1700-lukuharrastajan urani toisiin naamiaistanssiaisiin, Le Grand Bal Masque - Ehrensvärd 300v -tapahtumaan halusin tällä kertaa varsinaisen naamiaisasun. Vanha kunnon rokokooklisee, pastoraalimaalausten henkinen paimentyttö tuntui sekä houkuttelevalta että helpohkosti toteutettavalta.

Asu vaati tietenkin jonkinlaisen värikkään yläosan. Jonkinlainen hihaton liivi olisi varmaan ollut aivan hyvä, mutta ajatus värillisestä korsetista kutkutti. Kun saimme kutsun myös häihin, joiden kutsussa vieraita toivottiin pukeutumaan merihenkisesti esimerkiksi merirosvoiksi, uusi punainen korsetti sai tekosyyn numero kaksi.

Tekosyy numero kolme löytyi kangasvarastosta: Juuri korsetin mittainen pätkä kaunista punaista dupion-silkkiä, jonka olin joskus ostanut jämäpalana edullisesti. Epätasainen dupion ei tietenkään ole lainkaan 1700-luvulle sopivaa, mutta eipä ole polyesteri sen koommin. Kaapista löytyi niinikään alesta ostettua harmaata kangasta, jota olin käyttänyt myös aiemman korsettini pohjana.




Päätin tällä kertaa tehdä korsetista selkeämmin näyttävän ja naamiaishenkisen. Lisäsin korsettiin leveän etunyörityksen, joka paitsi näyttää viehättävältä myös tarjoaa näppärän säätövaran ensimmäisen korsettini yhden suuren istuvuusongelman, liian suuren etuleveyden poistamiseksi. Olin myös venymistä peläten kaavoittanut ensimmäisen korsettini vyötäröltä aivan pieneksi, jonka olen nyt jo valmis myöntämään. Sekä istuvuuden että käyttömukavuuden nimissä levensinkin nyt sivukappaletta ja lisäsin siihen yhden reunaliuskan lisää.

Arvelin myös että enemmän naamiaiskäyttöön (kenties myös 1700-luvun ulkopuolella) tarkoitettu korsetti voisi myös olla aivan hyvin kevytrakenteisempi kuin valkoinen haarniskani teräsluineen. Niinpä vähensin luukujat lähes minimiin ja teräsluun sijaan käytin paksua nippusidettä - paitsi mukavan joustavaa se on myös mukavan edullista, ja sitäkin löytyi kaapista vajaa pussi.




Uuden korsetin tekeminen antoi hyvän tilaisuuden punnita vanhan toimivuutta muutenkin kuin istuvuuden osalta. Päädyin kokeilemaan uusia polkuja myös rakenteissa, ohjenuoranani kätevämpi ja nopeampi tekotapa, johon olen saanut vaikutteita mm Bjarne Drewsin sivuilla esitellystä reproduktiosta. Valkoisessa korsetissani sekä päällyskangas että erillinen vuori on kasattu erikseen ja liitetty lopuksi luitetun pohjan molemmin puolin, mikä näyttää toki siistiltä mutta aiheuttaa runsaasti saumanvarojen kanssa sähläystä muutenkin hankalassa alareunassa. Nyt päätin kokeilla jättää ohuen vuorikankaan kokonaan pois.




Tällä kertaa piirsin kappaleet ja luukujat kaksinkertaiselle pohjakankaalle ja tikkasin ne, jättäen tietysti luukujien yläpäät vielä auki. Leikkasin kappaleet erilleen jättäen niiden ympärille vielä reilusti kangasta, ja asettelin ne silkille. Tikkasin kappaleet reunoistaan silkille, jolloin alareunan liuskojen reunatkin tallentuivat näppärästi oikeallekin puolelle. Etureunat tosin on ommeltu pussiin.

Epäautenttisesti olin muuten taas tukenut päällyskankaan modernilla liimakankaalla, sillä dupionilla on tapana rispaantua leikkuureunoista alta aikayksikön. Juuri rispaamisen ehkäisemiseksi en vieläkään leikannut ylimääräistä kangasta kappaleiden ympäriltä. Halusin nimittäin seuraavaksi askarrella nyöritysreiät, ja irrallisia kappaleita olisi näppärämpi kuljettaa mukana kuin korsetinpuolikasta.




Halusin siis toisaalta saada korsetin tehtyä nopeasti, mutta toisaalta halusin siitä myös kohtuullisen historiallisen. Päätin siis yrittää tehdä tällä kertaa nyöritysreiät käsin. Homma ei itseasiassa ollut lopulta lainkaan mahdoton vaikka reikiä olikin edelliskertaan verrattuna tuplasti, mutta niiden tekeminen olikin melko nopeaa. Edelleen saman sitkeän mielenhäiriöni vallassa halusin yhä viktoriaanisen tuplanyörityksen enkä aitoa 1700-luvun mallia - älkää edes kysykö miksi.

Nyöritysreikien valmistuttua ompelin kappaleet yhteen ja kiinnitin saumanvarat. Toivoakseni kaikkien kerrosten saumaaminen kerralla estää myös tikkiä kuluttamasta silkkiä.




Seuraavaksi oli vuorossa aina yhtä ihana alareuna. Muistaakseni tein mahdollisesti vielä yhden tukitikkauksen jotta reunat kestäisivät luiden paineen, vaikka en tosin tällä kertaa suunnitellutkaan korsettiä yhtä kovaan käyttöön kuin valkoista käyttökorsettiani. Huolittelin reunat pykäpistoilla leikaten liuskoja irti sitä mukaa kuin työskentelin. Nämä käsinompeluvaiheet sujuivat mukavasti aurinkoisena heinäkuuna sukuloidessa. Sain myös korvaamatonta apua serkultani Fabianilta - edestä nyöritettävä korsetti jakautuu näppärästi kahteen osaan joten molemmat saattoivat työskennellä yhtä aikaa. Fabian auttoi liuskojen huolittelussa sekä kiinnitti reunustusnauhan sisäpuolta minun tehdessäni ulkopuolen. Taitava käsinompelija kaljapalkalla - melkoista luksusta! (Kuvissa muuten näkyy minun ompelemani puoli - olisihan toki moraalisesti epäilyttävää ratsastaa toisten työllä)

Apu olikin todella korvaamatonta, koska kuten usein sattuu, projektit valmistuvat aivan viime tipassa. Toisin kuin valkoisessa korsetissani päätin kiinnittää yläreunankin reunustusnauhan kokonaan käsin, koska se on jokatapauksessa helpompi ja nopeampi kiinnittää. Lopputulos oli tietenkin se, että sain sen valmiiksi lähempänä puoltayötä Lontoon matkaa edeltävänä päivänä. Toisaalta merirosvohäät, korsetin debuutti, sattuivat sopivasti kimmokkeeksi saada korsetti valmiiksi, sillä muuten sen viimeistely olisi todennäköisesti jäänyt naamiaistanssiaisten muutenkin kiireiselle viikolle. Puhumattakaan nyt siitä, että hääkutsu Lontooseen sai minut voittamaan asuntolaina-angstini ja tuhlaamaan viikon matkaan kaupunkiin, jonka olen aina halunnut nähdä.




Merirosvoteema vaikutti osaltaan mustien reunustusten sekä nyöritysnauhojen valintaan, ja arvelin yhdistelmän käyttökelpoiseksi myös mahdollisessa gootahtavassa jatkokäytössä. Piraattityylimme puolestaan on kokonaisuudessaan nähtävillä täällä.

Korsettia lukuunottamatta paimenidylli toteutui pitkälle olemassaolevin resurssein. Jarno pukeutui taas yksinkertaisesti paitaan, liiviin ja polvihousuihin. Asun täydensi uusi, Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta löytynyt nokkanaamio sekä kuvaan paimenettarelle lainattu paimensauva. Se on peräisin lähimaantien varren koivikon harvennuksesta, ja poimimme sen mukaamme eräällä iltalenkillä. Kuorin sen puukolla omin pikku kätösin saaden tottumattomana kunnon rakon peukalooni, Jarno puolestaan hoiti hiomisen koska sillä hetkellä minä olin kiireinen. Loput korsettisilkistä päätyivät rusetiksi.




Koska aluspaitani on tylsän kapeahihainen, puin tällä kertaa korsetin alle jo merirosvoasussa käyttämäni paidan jonka hihat ovat näyttävämmät, arvellen ettei kuminauharypytys tällä kertaa maata kaataisi. Alaosana oli vanha tuttu sininen luottohameeni, jonka tällä kertaa poimutin sivuista ylemmäs niin että alushamekin näkyi. Tässä kohtaa lienee kenties aiheellista huomauttaa, ettei 1700-luvun paronittaren naamiaisasu toki varsinaisesti vastaa ajan oikeiden paimentyttöjen vaatepartta, vaan varsin romantisoitua versiota - siksipä paronittaren (teko)silkkihametta kannattelevatkin sivupönkät. Asua varten tein myös nopeasti koneella päärmätyn ohuen esiliinan huivikankaani yli jääneestä isosta palasta.

Naamioni oli tällä kertaa äärettömän yksinkertainen musta valmisnaamio, jonka olin reunustanut kapealla pitsillä. Pelkistetty naamio sopi oikeastaan varsin hyvin Rousseaulaista yksinkertaisuutta tavoittelevaan asuun.

Pastoraalihengen mukaisesti asu on somistettu kukkasin. Hameen poimutuksia ja miehustaa koristavat vaaleanpunaiset tekoruusut, vaaleanpunaisella nauhalla somistettua nutturaa taas aivan oikeat pikkuruusut. Oikean ruusut toivat kerrassaan ihastuttavan, hempeän tuoksuvan tunnelman, joten niihin täytyy kenties sijoittaa toistekin.

Kaisalla oli vielä tallessa lapsuutemme rakas, jo hieman resuuntunut pehmokaritsa, joka mahtuikin sopivasti mukaan vannekorista kurkistamaan. Pikku karitsainen herättikin illan aikana paljon ihastusta.




Runsaan osanottajamäärän saaneet tanssiaiset olivat kerrassaan ihastuttavat, ja näin rennossa asussa ei tullut edes tanssin pyörteissä liian kuuma.

Nopeaksi pikkuprojektiksi tarkoitettu korsetti onnistui oikeastaan yli odotusten. Hieman yllättäin siitä tuli niin hyvin istuva että alan harkita vakavasti kokonaan uuden metalliluitetun peruskorsetin tekemistä. Tämä kevyesti luitettu malli on puolestaan niin mukava, että luulenpa käyttäväni sitä jatkossakin sekä modernimmissa yhteyksissä että 1700-luvulla hieman rennommassa pukeutumisessa. Nippusiteet ovat tosin käytössä taipuneet hieman vyötäröltä, mutta kevyessä käytössä se ei varsinaisesti haittaa.

Näiden kahden alunperin suunnitellun lisäksi korsetti sai jo kolmannen käyttökerran pyhäinpäivän vampyyrijuhlissa, sillä mikäpä paremmin sopisi tähänkin teemaan kuin verenpunainen silkkikorsetti - lisää tämän tilaisuuden asusta löytyy täältä.




Kiitokset:

Fabianille ompeluavusta

Kaisalle karitsan lainasta