pet en l'air

Tässä vaiheessa, oikeastaan lähes ensimmäisenä päärmäsin myös hihansuuröyhelöt. Suhtaudun melko epäilevästi autenttisten leikattujen reunojen kestävyyteen, etenkään hihansuissa jotka hankaavat koko ajan johonkin, joten päärmäys tuntui hyvältä ratkaisulta, etenkin mikäli pukua joutuisi ahkerasti pesemään. Toisin kuin helmassa ne on päärmätty perinteisellä päärmäyspistolla, jotta lopputulos näyttää joka puolelta siistiltä. Pienet röyhelökappaleet kulkivat näppärästi mukana bussissa.
Saatuani siis helmapäärmeen valmiiksi olikin aina käydä käsiksi laskostukseen. Olin harjoitellut sitä jo sovitusversiossa ja merkinnyt kaavaan hyvät merkit laskosten suunnista, joten tällä kertaa se olisi sujunut melko nopeasti. Kävi vain niin, että heti alkuun päästyäni huomasin selvästi kankaan huonon ominaisuuden numero kaksi, se olikin yllättävän läpikuultava ja harmaan vuorin valkoiset luukujat paistoivat läpi hyvin selvästi. Okei, nehän jäisivät laskosten alle, mutta entä sitten harmaan miehustan vuorin ja valkoisen hihan vuorin kontrasti? Vuorikankaan voisi tietenkin vielä vaihtaa, mutta miten tumma alushame taas kuultaisi läpi? Tässä kohtaa harkitsin toisen kerran projektin hylkäämistä. Toisaalta, olin kuitenkin leikannut sen, ja edennyt jo vähän, joten päätin taas jatkaa. Hain kaupasta valkoista kangasta, tein uuden vuorin, ja siinä sivussa ehdin miettiä hieman tarkemmin myös nyöritystä ja päädyin muuttamaan sitä hieman kaventaen ja pyöristäen halkion yläreunaa niin ettei se joutuisi rasitukselle, ja samasta syystä reunustaen senkin vinonauhalla. Autenttisuudesta viis, olen hysteerinen tiukkojen vaatteiden keston suhteen. Luukujien alapäissä on muuten helpohkosti purettavat tikkaukset siltä varalta että luut poistettaisiin pesua varten. Helman läpikuultavuuden jätin myöhemmin surtavaksi, Arnoldin esimerkin tapaan koko vaatteen vuorituskin olisi mahdollista mutta pelkäsin liukkaan kankaan käyttäytyvän huonosti yhdessä vuorin kanssa (polonaisen puuvillakankaat olivat aivan toinen juttu), ja sitäpaitsi en halunnut enää purkaa helmapäärmettä.
Kuten sanottu, laskostus oli periaatteessa helppoa, mutta liukkaassa kankaassa laskoksia sai kuitenkin asetella hetkisen. Minulle oli hieman epäselvää pitäisikö ne tikata vain keskenään vaiko vuoriin kiinni, mutta vuoriin tikkaaminen tuntui mukavan jämäkältä ajatukselta ja kenties ehkäisisi liestymistä pistojen ympäriltä. Kiinnitin siis laskokset päällimmäisten laskosten reunoista vuoriin jälkipistolla. Seuraavaksi kiinnitin etukappaleen yläosan helmaan, ja aloin asetella sitä vuorin päälle. Etureunan rakenne on La Couturiere Parisiennen ohjeesta. Etureunan suoraan alaosaan kiinnitin vuorin koneella, yläreunaan käsin. Kiinnitettyäni reunan vuoriin neulasin ja harsin taftin ja vuorin yhteen kädentiellä, ja sitten asettelin ylimääräisen kankaan (joka jäi kaavassa suoran laskosvaran ja kaartuvan reunan väliin) muotolaskokselle reunan viereen, silitin ja ompelin sen käsin. Tuo laskoshan jää reunakaitaleiden alle piiloon. Reunakaitaleet olin silittänyt jo aiemmin taitteelle ulkoreunasta, nyt silitin sisäreunaan sopivan saumanvaran ja ompelin ne käsin kääntymään kaitaleen sisään. Tähän voisi periaatteessa kehitellä modernin oikotien ompelemalla kaikki reunat pussiin vuorin kanssa (tätä käytin sovitusversion kasauksessa), mutta tietenkin tämä alkuperäinen metodi antaa kenties enemmän säätövaraa eikä lopulta ole hirveän hidas, koska saumat eivät lopulta ole niin pitkiä. Harrastusompelussa työaika on tietenkin suhteellinen käsite, ja äänikirjat ovat viihdyttävää ompeluseuraa.
Saatuani etureunat kasaan oli sivusaumojen vuoro. Taas kerran piti päättää tuttujen ja erilaisten näkemieni, lukemieni ja puoliksi käsittämieni metodien välillä, valitsin ommella taftin ja vuorin saumat molemmat erikseen (taftin ensin) niin että ne päätyivät nätisti pussiin. Tätä varten kädentien harsinta etukappaleelta piti tietenkin purkaa, ja tehdä sauman jälkeen uudestaan koko kädentielle. Nyt saatoin myös ommella taftin kiinni vuorin laskosten alta (n. 5cm sivusaumasta vyötäröllä), tikkaus joka tekee selästä tiukemmin istuvan. Tässä kohtaa oli vuorossa sovitus. Kokosin toisen puolen sivulaskokset neuloilla, ja ompelin olan kiinni. Olan mittaa voisi tietenkin tässä kohtaa vasta tarkistaa, mutta koska sovitusvaatteeni oli ollut melko valmis päätin että saisihan konetikinkin vielä purettua. Olka kuitenkin näytti edelleen hyvältä, ja muutenkin mekkonen oli niin suloinen että uskoni siihen alkoi palata. Iloiseksi yllätyksekseni myöskään helma ei tumman hameen kanssa kuultanut läpi niin pahasti kuin olin pelännyt, ainakaan sisävalossa. Asettelin sivulaskokset kunnolla, reunat hieman lomittain, ja tikkasin ne yläreunasta yhteen. Kiinnitin yläreunat vuoriin jonka olin kääntänyt reunoista sisään. Kiinnitin myös vuorin reunaa jonkin matkaa etukappaleen vyötärösaumaan. Sitten viimeistelin takakappaleen yläreunan näpertelemällä sen vaakasuuntaisen kaitaleen, jonka kulmat olivat varsin kiinnostavat saumavarojen piilotuksen osalta. Kaitalehan kääntyy yläreunan yli sisäpuolelle viimeistellen reunan. Oikeasti sen pitäisi kääntyä leikatun reunan yli, mutta olin pelännyt olkasauman keston puolesta jos se päättyisi raakareunaan ja niin olin jättänyt yläreunaan saumanvaran, jonka käänsin nyt kaikkinen laskoksineen kaitaleen mukana sisäpuolelle, kääntäen kaitaleen reunan lopulta niiden alle. Kaitaleen alle sai näppärästi piilotettua reunan silitystä tiukemmin kääntävän konetikin. Lopputulos on paksu ja jäykkä, mutta kenties maltan toisen kerran miettiä tämän loppuun asti ja tehdä kunnolla. Olkasaumojen saumanvarat viimeistelin kanttinauhalla.
Olin jo aiemmin ommellut hihat, taftin ja vuorin erikseen, yhdistäen ne hihansuusta pussiin ja tikkaamalla käsin päältä. Rocking the Rococon esimerkin mukaan jatkoin käytännöllisellä linjalla silittäen röyhelöiden yläreunaan taitteen ja poimuttaen ne 1,5 cm reunasta vapaalla kädellä ommellulla poimulangalla. Kiinnitin poimutetut röyhelöt hihansuihin käsin poimujen pohjista, ja vaikka poimutus ei etenkään ensimmäisessä hihassa ole aivan tasainen niistä tuli todella herttaiset. Syy hihansuiden viimeistelyyn jo tässä vaiheessa oli tietenkin se, että sovitusversion perusteella hihan pituus ja väljyys olivat jo valmiiksi sopivat, ja hihan pyörittely kävi huomattavasti kätevämmin ilman perässä roikkuvaa pukua. Eläköön sovitusversiot. Hihan istutuksessa kaipaa aina kloonia tai täydellistä sovitusnukkea, omassani kun on se vika että sille ei kainaloista istu mikään tiukkahihainen, mikä häiritsee huomattavasti hihan istutusta. Tällainen hihahan ommellaan normaalisti kainalosta, mutta yläreuna laskostetaan ja kiinnitetään suoraan olan päälle, minkä etureunojen laskoskaitaleet toki peittävät. Kokeilin ensin hieman löytääkseni hihan tasapainon, ja määriteltyäni etukappaleen olkasauman kohdan (joka viettää aavistuksen raglanmaisesti sisään) ompelin hihat kiinni olan kohtaa lukuunottamatta. Neulailin laskoksia moneen kertaan ennenkuin olin jotenkuten tyytyväinen, harsin merkkilankoja ja kopion niitä toiseen hihaan saadakseni olat symmetrisiksi. Kun aloin kiinnittää laskoksia, jokin silti tökki vieläkin.
Sähläsin hihojen kanssa ties kuinka kauan. Lopulta päädyin leventämään niitä hieman etureunasta ja syöttämään etupuolelta olkaa reilummin kuin kenties olisi tarkoitus, koska ne tuntuivat kiristävän aina siitä kohtaa. Arvelen tosin, että syy voi olla myös omassa ei aivan aristokraattisessa ompelijan ryhdissäni, olkapäät pitäisi vain aina muistaa vetää taakse niin period-hihakin istuisi. Luulen myös että lopulta hihan pyöriölle tuli ehkä jo liikaakin väljyyttä. Nostin myös hihoja kainalosta sentin ylemmäs arvellen näin lisääväni niiden liikkuvutta etteivät kiinnitysneulat lentelisi tanssiessa. Joko siksi tai siitä huolimatta kainaloon ilmestyy näköjään käytössä iso ryppy - kenties joku kaavoitusguru osaa joskus kertoa minulle miksi, niin että voi välttää sen seuraavassa robessani. Hihoista tuli myös sittenkin kenties aavistuksen pitkät, koska ne tahtovat käytössä sitkeästi pyrkiä ylöspäin rypyttyen olkavarresta - tosin kenties tämä saattaa jopa kuulua asiaan. Reilun mittaiset aluspaidan hihat joita saa jatkuvasti tunkea hihojen sisään eivät muuten juuri auta asiaa. Ne ovatkin tuunauslistalla, tosin saa nähdä koska oikeasti pääsen niihin käsiksi. No, näistä hihoista oppineena päätän vakaasti tehdä seuraavaan projektiin vaikka sata sovitushihaa ennenkuin kosken itse kankaaseen.
Vuorossa oli lopulta edustakappale, vai miten stomacherin nyt sitten suomentaisi. Olin jo aiemmin sovituksessa neulannut kangassuikaleen korsetin päälle ja hahmotellut siihen lyijykynällä edustan mallin, ja myöhemmin puvun tuntuessa tiukemmalta päätynyt vielä leventämään sitä hieman. Saatuani kaavan kohtalaisen oikean kokoiseksi askartelin sen kasaan kahdesta kerroksesta miehustan vuoria, johon tuli kujat parille nippusideluulle, ja ompelin pussiin taftin kanssa. Edustan koristelu tuotti hieman päänvaivaa. Alunperin olin suunnitellut poimutettuja röyhelönauhoja, mutta mahdollisen pestävyyden nimissä leikatut reunat tuntuivat epäkäytännöllisiltä. Olin myös päättänyt jättää etureunojen laskokset koristelematta saadakseni ylisöpöön pukuun vähän selkeyttä. Halusin joka tapauksessa pitää koko puvun yksivärisenä, joten koristelun olisi oltava samaa materiaalia. Lopulta aloin hieman yllättäen harkita rusetteja. Ajatus rusettiedustasta on aina tuonut mieleeni lähinnä etäisesti rokokoohenkiset vanhojentanssipuvut, siitäkin huolimatta että rusetteja näkyy maalauksissa paljon. Pyöritellessäni kuitenkin kangaskaistaleita edustan päällä rusetti-idea alkoi tuntua yllättävän hauskalta. Päärmäsin pitkän pätkän taftikaistaletta 5cm leveäksi nauhaksi, ja päädyin lopulta tekemään edustan keskelle erikokoisia, ylöspäin laajenevia lenkkiruusukkeita. Edustan alareunassa taas nauhat on vain poimutettu keskelle. Lopputulos on yhdistelmä paria dokumentoitua koristelumallia, joiden yhdistämisestä en ole satavarma, mutta ainakin se miellyttää silmääni. Viimeiseksi ompelin edustan reunoille vielä pienet kanttinauhanpätkät jotka on helpompi neulata kiinni korsettiin kuin runnoa neulat kaikkien kerrosten läpi (tästäkin tietysti sain sovitusvaiheessa kokemusta). Robehan puetaan niin, että ensin neulataan edusta korsettiin ja sitten roben etureunat niiden näppärien laskosten alta edustaan. Tässä kohtaa selän nyöritys on erittäin käytännöllinen, siitä kun voi kiristää koko hoidon lopulta juuri sopivaksi ja se antaa vielä hieman lihomisvaraakin. Kuten kuvasta näkyy, neulasin lepattavat kaitaleet vielä kiinni pukuun tehden pienen "rintamuotolaskoksen".
Asiaankuuluvien takkujen jälkeen projekti onnistui oikein tyydyttävästi. Se on paitsi arvokas askel lähemmäksi kokonaista robe-pukua (jonka joskus kenties aloitan) myös hyvä lisäys 1700-luvun vaatevarastooni. Ensimmäisellä varsinaisella käyttökerrallaan se päätyi vesisateeseen, mutta pisaroiden jättämät tahrat näkyvät lopulta vähemmän kuin pelkäsin. Kuvasimme tällä kertaa Näsinlinnan portailla ja puistossa. Rakennus on tietysti anakronistinen 1700-luvun pukuun, mutta todella kaunis ja puhtaan esteettisesti sopiva tausta puvun karkkimaiselle hempeydelle. << Takaisin projekteihin

Minulla oli valmiina tummansininen hame, joten halusin jonkun siihen sointuvan sävyn ja jokin vaaleanpunaisen sävy tuntui viehättävältä ajatukselta. Lyhyt matka Tallinnaan sattui sopivasti visiointivaiheeseen, ja kiertelin läpi kangaskauppoja hyvien löytöjen toivossa. Löysin oikeastaan aivan täydellisen kankaan, henkeäsalpaavan kauniin vaaleanpunaisen silkkisatiinin, mutta hintaakin tällä ihanuudella luonnollisesti oli. Olisin kenties raaskinut uhrata tämän vaatteen kokoisen summan upeaan kankaaseen, mutta toisaalta henkinen kynnys iskeä saksia niin mielettömään materiaaliin voisi olla liian suuri, ja Jarnon takin leikkaamisen aiheuttaman henkisen stressin juuri kokeneena jokin paineensietokykyäni paremmin vastaava materiaali alkoi tuntua houkuttelevammalta. Kohtuuhintaista dupionia toki saa monissa väreissä, mutta koska dupionkaan ei ole autenttista aloin harkita jotakin härskin muovista mutta edullista vaihtoehtoa. Kierroksen viimeisessä kaupassa silmiin pomppasi hykerryttävän pinkki tafti, joka oli kuin suoraan Sofia Coppolan Marie Antoinettesta. Period-minäni tiesi hyvin sen olevan aavistuksen liian pinkki ja tietenkin tekokuitua, mutta toisaalta mieleeni syttyi vastustamaton visio lähes koomisen ylisöpöstä asusta, kenties hieman tribuuttina tuolle ei aivan autenttiselle mutta herkullisen kauniille elokuvalle. Hintakaan ei ollut paha, joten kangas lähti mukaan.
Itse projektiin käsiksi pääseminen kesti taas jonkinaikaa, tappelin Jarnon puvun kanssa, näpertelin muuta ja podin yleistä kaamossaamattomuutta. Kävin kuitenkin välillä kaapilla ihastelemassa kangasta, jonka hehkuva väri saa hyvälle tuulelle. Viimein kevättalvella aloitin projektin, saatuani ensin viimein valmiiksi sen vaatimat sivuvannekorit, joista voi lukea 1700-luvun alusvaatesivulta. Kaavoituksen mallina oli Arnoldin “Patterns of Fashion 1”-kirjan pet en l'air, josta kopion selän laskostuksen (joka näyttäisi poikkeavan hieman varsinaisen roben laskostuksesta vaikka näyttää samalta, todennäköisesti koska lyhyt malli ei vaadi niin syviä laskoksia), pituuden ja hihansuuröyhelön mallin. Myös helman leveys tulee tuosta kaavasta, tosin sovituksen jälkeen lisäsin etukappaleen puolelle vielä yhden sivulaskoksen. Takakappaleen vuori on otettu polonaisen kaavasta, etukappale rakennettu samoin polonaisen kaavoista sovitusversion avulla lisäten etureunojen laskoskaitaleet. Arnoldin kaavasta poiketen halusin etukappaleelle vyötärösauman tiukempaa istuvuutta tavoitellen, se on hahmoteltu sovittamalla. Hihan kaava on työstetty polonaisen hihasta, muiden hihan kaavojen avulla (Arnoldin ja Waughin kirjat) ja sovitellen. Ompelurakenteet ovat kokoelma kirjatietoa (Waugh & Arnold), muiden ompelijoiden nettisvuilta opittua (mm. Demodecouture ja Rocking the Rococo), La Couturiere Parisiennen ohjeita ja omia päätelmiäni ja oikopolkujani.
Vuorin kaavan sovitusversioita seurasi siis koko vaatteen sovitusversio. Se tuntui toimivan varsin hyvin, hihan yläosan tarkka muoto jäi vielä hieman hämäräksi mutta ajattelin viimeistellä sen varsinaisessa hihassa. Etukappaleen laskoskaitaleet lepattivat korsetin yläreunan kohdalla, mutta kaavoittajaminäni vakuutti sen olevan väistämätöntä vartalon kaartuessa – etureunat pitäisi joko siirtää keskemmäs, mikä ei sopisi malliin, tai reilusti ulommas, mikä tekisi pääntiestä kenties liian avaran. Tai sitten korsetin pitäisi olla todella litteän mallinen. Päätin siis sietää lepattavia kaitaleita. Toinen kysymysmerkki tässä vaiheessa oli, mitä tehdä etulaskoskaitaleiden päille. Taas kerran huomasin, että vaikka asiaa luulee tutkineensa kysymyksiä pompahtelee esiin pitkin matkaa. Monissa puvuissa näyttäisi että ne olisi ommeltu helman etureunojen päälle ja piilotettu koristelulla, joissakin taas jätetty lepattamaan itsekseen. Mm. tässä pet en l'airin reproduktiossa, jota olen muutenkin tarkastellut malliksi kaitaleiden päät on jätetty laskeutumaan itsekseen, mikä näyttää ihan kivalta. Samoin kuin omassani, myös tuossa helman etureunat kääntyvät voimakkaasti sivuun, joten kaitaleiden päät eivät niihin ihan siististi asettuisikaan.
Lähes valmiilla kaavoilla varustautuneena kaivoin kankaan esiin kaapista ja aloin silittää taitosryppyjä pois. Kuten usein käy, malttamattomana yritin höyrytellä ennenkuin rauta oli kunnolla lämmennyt ja kankaalle loiskahti vettä. Silittelin huolettomasti eteenpäin kunnes huomasin, että vesitahrat eivät haihtuneetkaan itsekseen, vaan jättivät rengasmaiset jäljet. Yritin kastella tarhakohtia uudestaan ja höyryttää tahrat kuiviksi, mutta läiskät vain laajenivat. Olen harvoin työskennellyt asetaattitaftin kanssa, joten tämä oli todella tyly yllätys. Eräs syy valita tekokuitumateriaali oli hinnan ohella sen huolettomuus, mutta jos pelkkä vesi jättäisi tahroja mitä puvun käytöstä käytönnössä tulisi? Manailin ja mietin hetken pitäisikö etsiä kokonaan uusi kangas, mutta toisaalta olin hyvässä työvireessä, olin muuten kovin ihastunut kankaaseen ja niinpä päätin, kenties tyhmästi, jatkaa. Yritin leikata väistellen pahimpia tahroja, mutta leikattuani huomasin toiselle puolelle etukappaleen helmaa jääneen pahan läiskän. Upotin koko kappaleen vatiin ja nostin kuivumaan. Tällä tahrat toki katosivat, mutta eri asia olisi miten siististi valmis vaate kuivuisi. Mutta koska olin jo leikannut kankaan, jatkoin sitkeästi eteenpäin, vaikka projekti alkoikin hieman epäilyttää.