Kureliivi, 2012/2013 Punainen silkkikorsettini oli alun perin suunniteltu muutamaan naamiaiskäyttöön, mutta koska se onnistui niin hyvin sille tulikin paljon käyttöä. Kevyemmin luitettu korsetti sopi mainiosti päiväkäyttöön kun ei viitsi nyörittää itseään kovin kireälle, ja etunyörityksen ansiosta pystyin myös pukemaan sen itse. Ensimmäisen luun poksahtaessa ulos alareunasta ja nyöritysreikien ommelten alkaessa hieman rispata lisäsin kuitenkin mielessäni uuden arkikorsetin projektilistan kohtaan "joskus tulevaisuudessa". Punaisen korsetin jälkeen olin tehnyt jo uuden, upean vaaleansinisen korsetin näkyvillä luukujilla, mutta rennompaan käyttöön se on vähän liian tiukka. Tarvitsin siis uuden arkikorsetin säästääkseni hieman punaista käytettäväksi edelleen kokonaisuuksissa joissa korsetti saa näkyä.

Uuden arkikorsetin vuoro koittikin yllättäen melko pian, kun totesin jonkin verran ennen joulua ettei minulla ole kesken oikein mitään sopivaa käsinompeluprojektia joulupyhiksi. Olin jo aiemmin hamstrannut varastoon ylisöpön vaaleanpunaisen puuvillatwillin tätä projektia ajatellen, ja coutiliakin löytyi kaapista, joten päätin aloittaa uuden korsetin kun se kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tulisi ajankohtaiseksi. Sitä voisi sitten duunailla sopivina hetkinä ilman deadlinea. Oli myös hauskaa huomata että vuosien varrella on kertynyt jo vähän kokemusta: Korsetin tekeminen ei olekaan enää suuri ja pelottava askel vaan siitä on tullut suorastaan matalan aloituskynnyksen homma joka sujuu mukavasti siinä sivussa. Helppouteen oli syynä myös se, että tällä kertaa päätin mennä siitä mistä aita on matalin. Vaaleansinisen korsetin kanssa hifistely oli kiinnostavaa, mutta tähän korsettiin en halunnut panostaa niin paljon aikaa. Korsetin pitäisi toki olla kestävä, mutta annoin itselleni luvan oikoa ulkonäössä.
Piiloon jäävät luukujat olivat selkein ajansäästövalinta nyt kun tiesin miten valtava homma näkyvissä kujissa on. Valitsin myös päällyskankaaksi yksinkertaisen puuvillatwillin käytännölliseen teemaan sopien. Reunustuksen päätin toteuttaa epäperiodisti vinokantilla, sillä vaikka suora nauhareunuskaan ei ollut mahdoton tehtävä vinonauha on kuitenkin nopeampi ja helpompi saada siistiksi. Leikkasin vinonauhan kirppikseltä ostetusta vanhasta lakanasta, joka oli mukavan tiivistä ja kestävän oloista puuvillakangasta. Vuorina käytin ohutta pellavaa. Mallin halusin pitää samana kuin punaisessa korsetissa, mitä nyt hyvää muuttamaan, tosin päivitin muutaman sinisen korsetin teossa oppimani jutun. Alkuperäinen punainen korsetti oli varsin harvakseltaan luitettu, joten lisäsin luukujia vähän tiiviimmiin jotta kangas saisi tarpeeksi tukea. Niitä on kuitenkin edelleen melko vähän. Koska vaakaluut olivat toimineet niin hyvin sinisessä korsetissa lisäsin niitä tähänkin etukappaleiden yläosiin ja erilliseen etumukseen. Etumukseen lisäsin rinnan kohdan lisäksi pari vaakaluuta alemmaksikin, koska punaisen korsetin etumus menee aina nyörittäessä ryppyyn.
Kavensin myös etumusta hieman, koska punaisessa korsetissa se pyrkii vähänkin tiukemmin nyöritettäessä vilkkumaan alareunan kielekkeiden välistä. Nostin myös kädentietä pari senttiä jotta povi saisi lisää tukea, luut jätin taas loppumaan hieman alemmas. Kylkikappaleella piirsin alareunan kielekkeiden luut risteämään pystyluitten kanssa samaan tapaan kuin sinisessä korsetissa. Luuna käytin tuttuun tapaan 7mm levyistä nippusidettä, paitsi vaakaluissa jotka ovat hennompaa 5-millistä. Halusin pitää sekä etu- että takanyörityksen koska ne tuovat yhdessä niin kivasti säätövaraa, ja mietin hetken olisiko tuplanyöritys jo järkevä toteuttaa metallisirkoilla. Päädyin kuitenkin käsintehtyihin nyöritysreikiin, koska korsetti saattaisi joskus näkyäkin, ja mukana kannettavan kokoinen käsinompeluhomma jotenkin kummasti aina ennen pitkää valmistuu. Sitäpaitsi itse lyön sirkat aina vinoon ja kunnolliset teetetyt olisivat maksaneet muutakin kuin vähän lankaa. Tällä kertaa nyörityksestä tulisi myös oikeaoppinen spiraalinyöritys, joka on muuten etunyörityksenä paljon helpompi nyörittää itse.
Aloitin tuttuun tapaan piirtämällä kappaleet luukujineen coutiliin. Näkyviin luukujiin verrattuna piiloon jäävien tikkaaminen oli lähes päätähuimaavan nopea homma kun ristikkäisten luidenkin kujat sai päätellä edestakaisompeleella. Ikäväksi yllätyksekseni huomasin tosin että olin onnistunut piirtämään kappaleet samoin päin eikä peilikuvina, joten reunaviivoja sai piirrellä vähän uudestaan että ne jäisivät nurjalle puolelle. Ongelma numero kaksi ilmeni kun aloin lisäämään kappaleisiin päällyskangasta. Koska puolessa kappaleista lyikkäriviivat olivat jääneet päällisen puolelle ne kuulsivatkin ikävästi läpi vaaleasta kankaasta. Yritin putsata pahimpia pyyhekumilla, mutta koska olin tikannut niin tarkasti viivoja myöten lyijykynä oli lujasti tikin alla, joten kauheasti ei ollut tehtävissä, kun kutistamattomia kappaleita ei viitsinyt ruveta pyykkäämääkään. Onneksi olin ostanut päällyskangasta reilusti ajatellen että siitä voisi tehdä jotain muutakin, joten lopulta päädyin tekemään päällyskerroksesta kaksinkertaisen. Kaksinkertaisessa kankaassa värikin näytti kirkkaammalta, eikä lopputuloksesta tullut onneksi vielä hirveän paksu.
Ompelin etu- ja takanyörityksen reunoissa coutilin ja päällyskankaan pussiin. Päällystin etu- ja takakappaleet ensin voidakseni työstää nyöritysreikiä kappaleiden ollessa vielä irtonaiset, mutta en ehtinytkään edes puoleenväliin kun joulu jo kolkutteli ovella. Ennen joulunviettoon lähtemistä ompelin siis kappaleet yhteen ja kiinnittelin saumanvarat käsin. Kasasin vuorin, neulasin sen nyöritysten reunoihin ja muualla tikkasin kiinni reunaviivojen mukaan. Joulupyhinä kiinnitin vuorin käsin nyöritysten reunoihin ja siirryin sitten alareunan kimppuun. Leikkasin sen muotoon ja reunustin kielekkeet tuttuun tapaan pykäpistoilla ennen nauhakanttausta.
Saatuani molempien puolien alareunat kassan tein loput nyöritysreiät niin että korsettia pääsisi sovittamaan. Sovitin sitä luitetun, mutta ei vielä päällystetyn etukappaleen kanssa, ja se näyttikin oikein mainiolta. Varmuuden vuoksi vähän reiluiksi jättämiäni olkaimia sai lyhentää pari senttiä, mutta muuten korsetti istui hyvin ja venymisvaraakin jäi vielä.
Viimeistelin etumuksen tikkaamalla coutilpohjan saumanvarat kääntymään nurjalle, sitten lisäsin päällyskankaan jonka saumanvarat kiinnitin nurjalle käsin. Kiinnitin vuorin käsin reunoihin ja viimeistelin ylä- ja alareunat pykäpistoilla ja vinonauhalla. Etukappaleen ja korsetin yläreunan kanttauksen olisi voinut tehdä helposti koneellakin, mutta tässä kohtaa lipesin taas vähän perfektionismin puolelle ja päätin ommella nekin käsin koska ero alareunaan näkyisi kuitenkin.
Korsetista tuli ihan asiansa ajava. Siinä on selkeitä kauneusvirheitä, kuten etusivukappaleella kupruileva kangas ja enimmäkseen epäsiistit nyöritysreiät, ja hieman harmittaa etten panostanut niihin enemmän. Toisaalta joitakin juttuja olisi voinut tehdä vieläkin aikatehokkaammin, kuten reunojen huolittelut joita olisi voinut toteuttaa osin koneellisemmin. Huonon organisointini johdosta minulla ei kuitenkaan tuossa vaiheessa ollut muuta käsinommeltavaa, joten käsinompeluaikaa esimerkiksi työmatkoilla oli helppo käyttää tähän. Korsetti kuului kuitenkin jo lähtökohtaisesti ennemmin tarpeellisten kuin kunnianhimoisten vaatteiden kategoriaan, joten pystyn elämään kauneusvirheiden kanssa. Korsetti on kuitenkin hyvän mallinen ja mukava päällä. Korsetti pääsi ensi kerran käyttöön L'Amusetten keväisissä naamiohuveissa, joissa se oli jopa näkyvillä pastoraalihenkisen asun hyvällä tekosyyllä. Mietiskelin miten pukeutua, ja keksin että uusi korsetti näyttää ylisöpöltä vihreän taftihameeni kanssa. Askarreltavaksi keväistä asua varten jäi vain naamio ja kukkaköynnös, mikä oli hyvä juttu muiden kiireiden keskellä.
<< Takaisin projekteihin