatkamme seuraavalla sivulla...



Osa II - takki >>