Pönkkätaskut, 2008 / 2010

Sivuvannekorit tahi pönkkätaskut – rakkaalla hamelisäosalla on monta nimeä. Koska en ole villiintynyt pensasaitaa muistuttaviin hovipukuihin, mittasuhteiltaan vaatimattomammat vannekorit riittävät mainiosti hameenpönkitystarpeisiini, ja ovat käytössäkin kohtuullisen näppärät.

Aloitin vannekorit Butterickin valmiskaavalla (samalla johon korsettini pohjautuu), josta olin tosin jo heti kättelyssä poistanut parikymmentä senttiä ympäryksestä, kaava kun oli tehty melkoisille hovivanteille. Lopullisessa versiossani pisimmän vanteen pituus on noin 60cm.

Butterickin ohje neuvoo kasaamaan vannekorit kaksinkertaisesta kankaasta johon on helppo tikata luukujat. Etenin ohjeen mukaan iloisesti tikkaillen sovitusvaiheeseen, jossa huomasin että koreista oli kuitenkin tulossa liian kulmikkaat. Koska minulla ei ollut varsinaisesti vielä käyttöä vanteille, hautasin ne keskeneräisinä kaappiin, josta kaivoin ne esiin vasta paljon myöhemmin alkaessani suunnitella Pet en l'airia. Olin ajatellut jo aloittaa vannekorit kokonaan alusta jollain muulla kaavalla, mutta aloin kuitenkin kokeilla saisiko nämä vielä pelastettua. Googlasin museokappaleita ja tarkastelin vertailun vuoksi mm. Tätä kaavaa.

Ensimmäiseksi irrotin ohjeen mukaiset pystysuuntaiset luut, joista jäi muistoksi vain tikatut kujat, koska olin jo hoksannut että ne eivät olisi käytännössä kovin kätevät eikä niitä näy myöskään monissa museokappaleissa. Kaarsin myös kevyesti korin pohjakappaleen sisäreunaa paremmin jalan muotoa myötäileväksi ja siten paremmin paikallaan pysyväksi. Sitten viistotin kappaleita sivuista niin että vanteet levenevät hieman alaspäin. Aion ensin tipauttaa korit hieman matalammalle lantiolle, jotta hameen linja laskeutuisi pyöreämmin, mutta se ei lopulta näyttänytkään oikealta, joten päädyin sittenkin hieman lähemmäs 90 asteen kulmaa – lisäksi ylemmäs asettuvat luut tekivät rakennelmasta jotenkin vakaamman tuntuisen.

Vannekorit on kasattu osittain melkoisen hätäisesti, surutta ompelukonetta ja vinonauhaa hyödyntäen. Materiaali on muistaakseni polyesteri-puuvillasekoitetta, luut sentin leveää jämäkkää muovipäällysteistä teräsluuta. Ohje jätti korien sisäsyrjän ylimmästä luukujasta ylöspäin avoimeksi, mikä tietysti helpottaa kokoamista mutta tuntui päällä siltä kuin korit valahtaisivat helposti retkottamaan ulkosyrjän varassa. Lisäsin lopulta siihen kaistaleet ensimmäistä kellarista löytämääni kangasta, hieman ohuempaa ettei vyötäröstä tulisi liian paksua. Jäykän kaksinkertaisen kankaan laskostaminen siististi ja sulavasti vyötärölle vaati vähän askartelua, etenkin kun tuttuun tapaan rakkaat mittasuhteeni sanelivat että etureunan on oltava takareunaa lyhempi – ei taida olla vaatetta, jossa valmiskaavat toimisivat minulla vyötäröstä alaspäin. Kenties olen vain liian perfektionisti.