Huhtikuun naamiaistanssiaisista näyttää viime vuosina
muodostuneen L'amusetten perinne, joten juhlittuani pari
vuotta epämääräisen allegorisessa asussa (käytännössä tämä
yhdistelmä naamiolla ja kukkaköynnöksellä) innostuin
tekemään varsinaisen naamiaispuvun 1700-luvun tyyliin. Inspiraatio
lähti Isis
Wardroben naamiaispuku-postauksista, joista jäi
mieleen erityisesti Dmitrij Levitskijn muotokuva nuoresta
naisesta naamiaispuvussa.
Tämäntyyppisessä naamiaispuvussa on muitakin kiehtovia elementtejä. Kolmikolkka ja miesten mallinen huputon viitta tuovat asuun ripauksen maskuliinisuutta, sukupuoliroolien sekoittaminenhan kuului osaltaan kauden naamiaiskulttuuriin ja herätti toisinaan myös pahennusta. Kolmikolkka on kuitenkin kutistettu pieneksi, naisellisen keimailevaksi asusteeksi pöyheän kampauksen päälle. Myös jakku on ratsastuspuvun tyyppinen, eli tavallaan miesten pukeutumista lainaava, ja etenkin maalauksen puvussa metallipitsi korostaa napituksen linjaa tuoden mieleen miesten pukujen koristenapinlävet.
Muotokuva on valmistunut vuonna 1776, ja neitosen kampaus on ajan muodin mukainen. Jakun leikkaus sensijaan muistuttaa 1700-luvun alkupuolikon muotia, joten vilkaisin myös Arnoldin kaavoja 1720-40-luvun jakuista sekä Watteaun maalauksia, joiden hahmot ovat usein teatteripuvuissa.
Maalauksen
puvun vyötärö on edessä todella alhaalla, ja etuhelma on
samoin varsin pitkä. Mielestäni tämä leikkaus näytti hennon
mallin päällä vähän epäsuhtaiselta, joten päätin säätää jakun
mittasuhteita hienovaraisesti ja kaartaa vyötärölinjaa edessä
selkeästi vähemmän.
Jakun kaavan
pohjana käytin vanhaa kunnon ratsastuspuvun kaavaa. Olin jo
brunswickin liiviin kaventanut sitä hieman sirommaksi.
Avoinaisen pääntien piirsin polonaisen miehustaan verraten.
Jakun helma on niin leveä, että brunswickin liivista oppineena
arvelin että se pitäisi ehdottomasti leikata eri kappaleena.
Kopioin ensimmäiseen sovitusversioon ratsastuspuvun helman
vähän lyhennettynä. Hihan puolestaan kopioin brunswickin
liivistä.
Istuvassa yläosassa on päätettävä ajoissa sopiva nyöritysaste. Tällä kertaa päädyin napakkaan mutta kohtuullisen inhimilliseen korsetin kireyteen – olen valmis myöntämään, että ihastuttavan siro raidallinen polonaiseni on vähän tukala päällä. Sitten puin päälle ensimmäisen sovitusversion.
Kasasin miehustan kappaleet ja ompelin helmakappaleet vyötärölle. Vuoritin miehustan ohuella pellavalla. Se joustaisi vähän sametin mukana ja hengittäisi, ja oli myös huomattavasti inhimillisempää ommella. Olalle, johon viitan kiinnityspatentti tulisi lisäsin vuoriin vahvistukseksi coutil-kerroksen. Ompelin vuorin pääntielle koneella. Sitten asettelin vuorin paikoilleen ja harsin sen kiinni päälliseen kädenteiltä ja etureunasta. Sitten pääsinkin sovittamaan, varmuuden vuoksi.
Ihan
hyvä että sovitin. Ensinnäkin sovitusversiota paksumpi
materiaali teki miehustasta kuitenkin vähän piukan.
Sametti toki aavistuksen venyy, mutta kiristävät napit
eivät näytä hyvältä. Päästin sivusaumoista aavistuksen
ulos (onneksi samettiin ei ollut ehtinyt kulua pahoja
jälkiä) ja lisäsin etureunaan (jossa oli vielä hyvät
saumanvarat) noin puoli senttiä koko matkalle ja sentin
vyötärölle ja siitä alaspäin. Sivusaumojen säädöstä
johtuen helmakappaleiden väliin jäi tietysti vyötärölle
rako. Onneksi se olisi helppo piilottaa koristepunoksella,
koska en todellakaan halunnut enää peukaloida helman
vuoritusta.
Pääntien
muotoa sai myös vielä vähän hienosäätää edestä. Takana se
puolestaan uhkasi edelleen venähtää, joten ompelin vuoriin
napakan tukinauhan koko pääntien ympäri. Lopuksi ompelin
vielä miehustan vuorin käsin vyötärösaumaan ja
etureunoihin.
Vuoritin hihat samalla ohuella
pellavalla. Ensimmäiseksi suljin vuorin ja
päällisen saumat jättäen etusauman halkion auki.
Leikkasin vaaleanpunaisesta satiinista arviolta
noin 20cm leveän palasen, pituus oli halkion
pituus reiluilla saumanvaroilla. Rypytin sen
päistä ja neulailin sitä hihaan. Se näytti
suunnilleen sopivalta, joten leikkasin toisen
vastaavan ja rypytin molemmat niin että rypytys
jäisi juuri halkion pohjaan. Ompelin satiinikappaleen sivut
kiinni saumanvaroihin, ruttasin ylimääräisen
rypytyksen halkioiden päihin ja kiinnitin sen
vaakasuuntaisilla tikkauksilla kiinni
saumanvaroihin.
Sitten ompelin vuorin hihansuusta pussiin ja ompelin
vuorin saumanvarat halkion kohdalla sametin
saumanvaroihin, en kuitenkaan aivan halkion päihin asti
jotta satiinin rypytetyille päille jäisi tilaa. Ompelin
vielä alasaumassa kyynärpään kaaressa päällisen ja vuorin
saumanvaroja yhteen parin sentin matkalta, jotta hihan
vuori pysyisi hyvin paikallaan.
Seuraavaksi
pääsinkin askartelemaan koristepunoksen kanssa. Ompelin
sen käsin hihansuuhun ja halkion reunoihin, ommellen ensin
suoran reunan ja toisella kierroksella nyörilenkit kiinni
kankaaseen. Lopuksi ompelin vielä hihansuihin kapean
pitsiröyhelön. Sovitin vuoritettua miehustaa ja
kokeilin samalla miltä hihat näyttivät. Sitten ne jäivät odottamaan miehustan
etenemistä.
Ei ollut ihan helppoa saada napinläpiä kapenemaan
tasaisesti niin että nyörilenkit osuisivat kohdakkain, ja
luovuin toivosta saada ne täydellisesti sovituksessa. Kun
ne olivat jotenkuten tasaisesti otin pari kuvaa muistini
tueksi, sitten riisuin jakuntekeleen ja merkkasin
napinläpien päät. Otin punoksen ja neulat pois, mittasin
vielä tarkemmin napinläpien vaakalinjat, merkkasin ne
liidulla ja harsin merkkilangat. Samoin harsin
merkkilinjan napinläpien päille.
Sitten ompelin varsinaiset napinlävet. Koska ne peittyisivät koristepunoksen alle, tein ne koneella. Ompelin kuitenkin ensin suoran tikin napinläven ympäri, sitten leikkasin napinläven auki ja vasta viimeiseksi siksakkasin varovasti reunan yli. Näin reunat eivät rispaisi niin paljon. Napitus oli muuten tietenkin sekä ratsastuspuvun perinnettä että maalausta seuraten miesten puolella.
Aloitin koristepunoksen kiinnityksen takahalkion reunasta.
Huomasin aika pian, että vaistomainen yritykseni vuorittaa
helmakappaleet niin että sametti kääntyisi selkeästi
reunan yli oli sinänsä kiva mutta koristepunoksen kanssa
näytti vain kirjavalta – vuori olisi ihan hyvin voinut
tulla reunaan asti. Myöskään lenkkien kohdistaminen
tasaisesti kulmissa ja halkion pohjissa ei ollut ihan
helppoa. Neulatessa punos helposti kiristi, joten päädyin
ompelemaan sitä vähän sitä mukaa niinkuin se asettui.
Tiukoissa kulmissa tungin lenkkejä nauhan alle piiloon
etteivät ne kaikki olisi jääneet yhteen kasaan.
Koska nauhaa oli parempi ommella toiseen suuntaan saavuin edessä ensin nappipuoleen. Siinä oli se kiva puoli, että etureunassa saattoi vähän fuskata, koska toisen reunan alta ei näkyisi jos punos ei aina kulkisi ihan reunaan asti. Ongelmia ilmeni, kun saavuin pääntien ympäri napinläpipuolelle. Sitä olikin hankala saada symmetriseksi, etenkin kun tällä kertaa nauhan pitäisi olla siisti myös reunasta. Jälkeenpäin ajatellen olisi tietysti kannattanut ommella napinläpien punos yksitellen erikseen ja peittää päät reunaa seuraavalla punoksella, enkä oikeastaan tajua miksi en tehnyt niin. Olin vain jotenkin kuvitellut että nauha kyllä taipuisi näppärästi ja jäisi ehkä vähän nappienkin alle piiloon. Nappini eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi suuret peittämään napinläpien päitä.
Loppujen
lopuksi ompelin punoksen napinläpipuolelle niin tasaisesti
kuin sain vaikka se poikkeasi nappipuolesta. Reunassa
käytin jo kulmista tuttua niksiä piilottaa ylimääräiset
lenkit nauhan alle, koska vaikutelma olisi symmetrisempi
jos reunassa olisi pelkkä nauha ilman lenkkejä.
Ompelin punoksen edelleen alareunojen ympäri yrittäen epätoivoisesti saada sen symmetriseksi toisen puolen kanssa. Lopulta päädyin ratkomaan ja ompelemaan uudelleen paria kohtaa. Lopuksi ompelin vielä nappipuolen koristenapinlävet uudestaan seuraten toisen puolen mallia. Oli yllättävän hankalaa saada koristelusta symmetrisen näköinen, etenkin kun napitusvarat aina sekoittavat mittasuhteita. Sametilla päällystetyt tummat napit onneksi erottuvat hyvin hopeapunoksesta ja luovat hieman keskilinjaa. Sain muuten ommella nekin pariin kertaan ennenkuin ne osuivat juuri oikeaan kohtaan – päällä kun ne asettuvat tiukassa miehustassa ratkaisevan puoli senttiä eri kohtaan kuin jakkua pöydällä napitellessa.
Hihat puolestaan asettuivat paikoilleen ihan kohtuullisesti. Olkapäälle jäi ryppyä, mutta sehän jäisi piiloon. Olin alunperin suunnitellut ommella hihan vuorin kädentien sauman peitoksi, mutta unohtanut leikata sen kainalosta tarpeeksi korkeaksi, joten piti keksiä jotain muuta. Lopulta ompelin vuorin jälkeenpäin samaan saumaan ja huolittelin saumanvarat vinonauhalla. Lopputulos on vähän raskas, mutta en halunnut jättää yhtäkään nukkaavaa samettisaumanvaraa mihinkään.
Helmakappaleista viisastuneena askartelin olan siivekkeet
tahi epoletit käsin. Silitin ensin saumanvarat nurjalle
pahvimallin avulla ja asettelin sitten vuorikankaan
päälle. Kiinnitin käsin vuorin ja sitten koristepunoksen.
Sitten neulasin ne merkityille paikoille. Sovittaessa
hihojen kiinnityksen jälkeen näyttikin että niitä saisi
kiepauttaa pari senttiä eteenpäin. Kiinnitin ne käsin
olalle suorasta reunasta.
Viitta
Kelloviitan
helma oli vähän hankalampi vuorittaa niin ettei vuori
pussittaisi eikä kiristäisi mistään. Olin jo varokeinona
roikottanut viitantekelettä parin yön yli henkarissa jotta
sametti venähtäisi sen minkä aikoo venähtää. Yllättäen se
pysyi melko hyvin muodossaan. Silti jouduin kiinnittäessä
säätämään lankasuorempaa kohtaa keskellä takana pariin
kertaan, ja lopulta siinä vuori ehkä pussittaa
aavistukseen.Toisaalta, se kohta näkyy myös päällä
vähiten. Kaksinkertaisen vuorin ompelu reunan yli
koristepunoksen juureen oli muutenkin ärsyttävää hommaa,
joskin tukitikkaus sujui nopsasti. Lopuksi harsin pääntien
linjan, ompelin kerrokset yhteen koneella ja leikkasin
pääntien auki.
Naamiais- ja teatteriviitoilla oli ilmeisesti miesten viittojen tapaan kaulus eikä naisten huppua. Parissa kuvassa näyttää, kuin se olisi pieni pystykaulus. Päätin siis leikata 5cm korkean kulmista pyöristetyn kauluksen. Leikkasin tueksi kerroksen juuttia, kääntin sametin saumanvarat sen yli ja ompelin punoksen yläreunaan.
Kokeilin
kaulusta yksinään päälle ja merkitsin olkalinjan kohdat.
Sitten neulasin vuoritetun viitan pääntien kauluksen
alareunaan taittaen ylimääräisen väljyyden syviksi
laskoksiksi olalle. En tiedä, onko tämä varsinaisesti
ajanmukaista, mutta ilman laskostusta puolikello viitta ei
tahdo riittää kunnolla olkapäiden yli ja täyskello olisi
taas ihan liian runsas puvun selkään riippumaan. Lisäsin
saumaan vielä nauhalenkit etureunoihin viitan kiinnitystä
varten, ompelin saumanvarat käsin juuttikerrokseen ja
sitten viimeistelin kauluksen sisäpuolen vuorilla. Ompelin
vielä kauluksen juureen hopeanyöristä tehdyn
kiinnityssoljen.