Robe á la Anglaise, 2012
Parin vuoden takainen
inspiraatio-ostos, pirteän raidallinen, vähän silkin oloinen
tekokuituseos oli ilmiselvästi tarkoitettu 1700-luvun
viimeiselle neljännekselle. Puku sai viimein alkusysäyksen
kotikaupunkini Tampereen perustajan Kustaa III:n
kunnioittamisen tekosyyllä järjestetystä Kuninkaan Kaupunki-
tapahtumasta, sillä tokihan Kustaan tanssiaiset vaativat
kustavilaista vaaleasävyistä raitaa.
Harkittuani
eri malleja päädyin viimein klassiseen robe a la Anglaiseen,
vaikka minulla onkin jo yksi ennestään. Aina niin
ihastuttavan takapuhveille nostetun puvun kanssa askartelee
mieluusti toistekin. Visionani oli saada kauan kaivattu
kunnon tanssiaispuku, ja vaikka anglaise onkin kai oikeasti
ennemmin päiväpuku päätin että (teko-) silkkisenä se toimisi
myös iltajuhlaan. Saatuani viimein valmiiksi uuden
korsetin pääsin käsiksi ihanaiseen raitulikankaaseen.
Materiaali
Vain 90cm leveän kankaan
raita oli kudottu kuteen suuntaan. Leikkaussuunnitelmaa oli
yllättävän vaikea arvioida eri suuntaan kuin yleensä. Olin
ostanut optimistisesti pakan lopun, ja suunnittelin ensin
hätätapauksessa tekeväni erillisen valkoisen taftihameen. Tämä
olisi tietysti ollut pesemisen kannalta käytännöllinen
vaihtoehto, hamehan kerää enimmän lian, mutta toisaalta halusin
kerrankin yhtenäisen puvun jota vaatekaappini kipeästi kaipasi.
Lopulta laskin että kangas riittäisi juuri ja juuri pukuun ja
hameeseen jos käyttäisin koristeluun jotain muuta materiaalia.
Pirteistä raidallisista
röyhelöistä luopuminen oli kieltämättä sääli, mutta 1770-luvun
muotipiirroksia selaillessani totesin että keveät valkoiset
röyhelöt sopisivat itseasiassa ihan hyvin.
Sisäistin muuten vasta myöhemmin että nämä puvut näyttäisivät
olevan niitä oikeita Polonaise-pukuja, joissa päällyspuvun
etureunat jäävät auki, toisin kuin robe a la Anglaise-mallinen
pukuni jonka helma vain nostettiin puhveille samaan tyyliin.
Koska halusin
puvulle juhlavan ilmeen valitsin materiaaliksi silkkiorganzan
josta raidat kuultaisivat kivasti läpi. Tässä vaiheessa puvun
helppo pestävyys torpedoitui lopullisesti, mutta toisaalta
kaapissani on jo vaikka kuinka paljon käytännöllisiä pukuja, nyt
halusin yhden upean. Silkkiröyhelöt kestäisivät sen minkä
kestäisivät, ne ovat teoriassa vaihdettavissa ja sitäpaitsi
polonaisen kävelymittainen pituus säästää helmoja huomattavasti.
Kaavoitus
Pääasiallinen
kaavalähteeni oli Janet Arnoldin "Patterns of Fashion", ja
kaavoitus perustui tietenkin paljolti ensimmäiseen
anglaiseeni. Vaihteen vuoksi päätin "en fourreau"
- leikkauksen sijaan tehdä tällä kertaa selkään leikkaussaumat,
jotka sopivat myös paremmin myöhemmäs ajoittuvaan kapeaan
raitaan. Siirsin saumoja en fourreau-laskosten linjasta hieman
keskemmäs ja piirsin takakappaleen alareunan kapenemaan
nirkoksi, inspiraationani mm. Kyoto Costume Instituten kaunis
vihreä polonaise (FASHION, A History from the 18th to the 20th
century, Volume I, sivut 78-81).
Myös etukappaleella
muutin alareunan terävämmäksi. Uuden, tiukemman korsetin myötä
etukappale vaati enemmänkin säätöä, sain poistaa
keskietusaumasta jonkinverran ja muotoilla sen kaarevammaksi.
Avarsin ensimmäisen polonaisen siveää pääntietä uuteen
korsettiini sopivaksi ja kavensin olkaa sentin verran.
Arnoldin mallin mukaan lisäsin tällä kertaa miehustan saumoihin
kevyet luut, jotka näyttivätkin jo sovitusversiossa toimivan
hyvin. Etenkin etukappaleen luut pitivät etunirkon napakasti
suorana, mikä oli selkeä parannus puuvillapolonaiseni vähän
kuluneena helposti kääntyvään ja nousevaan etunirkkoon. Miehusta
tuntui myös pysyvän napakasti kohdallaan.
Myös hihan kaavan pohjana
oli polonaise numero ykkösen hiha. Olin ensin yrittänyt jonkin
mielenhäiriön seurauksena kaventaa hihaa, mutta sovitusversio
päätyi aika nopeasti roskikseen. Palasin kiltisti vanhan hyväksi
havaitun kaavan ääreen, ja muutin vain alareunaa Arnoldin
polonaisen malliseksi poistamalla etureunan muotolaskokset ja
kaartamalla sen ylemmäs jotta organza olisi helpompi laskostaa
hihan päälle.
Tällä kertaa halusin pyöriön laskosten jäävän selkeämmin taakse,
ja saadakseni ompelijan eteenpäin kääntyvälle olkapäälle tilaa
levitin vähän pyöriön etureunaa ja lisäsin siihen syötöstä
silläkin uhalla ettei se asettuisi millään siististi tiiviiseen
materiaaliin. Sähläsin aikani sovitusversion hihan kanssa, ja
viimein päädyin kallistamaan sitä sentin verran eteenpäin, mikä
tuntui toimivan.
Olin tehnyt
sovitusversion ja kaavat korsetin valmistuttua joskus
huhtikuussa, mutta pääsin varsinaisesti aloittamaan puvun vasta
kesälomalla heinäkuussa. Ensimmäistä organzaröyhelöä olin tosin
jo alkanut päärmätä aiemmin. Pitkälle hiotun sovitusversion
ansiosta pystyin nyt keskittymään puvun järjestelmälliseen
kasaamiseen ilman sovitusmuutosten vaaraa.
Puvun
ompelu
Päätin tällä kertaa
kokeilla aitoa 1700-luvun tekniikkaa, jossa päällyskangas
kiinnitetään kappale kerrallaan valmiiseen miehustan vuoriin. Se
edellyttää paljon käsinompelua, mutta vaikutti kiinnostavalta ja
ennenkaikkea kestävältä tiukassa puvussa. Tämän toteuttamisessa
oli korvaamattomaksi avuksi Your Wardrobe
Unlock'd:n artikkeli "c. 1775 Dress" (Serena Dyer).
Ensimmäisenä hyökkäsin
siis vuorin kimppuun. Valitsin materiaaliksi period-vaihtoehdon,
tukevan pellavan sijaan coutilin, koska luotan siihen kuin
kallioon. Se myös naamioi hyvin luukujat. Se teki yläosasta
melko jäykän, mutta parempi niin päin. Luuksi käytin
nippusidettä ohuempaa muoviluuta. Käsinompeluintoni ei ole niin
villi että viitsisin viljellä sitä sentään vaatteen
sisäpuolella, joten vuori on kasattu ja tikattu koneella.
Ompelin myös jo tässä vaiheessa kiinni etureunan hakaset.
Pikaisessa sovituksessa vuori näytti sopivalta.
Olin suunnitellut leikata
keskitakakappaleet täysvinoon jolloin raidoista tulisi kiva
efekti, mutta muutin mieltäni lähes viime hetkellä ja päädyin
turvallisiin pystyraitoihin jotka risteävät vain vyötärön
yläpuolella. Kohdistin alareunan raidat jatkumaan symmetrisin
välein eri kappaleissa, yläosan raidat menivätkin sitten vähän
randomilla. Edessä leikkasin raidat luun ja langansuunnan
mukaan niin että alanirkon keskelle jäi raita kummallakin
puolella. Olalla leikkasin raidat jatkumaan etukappaleelta.
Kohdistukseen olisi voinut panostaa vieläkin enemmän, kuten
tuonnempana näemme. Raidat, joita en ole liiemmin harrastanut
opettavat leikkaamisesta aina paljon uutta.
Ompelin keskitakasauman
koneella ja harsin keskitakakappaleet paikoilleen.
Sitten aloin kiinnittää muita kappaleita keskeltä ulospäin.
Raidat tekivät tämänkin työvaiheen haastavammaksi, onneksi
olin leikannut reilut saumanvarat.
Pyrin kohdistamaan raidat vyötäröltä tasaisin välein ja
nousemaan ylös suunnilleen samassa linjassa kuin
keskitakakappaleissa, mutta sekaan mahtui kaikesta
huolimatta puolikkaita raitoja. Kappaleiden leikkauksen
olisi mahdollisesti voinut optimoida paremmin
suunnittelemalla enemmän, mutta minulla oli jo hirveä into
päästä eteenpäin. Saatuani selän valmiiksi huomasin myös
että raidat piilottivat melko tehokkaasti huolella
muotoilemani leikkaussaumat.
Etukappaleita
kiinnittäessäni huomasin harmikseni että joku jossain ei
aivan täsmännyt (kenties johtuen kankaan vinoudesta), jos
kohdistin raidat edestä symmetrisesti ne heittivät
sivusaumoissa. Olin joutunut muuttamaan saumalinjojani
hieman jo takana saadakseni molemmat puolet symmetrisiksi.
Tämä oli sitäkin harmillisempaa koska toinen sivu meni
oikein nätisti ja toinen näytti siihen verrattuna
puolikkaine raitoineen melko kämmityltä. Asialle ei oikein
enää voinut mitään ainakaan purkamatta koko hommaa ja
aloittamatta alusta, joten päätin elää sen kanssa.
Isotätini legendaarinen lausahdus vähän pieleen menneen
virkkausprojektin yhteydessä tuli myös mieleen: "Ei minnuu
kukkaan kahtele yhtä aikaa molemmilt puolilt."
Etukappaleen
päällyskangasta kiinnittäessä lisäsin myös nauhakujat
olkakappaleiden saumoista etureunoihin. Tuo pieni
kiristysnauha vetää pääntietä kasaan kriittisen kaksi
senttiä jolloin se istuu huomattavasti paremmin.
Tässä vaiheessa vaihdoin helmojen
puolelle. Jaoin miehustan ja hihojen jälkeen jääneen
kankaan helmaan ja hameeseen. Puvun helman pituudeksi
määräytyi kankaan leveyden mukaan vähän vajaa 90cm, mikä
sai luvan riittää, puhvillehan se kuitenkin
hilattaisiin. Pyöristin helman etukulmia reippaasti.
Helman leveydeksi arvioin ruhtinaallisen 3m, ja loput
2,5m jätin hameeseen. Hameen takakappaleen leikkasin
parikymmentä senttiä etukappaletta leveämmäksi jotta
muhkealle vanuperäsimelle riittäisi tilaa.
Hameesta piti saada sentään edes jotenkuten säädyllisen
mittainen, kun läpikuultava röyhelökään ei mitään
peittäisi, joten leikkasin takakappaleen yläreunasta
jatkepalan etukappaleelle ja korvasin sen takana
valkoisella taftilla. Tämä yleinen period-patentti
kankaan säästämiseksi peittyy nätisti päällyspuvun
helman alle. Etukappaleen yläosa puolestaan jää
enimmäkseen puvun helman ja miehustan etunirkon alle,
joten sauma on siinä melko huomaamaton.
Yhdisteltyöni
yläosan palapelin suljin toisen sivusauman jättäen
yläreunaan taskuhalkion. Sitten alkoi laskostusurakka
osa yksi.
Olin päättänyt
kiinnittää organzan vastalaskoksina. Päättelin, että kun
laskostuksessa olisi jo yksinään hirveä homma niin
samantien pitäisi kyllä tehdä koko juttu kunnolla, eli
toisin sanoen päärmätä laskoskaitaleet käsin,
etupistopäärme on kuitenkin nopeaa tehdä. No, olihan se
suhteellisen nopeaa. Toisaalta päärmättävää oli yhteensä
reilu 30metriä. Päärmäilin
kaitaleita pitkin kesää sitä mukaa kuin niitä tarvitsin.
Kapean päärmeen silittäminen vaati vähän kärsivällisyyttä,
jota minulla ei aina ollut, joten päärmeen leveys
vaihtelee hurjasti 3mm-6mm välillä. Päärme on ommeltu
silkkilangalla. Käytin muuten silkkilankaa myös lähes
kaikessa muussakin puvun käsinompelussa, koska sillä oli
tosi mukava ommella.
Aloitin helmaröyhelön
kiinnittämisen harsimalla merkkilangan sen yläreunan
kohtaan. Sitten aloin neulata organzaa paikalleen. Se
oli yllättävän helppoa. Silkkiorganza on aivan eri asia
kuin polyesterihalpisversiot, se oli helppo neulata ja
asettui nätisti ilman silitysrautaa. Ohuessa mutta
tiiviissä organzassa myös neulat pysyivät hyvin. Tässä
kohtaa raidat näyttivät hyvän puolensa, niiden mukaan
oli helppo tehdä tasainen laskostus mittaamatta yhtään
mitään. Neulasin laskokset aavistuksen raitaa
leveämmäksi saadakseni röyhelöön volyymia. Kiinnitin
laskokset kahdella ompeleella, toinen 1cm yläreunasta ja
toinen 4cm siitä alaspäin.
Jätin laskostukseen reilun välin avoimen sivusauman
kohdalle. Suljin sivusauman, kiinnitin saumanvarat käsin
ja viimeistelin taskuhalkiot. Sitten mittasin röyhelön
sauman paikan ja ompelin siihen koneella pussisauman.
Epäilin ensin onnistuisiko se siististi koneella ohuessa
materiaalissa, mutta ihastuttava silkkiorganza asettui
kevyesti silittämällä siistiksi ja huomaamattomaksi
saumaksi. Lopuksi laskostin loput röyhelön yläreunasta.
Laskostin takakappaleen yläreunan tasaisesti
vyötärönauhaan, mutta jätin tässä vaiheessa vielä
etupuolen laskostamatta. Aloin nimittäin epäillä että
tarvitsisin mahdollisesti suuremman bumrollin muhkean
päällyshelman tueksi, mikä taas saattaisi vaikuttaa
hameen tasapainoon.
Seuraavaksi siirryin puvun helmaan.
Vuoritin kaartuvat etureunat n. 15cm leveällä
taftikaitaleella ja käänsin suoralla osuudella kankaan
siistin hulpion nurjalle. Edelleen perfektionismin
vimmassa (ja vielä tässä vaiheessa kuvitellen että aikaa
oli rajattomasti) ompelin päärmeen käsin vaikka se
olisikin varmaan suurinpiirtein peittynyt organzan alle.
Olin päärmännyt reilun mittaisen 17cm leveän kaitaleen
organzaa, ja viistottanut sen kapenemaan etureunan
yläosaan 8,5cm leveäksi. Keskikohdan neulasin hameen
tapaan raitojen mukaan, mutta kaartuvat etureunat
olivatkin vähän haasteellisemmat.
Laskosten keskustojen etäisyydeksi tuli
raitojen mukaan 2,25cm. Laskostuksen suhteeksi päätin
2:1, ja laskin päiden viistotuksen sen mukaan.
Ongelmat alkoivat, kun aloin neulata organzaa mitaten
ja neuloja kohdistaen. Olen tottunut neulaamaan
vastalaskokset keskikohdista ja kääntämään sitten
sivut sen mukaan, mutta huomasin aika pian että
läpikuultavassa kankaassa keskikohtien väliin jäävä
rako näkyy rumasti. Laskokset myös irvistelivät
keskeltä, mitä yritin korjata lisäämällä siihen
ylimääräisen tikkauksen. Näpersin sinnikkäästi
suurimman osan toisesta etureunasta, mutta seuraavana
aamuna jouduin toteamaan ettei se kestänyt katsetta.
Päätin aloittaa uudestaan toisesta reunasta.
Tällä kertaa kohdistin neulat niin että neulasin
laskosten välien keskikohdat, ja taitoin laskokset
niiden väliin. Neulasin myös jo heti alkuun
keskitikkauksen kohdan, mikä siistiksin laskoksia
huomattavasti. Kohdistin myös kaartuvan kohdan
yläreunan neulojen paikat laskemisen sijaan
asteviivaimella, mikä tuntui antavan tasapainoisemman
lopputuloksen.
Saatuani
vihdoin laskostuksen ommeltua totesin sen olevan
huomattavasti toista reunaa parempi, joten purin
ensimmäisen yritykseni ja tein sen uudestaan tällä
tekniikalla. Nyt laskostuskaitaleet alkoivatkin olla
jo aika kivat, ainoana miinuspuolena oli se että
laskostukset näyttivät vähän kapeilta keskiosan ja
hameen silmämääräisesti tehtyyn laskostukseen
verrattuna. Kuten jo sanottu, perinteinen
tekniikkani on jättää laskoksen sisälle raon
laskosvarojen väliin, ja niin laskos jää
leveämmäksi.
Sitten aloin työstää
hihoja. Vuoritin ne luonnonvalkoisella taftilla. Harsin
merkkilangat organzan kiinnitystä varten keskelle eteen ja
keskelle taakse pystylinjoihin sekä hihansuun toisen
laskostikkauksen kaartuvan linjan, sekä tietysti laskos-
ja kohdistusmerkit pyöriölle. Sitten suljin hihasauman
päällyskankaasta koneella ja vuorin sauman käsin.
Organzalaskostus
kaarevaan hihaan aiheutti vähän päänvaivaa. Tasainen
laskostus koko matkalle tuntui lähes mahdottomalta
ajatukselta, koska materiaalin läpikuultavuus paljastaisi
kaiken epäsäännöllisyyden, joten päätin laskostaa ylä- ja
alareunan ja jättää välin pussittamaan.
Koska organza piti päärmätä
etukäteen sitä ei oikein voinut ruveta neulailemaan
kovin kokeilevasti. Lopulta päädyin piirtämään
organzalle ikioman kaavan, jossa hihan kaava on
skaalattu tuplasti leveämmäksi, hihansuun
takamuotolaskos jätetty kokonaan pois ja kaareva hihan
sauma suoristettu. Ompelin sauman koneella pussisaumaksi
ja päärmäsin reunat käsin. Kaartuvan alareunan päärmeen
silittäminen oli kohtuullisen haasteellista ja se onkin
paikoiltellen huomattavasti leveämpi kuin muut päärmeet.
Harsin organzaan keskiedun ja keskitakakohdan
merkkilangat.
Aloitin
neulaamisen kohdistamalla merkkilankani. Aloitin
yläreunasta, joka oli helppo saada linjaan raidan
mukaan. Ulkoreuna meni melko kivuttomasti tutulla
4,5cm/2,25cm laskostuksella, mutta sisäreunaan oli
jostain syystä jäänyt vähemmän organzaa (olin
todennäköisesti sössinyt sauman oikaisun jotenkin),
joten siellä joutui sääätämään enemmän. Toisaalta
sauman kohdalla hiha kapeni reilusti, joten oli jopa
parempi ettei sisäreunaan jäänyt ommelten välille
ylimääräistä pussitusta. Kuten jo sanottu,
läpikuultavassa materiaalissa ei vain pääse oikein
kikkailemaan laskosten syvyydellä, mutta eipähän hihan
sisäreuna päällä paljon näy.
Kiinnitin
yläreunan tuttuun tapaan 1cm reunasta ja 4cm
ensimmäisestä ompeleesta. Sitten siirryin alareunan
laskostukseen. Yritin ensin laskea laskosten paikat,
mutta kaartuvassa reunassa se ei oikein toiminut,
joten lopulta päädyin neulaamaan laskokset vähän
kerrassaan silmämääräisesti. Kiinnitin ne reunasta
sekä harsimani kaartuvan linjan mukaan. Jostain
syystä, joten en osannut kaavoittaessani ennakoida
organza on pystysuunnassa juuri sopivan mittainen
keskellä edessä ja takana mutta pussittaa sivuista.
Kiinnitin hihat
sovitusversion perusteella tekemieni kohdistusmerkkien
mukaan, mutta totta kai niitä piti siltikin vielä säätää.
Ne tuntuivat jäävän liian ulos, joten siirsin olkalinjaa
reilun puoli senttiä sisään, mikä auttoi huomattavasti.
Kuten olin arvellutkin, etureunan syötöksen kanssa sai
tapella melkoisesti, mutta lopulta se asettui jotenkuten
siedettävästi. Okei, toinen olka on vielä aika ryppyinen,
mutta ei hyppää silmiin päällä ihan niin pahasti kuin
henkarissa. Tikkasin olan saumanvarat kiinni vielä
toisella ompeleella ja leikkasin sitten ylimääräiset pois.
Päällystin olan päällyskankaalla, tietysti käsin vaikka
ainakin pääntien reuna olisi jäänyt aika hyvin
organzalaskostuksen alle. Jostain asioista täytyy pitää
kiinni vaikka olisi kiire, kuten tämän projektin kanssa
alkoi jo valitettavasti olla.
Minulla on
useampikin projekti, jossa kainalon sauman huolittelu on
jotenkin mystisesti jäänyt (kenties siksi että hihat
heitetään yleensä mukaan loppuvaiheessa kun jo kiire),
joten olen ylpeä voidessani ilmoittaa kääntäneeni
miehustan ja hihan saumanvarat keskenään pussiin ja
ommelleeni ne kiinni käsin.
Viimeistelin miehustan
4cm leveällä laskostuskaitaleella joka kiersi pääntien ja
jatkui etureunoihin. Koska 2:1 laskostus oli näytänyt
vähän harvalta kokeilin vähän runsaampaa laskostusta
pitäen edelleen 2,25cm laskosvälin. 5,5cm laskosvara
organzassa 4,5cm:n sijaan oli jo vähän liian raskas, mutta
5cm näytti hyvältä.
Puku oli sovituksessa kiristänyt hieman (kenties
coutil oli kuitenkin antanut vähän myöten aiemmassa
sovituksessa ennen päällyskankaan kiinnitystä), joten
kiinnitin etureunojen laskokset tulemaan aavistuksen
reunan yli niin että ne naamioisivat hieman hakasten
irvistäviä välejä. Alareunassa käänsin laskostuksen
nirkon ulkoreunan yli tulevat päät nurjalle ja kiinnitin
ne käsin. Laskostus toi miehustalle uskomattoman paljon
ilmettä.
Jäljellä oli helman kiinnitys yläosaan.
Museopuvuissa näkee ainakin kahta tapaa, helman
saumanvarojen kääntämistä miehustan päällisen ja
vuorin väliin ja saumanvarojen kääntämystä helman
mukana alas. Ensimmäinen (joka on kieltämättä
viehättävän huoliteltu) oli poissa laskuista
päällyskankaan läpikuultavuuden vuoksi, jo selässä
saumanvarojen raidat kuultavat paikoin ärsyttävästi
läpi, joten päädyin jälkimmäiseen.
Kauden puvuissa takanirkon vaativa viistotus on usein
toteutettu leikkaamatta kangasta, vain kääntäen
ylimääräinen, mutta se tuntui hankalalta joten
skippasin sen ja viistotin yläreunaa sivusauman
kohdalta taakse 10cm. Nirkon alareunaan tein Kyoto
Costume Instituten vihreän polonaisen mallin mukaan
kaksi isompaa laskosta, jotka luovat "en
fourreau"-tyyppisen vaikutelman vaikka helma onkin
liitetty kokonaan saumalla. Tässä tapauksessa
laskokset myös mahdollistavat raitojen jatkumisen.
Pitkälle viistotettu miehustan reuna tuo myös taakse
niin paljon poimutusta että parin sentin väljempi
kohta on vain hyvä.
Etureunassa käänsin noin 3cm syvän laskoksen
organzalla koristellun reunan alle ja aloin siitten
laskostaa loppua helmaa. Käytin laskostuksen
perusyksikkönä helman pystyraitojen väliä jotta raidat
asettuisivat tasaisesti. Tämä määritti laskosten
väliksi miehustassa noin 0,45cm, mikä on aika kapea,
mutta kaudella näkee kyllä hyvinkin tiuhaan
laskostettuja helmoja. Neulasin ja harsin ensin
tiiviin laskostuksen kiinni ja ompelin sen sitten
pariin kertaan koneella. Huolittelin miehustan ja
helman saumanvarat yhteen helposti ja nopeasti
nauhalla. Sitten kokeilin vielä aikalaispukujen
malliin kiinnittää tiheiden laskosten pohjia nurjalta
paksulla langalla. Se olikin yllättävän helppoa
(ainakin raitojen toimiessa hyvinä
koordinaatteina) ja sai ison kangasmäärän asettumaan
hieman siistimmin myös oikealta puolelta.
Päästyäni
sovittamaan pukua helmoineen kaikkineen en ollut
edelleenkään ihan varma vaatisiko se enemmän
pepputoppausta. Puvun helma oli kenties liian
runsas, kun taas hameen melko sopiva. Aikataulu
näytti nyt kuitenkin siltä, että katsoin parhaaksi
tasata hameen etureunan nykyisen pepputyynyni mukaan
ja katsoa myöhemmin ehtisinkö vielä tehdä uuden
saatuani muut kiireellisemmät hommat alta pois.
Ehtiessäni
takaisin polonaisen viimeistelyn kimppuun päädyin
sovittelemaan sitä vanhan pepputyynyn kanssa
vanuhameella boostattuna. Lopputulos näytti
ihastuttavan pöyheältä, mutta aloin sittenkin pelätä
vanuhameen olevan liian kuuma tanssiessa. Päädyin demodecouturesta
varastettuun ideaan tehtä vain pepputyynyn
peittävä lyhyt topattu irtohelma. Sen avulla helma
alkoikin näyttää muotipiirrosten tyylin
pallomaiselta.
Kiinnitin helman nostolenkit puvun sisäpuolelle
vyötärösaumaan ja päällyspuolelle askartelin napit.
Hihansuut ja pääntien koristelin nauharuseteilla,
jotka ovat tylsän turvallisesti turkoosit - kokeilin
paria räväkämpääkin yhdistelmää, mm. punaista, mutta
turkoosi tuntui lopulta kuitenkin parhaalta. Aikanaan
matkalta ostettu nauha riitti juuri ja juuri.
Pääntielle lisäsin vielä pari lenkkiä laskostuksesta
jäänyttä organzakaitaletta, kun se oli valmiiksi
päärmättykin. Pääntien rusetti on ommeltu kiinni
pukuun toisesta reunasta, toinen kiinnitetty hakasin.
Loppuarvio
Valmis puku on
kerrassaan ihana. Visuaalisesti se on karkkimainen
mutta raikas, ja siinä on samaa hauskaa pöyheyttä kuin
kauden muotipiirroksissa. Ensialkuun hätäratkaisuksi
suunnitelluista organzakoristeista puolestaan tuli
niin upeat ettei niiden työläyden muistelu harmita
ollenkaan.
Miehusta on erittäin tiukka, ja jopa vähän
irvistelee hakasten välistä. Se vaatii myös aika
tiukalle nyöritetyn korsetin, eikä rehellisyyden
nimissä ole mukavimpia pukujani. Korsettiin
tottumattomalle syöminen on merkittävin ongelma,
etenkin kun vatsani on melko ongelmallinen. Se
kuitenkin näyttää niin hyvältä että toisinaan
kauneuden eteen voi hieman kärsiäkin, ja halutessaan
bilettää rennommin voi valita kaapista jotain muuta.
Toisella käyttökerralla helmaan tuli pari tahraa,
jotka iloiseksi yllätyksekseni lähtivät helposti
varovaisella paikallisella vesipesulla jättämättä
huomattavaa läikkää. Helman silkkiorganzaröyhelö on
säilynyt ehjänä ja siistinä jo kaksista tanssiaisista
sekä penkin jalan alle jäämisestä. Nilkkapituisella
helmalla uskaltaa kävellä lyhyen matkan ulkonakin jos
sää on kohtuullisen kuiva. Yläosan haasteellista
tiukkuutta lukuunottamatta puvusta tuli siis lopulta
käytännöllisempi kuin odotin, ja muutenkin se tulee
varmasti olemaan pitkäaikainen suosikki.
Pitkään kaipaamani kaunis juhlapuku on siis viimein
materialisoitunut. Siihen upposi melkoisesti aikaa,
mutta toisaalta olen siitä aika ylpeä.